Pörssiuutiset

Nordean pääkonttorin siirrosta päätetään torstaina – vastustajille ei heru ymmärrystä Osakesäästäjiltä

Julkaistu:

Todennäköisyydet pääkonttorin siirrolle Suomeen ovat kasvaneet. Siirto vaatii kahden kolmasosan enemmistöä äänistä.
Todennäköisyydet Nordean kotipaikan ja pääkonttorin siirrolle Suomeen kasvavat yhtiökokouksen lähestyessä.

Dagens Nyheter kertoi maanantaina Nordean kolmanneksi ja neljänneksi suurimman omistajan äänestävän kotipaikan siirron puolesta. Molemmat ovat ruotsalaisia. Nordean suurin omistaja on suomalainen Sampo, joka on siirron takana.

Kotipaikan siirto on esillä Nordean yhtiökokouksessa torstaina Tukholmassa. Siirto vaatii kahden kolmasosan enemmistön paikalla olevista äänistä yhtiökokouksessa. Ennakkoarviot ovat alkaneet kallistua vahvemmin sen puoleen, että kotipaikan ja pääkonttorin siirto hyväksytään torstaina.

”Kyllä Suomestakin on pääkonttoreita siirtynyt Ruotsiin”

Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtajan Timo Rothoviuksen mukaan äänestyksen lopputulosta on vaikea ennakoida, mutta todennäköisesti siirto menee läpi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mutta vastustustakin Ruotsissa asialle löytyy. Ruotsin osakesäästäjien yhdistys Aktiespararna on ottanut kielteisen kannan kotipaikan siirtoon.

– Kyllä heidän pitäisi olla enemmän osakkeenomistajan kuin Ruotsin kansantalouden asialla, Rothovius sanoo.

Rothovius ei hyväksy sitä, että pääkonttorista aletaan tällä tavalla tapella.

– Kyllä Suomestakin on pääkonttoreita siirtynyt Ruotsiin, emmekä me ole niistä alkaneet sillä tavalla riitelemään kuin ruotsalaiset nyt. Vähän erikoinen tilanne, Rothovius sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hänen mukaansa Osakesäästäjien keskusliitto tekee tiivistä yhteistyötä Aktiespararnan kanssa, mutta pääkonttoriasiasta ei ole ollut keskustelua.

– Olemme siitä niin eri linjoilla, että se olisi ollut turhauttavaakin, Rothovius sanoi.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

  2. 2

    19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

  3. 3

    Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

  4. 4

    Suomen Pankin Rehn heikentyvästä talouskasvusta: Julkista taloutta vahvistettava nyt

  5. 5

    Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – ”Erityisesti myyntivoitot lisääntyneet”

  6. 6

    SDP:n Rinne tuloeroista: Eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa on selkeästi kasvamassa

  7. 7

    Ekonomisti Suomen taloustilanteesta: Yllättävintä on yksityisen kulutuksen heikkous

  8. 8

    Varo väärennettyjä untuvatakkeja – ”Siellä voi olla täytteenä kokonainen silputtu ankka”

  9. 9

    Eduskunta hyväksyi syksyllä suuria tunteita nostattaneen irtisanomislain

  10. 10

    Kaupan alan osakkeet syöksyvät pörsseissä – verkkokauppa kertoi katastrofaalisesta joulukaupan alusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

  2. 2

    Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

  3. 3

    Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

  4. 4

    Kaupan alan osakkeet syöksyvät pörsseissä – verkkokauppa kertoi katastrofaalisesta joulukaupan alusta

  5. 5

    Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

  6. 6

    Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – ”Erityisesti myyntivoitot lisääntyneet”

  7. 7

    VM: Suomen talouskasvun kova vauhti hiipuu – kestävyysvaje uhkaa tulevaisuudessa

  8. 8

    Uusi lentoreitti avautuu – Turusta pääsee ensi kesänä suoraan Lontooseen

  9. 9

    Jaakko sai Pendolinon vessassa idean, joka kerää kohta amerikkalaisten haukut yhteen paikkaan

  10. 10

    Suomalaiset vakuutusyhtiöt läpäisivät Fivan stressitestit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Osa Veikon Koneen asiakkaista ei ole saanut tavaroitaan – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

  3. 3

    Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

  4. 4

    Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

  5. 5

    Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

  6. 6

    19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

  7. 7

    Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

  8. 8

    Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

  9. 9

    Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

  10. 10

    Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

  11. Näytä lisää