Pörssiuutiset

Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

Julkaistu:

Helmikuun alussa nähty osakkeiden arvojen korjausliike oli vasta alkuruoka, luonnehtii yhdysvaltalaispankki Morgan Stanley.
Morgan Stanleyn eri markkinalajien välisiä strategioita johtavan yksikön johtaja Andrew Sheets kirjoittaa maanantaina julkaistussa katsauksessa, että pääruoka on vielä tulossa. Toisin sanoen, osakkeiden arvot romahtavat jossain vaiheessa helmikuun korjausliikettä reilummin.

Sheets perustaa näkemyksensä sille, että inflaatiokorjattu valtionlainojen korkotuotto on vielä matalalla tasolla. Siksi ne eivät ole vielä tarpeeksi houkutteleva vaihtoehto, jotta sijoittajat alkaisivat siirtää varoja osakkeista korkomarkkinoille.

Inflaatio alkoi vihdoin viime vuoden lopulla osoittaa selkeitä vauhdittumisen merkkejä ja siten Yhdysvaltain keskuspankki aikoo jatkaa tänä vuonna ohjauskoron nostojaan, mikä näkyy suoraan korkomarkkinoilla isompina tuottoina.

Jotta osakkeet säilyisivät valtionlainoja houkuttelevampana sijoituskohteena, pitäisi yhtiöiden pystyä roimiin tulosparannuksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Loppupuolella oleva tuloskausi on paljastanut, että monien yhtiöiden loppuvuosi oli todella hyvä. Sama tahti vaikuttaa olevan käynnissä vielä ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Sheets kuitenkin arvioi, että yhtiöiden kasvu hidastuu toisella vuosineljänneksellä.

– Silloin kun kasvu hidastuu, mutta inflaatio kiihtyy edelleen, tuotot kärsivät eniten, Sheets kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    2. 2

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    3. 3

      6 pysäyttävää faktaa elämästä, johon ei kuulu työ – ”Voimavarat kuluvat huoleen ja huolehtimiseen”

    4. 4

      EU:n tullit Yhdysvaltoja vastaan voimaan perjantaina – listalla Harley Davidson, Levi Strauss, bourbon...

    5. 5

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    6. 6

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    7. 7

      Teatteriohjaaja Piia Peltola huolestui aktiivi­malli kakkosesta – kertoo työn­haussa uhkaavasta patti­tilanteesta

    8. 8

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    9. 9

      Asuntojen hinta on koko maan tasolla seurannut tulokehitystä – yhdellä alueella kehitys kuitenkin poikkeaa muusta Suomesta

    10. 10

      Vaikeuksiin ajautunut entinen energiajätti General Electric putoaa pois Dow Jones -indeksistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    2. 2

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    3. 3

      Sote-yritys Pihlajalinna: tulosvaroitus

    4. 4

      Polttoaineen hinta on kallistunut selvästi – katso, missä on juhannusmatkasi halvin bensa

    5. 5

      EU:n tullit Yhdysvaltoja vastaan voimaan perjantaina – listalla Harley Davidson, Levi Strauss, bourbon...

    6. 6

      6 pysäyttävää faktaa elämästä, johon ei kuulu työ – ”Voimavarat kuluvat huoleen ja huolehtimiseen”

    7. 7

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    8. 8

      Asuntojen hinta on koko maan tasolla seurannut tulokehitystä – yhdellä alueella kehitys kuitenkin poikkeaa muusta Suomesta

    9. 9

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    10. 10

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

    2. 2

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    3. 3

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    4. 4

      Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

    5. 5

      Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

    6. 6

      Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

    7. 7

      Audin toimitusjohtaja pidätettiin

    8. 8

      Moni piensijoittaja tuhoaa tuottonsa todella helpolla virheellä

    9. 9

      ”Osa leskeneläkkeistä on hävyttömän suuria”– epäreilua rikkaiden tukemista vai turva kriisitilanteen varalle?

    10. 10

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    11. Näytä lisää