Pörssiuutiset

Stockmannilta tulosvaroitus – Lindexin kate pysynyt alhaisena

Julkaistu:

Yhtiö varoittaa liikevoittonsa jäävän aiemmin arvioidusta.
Alustavien taloudellisten tietojen mukaan Stockmann-konsernin liikevaihto oli viimeisellä vuosineljänneksellä noin 315 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisen liiketoiminnan liikevaihto oli edellisvuoden tasolla. Konsernin koko vuoden liikevaihto oli noin 1 056 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisen liiketoiminnan liikevaihto supistui yhden prosentin.

Jatkuvien toimintojen oikaistu liikevoitto on jäämässä noin 12 miljoonaan euroon edellisvuoden 30,9 miljoonan euron jälkeen.

Tulosta rasittaa Lindex, jonka suhteellinen myyntikate on Stockmannin mukaan pysynyt alhaisena, ja jonka kannattavuuden parantamisohjelman tuomat kustannussäästöt saavutetaan vasta tänä vuonna. Lindexin koko vuoden oikaistu liikevoitto on jäämässä 13 miljoonaan euroon edellisvuoden 55 miljoonan euron jälkeen.

Sekä Stockmann Retail- että Real Estate -liiketoimintayksiköt ovat parantamassa vuoden 2017 liiketuloksiaan verrattuna edelliseen vuoteen. Myös Stockmannin liiketoiminnan kustannukset olivat yhtiön mukaan tavoitetasoa korkeammat neljännellä vuosineljänneksellä
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syyskuussa Stockmann arvioi konsernin vuoden 2017 liikevaihdon laskevan Lindexin heikomman myynninkehityksen sekä myymäläverkoston ja tuotevalikoiman muutosten takia. Jatkuvien toimintojen oikaistun liikevoiton Stockmann odotti olevan suunnilleen samalla tasolla tai hieman heikompi kuin vuonna 2016, jolloin se oli 30,9 miljoonaa euroa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HS: Heidin ostolakko on jatkunut jo yli 300 päivää, Riikka säästi kymppitonnin vuodessa samalla konstilla – oletko sinä kokeillut?

  2. 2

    Varakas ikämies ymmärsi avioehdon väärin: 19 vuotta nuorempi vaimo sai erossa puolet 2 asunnosta

  3. 3

    Nelipäiväisen työviikon tulokset yllättivät Uudessa-Seelannissa – ”Miksi minun pitäisi maksaa päivistä toimistossa?”

  4. 4

    Maailman kolmanneksi rikkain henkilö ei aamiaisellaan pröystäile – töihin aina ”Mäkkärin” kautta

  5. 5

    Helle vie ihmisiä huvipuistoista – ”maagisen hellerajan” ylitys karsi kävijöistä 20-30 prosenttia

  6. 6

    Tunnetut sijoittajat paljastavat: Näihin kannattaa sijoittaa 1000 euroa juuri nyt, mikäli mielii saada rahansa poikimaan

  7. 7

    Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

  8. 8

    G20-maat ajautuivat umpikujaan – Ranska Yhdysvalloille: ”Kieltäydymme neuvottelemasta ase ohimollamme”

  9. 9

    Poliisi: Alkoholiuudistus sai aikaan muutoksen – nyt nyrkki heiluu aamuvarhaisella

  10. 10

    Tutkimus: Täällä ovat asuntosijoittamisen parhaat apajat – pääkaupungilla ei asiaa kärkiviisikkoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Varakas ikämies ymmärsi avioehdon väärin: 19 vuotta nuorempi vaimo sai erossa puolet 2 asunnosta

  2. 2

    Lämmin sää vauhdittaa alkoholimyyntiä enemmän kuin höllentynyt laki – kauppoihin rynni myös ”musta hevonen”

  3. 3

    HS: Heidin ostolakko on jatkunut jo yli 300 päivää, Riikka säästi kymppitonnin vuodessa samalla konstilla – oletko sinä kokeillut?

  4. 4

    Poliisi: Alkoholiuudistus sai aikaan muutoksen – nyt nyrkki heiluu aamuvarhaisella

  5. 5

    Tunnetut sijoittajat paljastavat: Näihin kannattaa sijoittaa 1000 euroa juuri nyt, mikäli mielii saada rahansa poikimaan

  6. 6

    Maailman kolmanneksi rikkain henkilö ei aamiaisellaan pröystäile – töihin aina ”Mäkkärin” kautta

  7. 7

    G20-maat ajautuivat umpikujaan – Ranska Yhdysvalloille: ”Kieltäydymme neuvottelemasta ase ohimollamme”

  8. 8

    Nelipäiväisen työviikon tulokset yllättivät Uudessa-Seelannissa – ”Miksi minun pitäisi maksaa päivistä toimistossa?”

  9. 9

    Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

  10. 10

    Tutkimus: Täällä ovat asuntosijoittamisen parhaat apajat – pääkaupungilla ei asiaa kärkiviisikkoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläisnaisen Visa-kortin käyttö loppui tylyyn viestiin – syypää löytyy pankkien ulkopuolelta

  2. 2

    Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

  3. 3

    Tunnetut sijoittajat paljastavat: Näihin kannattaa sijoittaa 1000 euroa juuri nyt, mikäli mielii saada rahansa poikimaan

  4. 4

    Kuolinpesän myymä talo oli valtava katastrofi – Oikeus purki kaupan, 90 000 euron kulut perillisille

  5. 5

    Kokousvieraat hehkuttivat suomalaisia mansikoita ja herneitä – kesätyöntekijä Emman nopea toiminta ratkaisi kaiken

  6. 6

    Helle muuttaa riisipiirakan bakteeripommiksi – Lista: Nämä ruokatavarat pilaantuvat nopeimmin

  7. 7

    Korkeat kulut tuskastuttavat bensapumpulla – Öljyjohtaja: Tähän suuntaan bensan hinta kehittyy