Kotitalouksien velkaantuminen pursuilee Suomessa jo riskirajojen tuolla puolen, mutta se on vasta alkua: velkaantuminen sen kuin jatkuu ja tahti sen kuin kiihtyy.
Velkaantumisesta on jo syytä olla huolissaan, mutta ei siitä kenenkään pitäisi olla järin yllättynyt. Suurempi yllätys olisi, jos velkaantuminen laantuisi ennen kuin on liian myöhäistä välttää vaikeuksia.
Kotitalouksien velkaantuminen, velkaantumisen vaarallisen kova tahti – ja lopulta velkataakan pursuaminen yli kaikkien äyräiden liian suureksi – on kelju mutta liki takuuvarma tapahtumasarja eikä suinkaan äkillinen ja ennalta arvaamaton yllätys.
Velkaantumiselle tai sen alati voimistuvalle ja luultavasti vielä vuosia jatkuvalle kasvulle ei juurikaan ole vaihtoehtoja. Sitä voi moittia ja sitä voi moralisoida, mutta sitä ei hevin voi estää. Ei niin kauan kuin euroalueen keskuspankki EKP jatkaa omia korkokepposiaan ja raamatullisen mittakaavan rahaelvytystään.
Ja juuri niin EKP ilmoitti viimeksi tämän viikon torstaina tekevänsä.
EKP lupasi jatkaa historiallisen mittavaa rahaelvytystään vielä ainakin ensi vuoden loppupuolelle ja mahdollisesti sitäkin kauemmas tulevaisuuteen. Samalla se lupasi pitää korot nollan prosentin tuntumassa vielä pidemmän aikaa.
Yhtä hyvin EKP olisi voinut ilmoittaa senkin ääneen, mitä korkokepposten ja rahaelvytyksen jatkaminen tekevät Suomenkin kotitalouksien velkaantumiselle.
Esimerkiksi sen, että kotitalouksien velkaantuminen ja lopulta ylivelkaantuminen ovat jokseenkin vissi visio niin kauan kuin velkarahaa on likimain ilmaiseksi tarjolla yllin kyllin yli mitenkään mielekkäiden tarpeiden.
Tätä rahaelvytyksen ja siitä liki väistämättä seuraavan velkaantumisen yhteyttä EKP ei kuitenkaan halua ääneen lausua. Se vaikenee omasta velkaannuttajan roolistaan ja varaa näin itselleen mahdollisuuden syyttää seuraavan kriisin velkavaikeuksista muita – esimerkiksi ylivelkaisia kotitalouksia.
Velka kelpaa, kun se ei maksa mitään
EKP:n ohjaamat euroalueen korot ovat jo hyvän aikaa olleet nollan prosentin tuntumassa ja jopa nollaa alemmilla miinusprosenteilla. Nollan prosentin korko tarkoittaa, että sillä hinnalla velkaraha ei maksa mitään. Miinuskorolla velkaraha on halvempaa kuin ilmaista.
Toki kotitaloudet maksavat paraikaakin veloistaan korkoja tai ainakin korkojen lisäksi muunlaisia rahoituskuluja, mutta eivät paljon.
Suomessa kotitalouksien uudet asuntovelat ja muunlaiset pankkilainat ovat viime vuosina olleet nimellisesti halvempia kuin milloinkaan aiemmin. Ilman inflaation vaikutuksia maksettavat reaaliset lainakustannukset ovat olleet jopa negatiivisia.
Nimelliskorkojen pakottaminen nollaa prosenttia alemmille miinusprosenteille on keskuspankkien todellinen korkokepponen, jollaista rahoitustutkimus ja -teoria piti vielä kymmenen vuotta sitten taloudellisesti mielettömänä ja siksi käytännössä mahdottomana.
Nolla- ja miinuskorkojen lisäksi EKP on pitänyt euroalueen rahoitusoloja yltiökeveinä pumppaamalla alueen finanssimarkkinoille kuukausittain kymmenien miljardien eurojen ylimääräisiä raharuiskeita.
Se on pian kolmen vuoden ajan syöttänyt korkeapaineella uunituoretta rahaa kymmenien miljardien eurojen kuukausitahdilla alueen finanssimarkkinoille. Näin se on loihtinut sananmukaisesti tyhjästä yhteensä jo pitkälti yli 2000 miljardia euroa.
Torstaina EKP ilmoitti supistavansa kuukausittaisten raharuiskeiden määrän 60 miljardista 30 miljardiin euroon, mutta vastaavasti pitävänsä raharuiskujen hanat auki pidempään kuin oli aiemmin tarkoitus. Rahaelvytys jatkuu ainakin ensi vuoden loppupuolelle ja tarvittaessa vielä kauemmin.
Kotitalouksien velkaantumista varmistaa vielä yksi takuuvarma korkotäky, jonka EKP vahvisti torstaina. Se lupasi pitää korot nykyisellään eli nollan prosentin tuntumassa vielä pidemmälle tulevaisuuteen kuin muu rahaelvytys jatkuu.
Korkoihin EKP koskee edes mikroskooppisten nostojen verran näillä näkymin aikaisintaan parin vuoden kuluttua.
Rahaelvytys vastaa -5 prosentin korkoa
Nolla- ja miinuskorot olisivat yksistään kohtalaisen vahva koukku velkaantumiseen, mutta vasta keskuspankkien muunlaiset rahaelvytyksen keinot ovat tehneet koukusta liki takuuvarman loukun.
Rahapolitiikan vastustamaton velkaannuttamisvoima käy ilmi, kun ohjauskorkojen lisäksi otetaan lukuun muunlaisen rahaelvytyksen vaikutukset. Niillä on ollut sitä suurempi merkitys mitä pienemmäksi perinteisen ohjauskoron vaikutus on käynyt.
