Uudenkaupungin autotehtaalle palkataan tänä vuonna 1000 uutta työntekijää – palkka noin 30 000 e/v

Julkaistu: , Päivitetty:

Autotehtaan henkilöstömäärän arvioidaan kasvavan noin 500 työntekijällä, sillä osa rekrytoitavista on lähtevien tilalle palkattavia.
Uudenkaupungin autotehtaalla valmistaudutaan lukemaan läpi tuhansia uusia työhakemuksia. Valmet Automotiven tehdas jatkaa vilkasta rekrytointiaan ja pyrkii löytämään tänä vuonna tuhat uutta työntekijää.

Työntekijöiden tarpeen lisääntymiseen vaikuttaa Mercedes-Benzin uuden A-sarjan tuotannon käynnistyminen myöhemmin tänä vuonna.

Tehtaalla työskentelee nyt noin 4 000 ihmistä. Henkilöstöjohtaja Tomi Salon mukaan tehtaalle rekrytoidaan heti uusia toimihenkilöitä ja tuotannon esimiehiä. Myös tuotannon työntekijöitä tarvitaan, sillä vaihtuvuus on tehtaalla suurta.

– Meiltä lähtee jatkuvasti ihmisiä esimerkiksi opiskelemaan ja eläkkeelle. Armeijaan lähti alkuvuodesta 70 henkilöä. Vaihtuvuus on tämän kokoisessa työpaikassa tavallista, Salo sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Alkuvuoden rekrytointien jälkeen Uudenkaupungin autotehtaan henkilöstömäärän arvioidaan kasvavan noin 4 500 työntekijään.

Vuosipalkka noin 30 000 euroa

Käytännössä uusien työntekijöiden etsintä toteutetaan yhteistyössä rekrytointiyrityksen kanssa. Tuotannon työntekijöitä etsitään jatkuvasti, joten hakemuksen voi Salon mukaan jättää vaikka heti. Laajemmin autonrakentajien rekrytointi käynnistyy muutaman viikon päästä.

Viime vuonna autotehdas palkkasi yli 2 000 työntekijää. Hakemuksia saapui vuoden aikana noin 15 000. Tehdasta kiinnostaa soveltuva koulutus ja työntekijäehdokkaan motivaatio. Tehtäviin kuitenkin koulutetaan, joten palkatuiksi tullaan hyvin erilaisilla taustoilla.

– Meillä on töissä yhtä lailla peruskoulusta työhön siirtyneitä kuin yliopistokoulutettuja. Yhden ryhmän muodostavat he, joilla on taustalla ammattikoulu ja työ esimerkiksi parturi-kampaajana tai metallialalla. Siis ihmiset, jotka ovat tottuneet tekemään töitä käsillään, Salo luonnehtii.

Tehtaan tuotannossa tehdään kolmivuorotyötä. Parin työvuoden jälkeen tuotantotyöntekijä tienaa noin 30 000 euroa vuodessa, Salo sanoo.

Robotit takaavat ihmisten työt

Valmet Automotive ei vielä kerro, milloin uuden A-sarjan valmistus alkaa. Tuotantolinjojen muutostyöt ja henkilöstön koulutus alkoivat jo vuosi sitten.

Linjastoilla on esimerkiksi aiempaa enemmän robotteja, koko tehtaassa yhteensä noin 600. Korinvalmistuksessa siirrytään A-sarjan autoissa täysin automaatioon, kertoo valmistuspalvelujen johtaja Pasi Rannus.

Hänen mukaansa robotit eivät suinkaan vie töitä ihmisiltä, vaan tuovat niitä lisää.

– Voin sanoa, että ilman robotteja emme olisi enää tässä liiketoimintamallissa. Automatisointi on mahdollistaja, hän muotoilee.

Robottien käyttö lisää Rannuksen mukaan myös työhyvinvointia. Esimerkiksi hitsaustyöt on tehtaalla pitkälti automatisoitu.

