Pörssiuutiset

Solidium myy 1,9 prosentin osuuden Sammosta

Julkaistu:

Solidium omistaa tällä hetkellä 12 prosenttia Sammon ulkona olevista osakkeista. Solidium perustelee myyntiä salkkunsa tasapainottamisella.
Valtion omistajayhtiö Solidium käynnistää vakuutuskonserni Sammon osakkeiden myynnin, jossa se tarjoaa myyntiin 10,6 miljoonaa osaketta. Määrä on 1,9 prosenttia Sammon ulkona olevista osakkeista, Solidium kertoo tiedotteessaan.

Osakemyynti alkaa välittömästi. Osakemyynnissä osakkeita tarjotaan suomalaisille ja kansainvälisille instituutiosijoittajille nopeutetussa tarjousmenettelyssä.

– Sampo-konsernin pitkään jatkuneen erinomaisen kehityksen ansiosta yhtiön osuus Solidiumin sijoitusvarallisuudesta on noussut korkealle, lähes 35 prosentin tasolle. Tarjoamalla myyntiin noin kuudesosan omistuksestamme tasapainotamme salkkumme koostumusta, mutta jatkamme kuitenkin Sammon merkittävänä omistajana, Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen sanoo tiedotteessa.

Solidium omistaa tällä hetkellä 67 miljoonaa Sammon osaketta eli 12 prosenttia Sammon ulkona olevista osakkeista. Osakemyynnin pääjärjestäjinä toimivat Danske Bank, Nordea ja UBS.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Solidium kerroo käyttävänsä osakemyynnistä saatavat varat pääasiassa uusiin osakesijoituksiin ja syyskuussa erääntyvän joukkovelkakirjalainan takaisinmaksuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

    2. 2

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    3. 3

      Suomen Pankin Rehn heikentyvästä talouskasvusta: Julkista taloutta vahvistettava nyt

    4. 4

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    5. 5

      Ekonomisti Suomen taloustilanteesta: Yllättävintä on yksityisen kulutuksen heikkous

    6. 6

      Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – ”Erityisesti myyntivoitot lisääntyneet”

    7. 7

      Eduskunta hyväksyi syksyllä suuria tunteita nostattaneen irtisanomislain

    8. 8

      Danske Bank laski selvästi Suomen talousennustetta – povaa koronnostoa ensi vuodelle

    9. 9

      Suomen Pankki laski ennusteitaan Suomen talouden kasvusta

    10. 10

      Varo väärennettyjä untuvatakkeja – ”Siellä voi olla täytteenä kokonainen silputtu ankka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    2. 2

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    3. 3

      Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

    4. 4

      Kaupan alan osakkeet syöksyvät pörsseissä – verkkokauppa kertoi katastrofaalisesta joulukaupan alusta

    5. 5

      Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

    6. 6

      Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – ”Erityisesti myyntivoitot lisääntyneet”

    7. 7

      VM: Suomen talouskasvun kova vauhti hiipuu – kestävyysvaje uhkaa tulevaisuudessa

    8. 8

      Uusi lentoreitti avautuu – Turusta pääsee ensi kesänä suoraan Lontooseen

    9. 9

      Jaakko sai Pendolinon vessassa idean, joka kerää kohta amerikkalaisten haukut yhteen paikkaan

    10. 10

      Suomalaiset vakuutusyhtiöt läpäisivät Fivan stressitestit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa Veikon Koneen asiakkaista ei ole saanut tavaroitaan – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

    3. 3

      Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

    4. 4

      Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

    5. 5

      Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

    6. 6

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    7. 7

      Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

    8. 8

      Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

    9. 9

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    10. 10

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    11. Näytä lisää