– Hitsaajat ovat siirtyneet robottien käyttäjiksi, Rannus luonnehtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuka tahansa voi löytää jalokiviä Suomessa – näistä paikoista kannattaa etsiä

    2. 2

      Perhe osti rakennustarkastajalta tämän rakentaman omakotitalon – parin vuoden päästä paljastui karu totuus

    3. 3

      Verkkokaupasta ostaminen tyssäsi luoton puutteeseen – suomi äidinkielenä ja haja-asutusalueella asuminen vaikuttivat kielteisesti

    4. 4

      Linnakesaari avautui matkailulle 2015: Metsähallitus hakee yrittäjälle häätöä ja sopimuksen purkua – ”Toivoimme, ettei tähän olisi tarvinnut mennä”

    5. 5

      Kesko aloittaa yt-neuvottelut – rakentamisesta ja talotekniikasta irtisanotaan

    6. 6

      Toimittaja meni töihin Amazonin varastolle: virheitä kytättiin ja vessatauot katsottiin lorvailuksi

    7. 7

      Rakennusteollisuus julistaa työsulun – työriita Rakennusliiton kanssa syvenee

    8. 8

      Casper von Koskull: Nordea keskittyy nyt tulojen parantamiseen

    9. 9

      Kuusamossa timantteja lapion ulottuvilla: maaperä laajalti samanlaista kuin Etelä-Afrikassa – ”Pienten tulivuorten juuria”

    10. 10

      Suomalaisyritys iskee ulkomaille viinakorkeilla: näin vesi muuttuu mojitoksi – ”Ei lainsäädäntö tähän taivu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti rakennustarkastajalta tämän rakentaman omakotitalon – parin vuoden päästä paljastui karu totuus

    2. 2

      Kuka tahansa voi löytää jalokiviä Suomessa – näistä paikoista kannattaa etsiä

    3. 3

      Linnakesaari avautui matkailulle 2015: Metsähallitus hakee yrittäjälle häätöä ja sopimuksen purkua – ”Toivoimme, ettei tähän olisi tarvinnut mennä”

    4. 4

      Verkkokaupasta ostaminen tyssäsi luoton puutteeseen – suomi äidinkielenä ja haja-asutusalueella asuminen vaikuttivat kielteisesti

    5. 5

      Toimittaja meni töihin Amazonin varastolle: virheitä kytättiin ja vessatauot katsottiin lorvailuksi

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Joko korot säikähtivät Yhdysvaltain velkaantumista?

    7. 7

      Caruna nostaa sähkönsiirron hintaa heinäkuussa – edellinen korotus vuosi sitten

    8. 8

      Rakennusteollisuus julistaa työsulun – työriita Rakennusliiton kanssa syvenee

    9. 9

      Kesko aloittaa yt-neuvottelut – rakentamisesta ja talotekniikasta irtisanotaan

    10. 10

      Finnairin tulos parani yli odotusten alkuvuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti rakennustarkastajalta tämän rakentaman omakotitalon – parin vuoden päästä paljastui karu totuus

    2. 2

      6 vinkkiä veroilmoituksen täyttämiseen – näin voit säästää rahaa

    3. 3

      Kuusamossa timantteja lapion ulottuvilla: maaperä laajalti samanlaista kuin Etelä-Afrikassa – ”Pienten tulivuorten juuria”

    4. 4

      Kuka tahansa voi löytää jalokiviä Suomessa – näistä paikoista kannattaa etsiä

    5. 5

      Tiina, 49, siirtyy palkattomasta työkokeilusta palkkatöihin – te-toimisto uhkasi heti karenssilla

    6. 6

      Muurari teki salaojaremontin ennen talonsa myyntiä – sai 330 000 euron laskun salaisen virheen takia

    7. 7

      Kauri, 30, pyysi tiedot Plussa-kortistaan – oli luokiteltu ostostensa perusteella kuukauden ajan sinkuksi

    8. 8

      AL: Pariskunnat kikkailevat asuntokaupoilla ja säästävät tonneja

    9. 9

      Kommentti: Nuoret eivät tee lapsia – ja heitä aiotaan jo rangaista siitä

    10. 10

      Suomalaisyritys iskee ulkomaille viinakorkeilla: näin vesi muuttuu mojitoksi – ”Ei lainsäädäntö tähän taivu”

    11. Näytä lisää