Rahoitustutkijat ja -analyytikot pyrkivät arvioimaan korkojen ja rahapolitiikan muiden keinojen yhteisvaikutuksia esimerkiksi niin sanottujen varjokorko-analyysien avulla. Niiden tarkoitus on arvioida muidenkin keinojen kuin koron kevennysvaikutuksia ja tarkastella niiden yhteisvaikutuksia samalla korkoasteikolla.
Yksi esimerkki tällaisista varjokorko-analyyseistä ovat kahden yhdysvaltalaisen rahoitustutkijan, Jing Cynthia Wun ja Fan Dora Xian, kehittämät Wu-Xia -varjokorot. Esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankki Fed pitää niitä tarkoin silmällä ja käyttää niitä oman rahapoliittisen tutkimuksensa tukena.
Niiden perusteella Fedin jo aloittamat koronnostot ja muun rahaelvytyksen supistukset ovat hilanneet Yhdysvaltain varjokoron kriisivuosien syvistä miinusluvuista nyt jo noin nollaan prosenttiin. Tämän mukaan rahapolitiikka on yhä varsin elvyttävää, mutta ei hillittömän elvyttävää.
Euroalueen varjokorko on tyystin toista maata, se on hillittömän elvyttävä.
EKP:n ohjauskorko ja kaikki muut rahapolitiikan elvytyskeinot ovat Wu-Xia -varjokorkoanalyysin perusteella yhdessä saaneet aikaan samanveroiset vaikutukset kuin syntyisi pelkän ohjauskoron painamisesta nykyisen nollan prosentin asemesta peräti -5,25 prosenttiin.
Todennäköisesti euron hienoinen vahvistuminen on viime kuukausina hieman kiristänyt euroalueen rahoitusoloja hiukkasen vähemmän hillittömän keveiksi.
Esimerkiksi Uuden-Seelannin keskuspankin tutkija Leo Krippler arvioi omissa varjokorkojen analyyseissään euroalueen rahapoliittisen virityksen vastanneen viime kuun lopussa noin -4,75 prosentin korkoa. Se on vai vähän vähemmän hillitön kuin Wu-Xian -5,25 prosenttia, mutta hillitön yhtä kaikki.
Onpa uskomaton miinusluku tarkalleen kohdallaan tai vain sinne päin, se kertoo rahapoliittisen elvytyksen hillittömästä voimasta. Ja se kertoo, mistä syystä Suomenkin kotitaloudet velkaantuvat parhaillaan kuin viimeistä päivää.
Suomalaiset velkaantuvat kuin irlantilaiset ennen kriisiä
Koko euroalueen rahapolitiikkaa säätelevä EKP ei tee tai jätä tekemättä mitään vain pienen Suomen takia. Se säätää korkonsa ja muut rahapolitiikan säätimensä juuri niin keveiksi tai kireiksi kuin katsoo koko euroalueelle keskimäärin sopivaksi.
Tästä keskimäärin sopivan rahapolitiikan periaatteesta seuraa yksi euroalueen ja euroa käyttävien euromaiden rahaliiton rakenneongelmista. Se tarkoittaa, että keskimäärin sopiva rahapolitiikka voi helposti olla joillekin maille liian kireää ja joillekin toisille liian keveää.
Niinpä EKP:n toimet ovat luonnostaan niin suurpiirteistä rahapoliittista rappausta, että korkoja ja muita keinoja rapatessa väkisin roiskuu.
Nyt näyttää olevan Suomen vuoro vastaanottaa näitä rahapolitiikan roiskeita maan omiin talousoloihin vaarallisen matalien korkojen ja vaarallisen voimakkaan velkaantumisen muodossa.
Näiden roiskeiden vaikutuksesta Suomen kotitaloudet velkaantuvat parhaillaan suunnilleen samaan tapaan ja samanlaisista syistä kuin Irlannin ja Espanjan kotitaloudet velkaantuivat ennen kuin niiden velkaantuminen katkesi finanssi-, talous- ja eurokriiseihin.
”Suomen kotitaloudet velkaantuvat parhaillaan suunnilleen samaan tapaan ja samanlaisista syistä kuin Irlannin ja Espanjan kotitaloudet velkaantuivat ennen kuin niiden velkaantuminen katkesi finanssi-, talous- ja eurokriiseihin.
Toki Suomessa kotitalouksien velkaantuminen on vielä kaukana Irlannin ja Espanjan kymmenkunta vuotta sitten karuin seurauksin rikkomista kriisirajoista. Mutta velkaa on meilläkin jo kertynyt enemmän kuin on terveellistä ja lisäksi velkamäärä kasvaa vaarallisen kovaa vauhtia.
Kaksi IMF:n riskirajaa mennyt jo puhki
Suomen kotitalousvelkojen määrä ja kasvuvauhti ovat jo rikkoneet ainakin kaksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kriittisiksi arvioimaa velkaantumisen riskirajaa.
Ensimmäinen IMF:n riskiraja ylittyy, kun kotitalouksien velkamäärä ylittää 35 prosenttia kansantalouden vuotuisen kokonaistuotannon (bruttokansantuotteen) arvosta. Siihen asti velkavipu jopa vahvistaa talouskasvua, mutta sitä suurempi velkamäärä alkaa heikentää talouden pitkäaikaista kasvuvoimaa.
Toinen IMF:n riskiraja ylittyy, kun kotitalousvelkaa on yli 65 prosenttia vuotuisen bkt:n arvosta. Sen jälkeen velkataakka ei ainoastaan heikennä talouskasvua vaan lisäksi se vaarantaa maan rahoitusvakauden.
Kumpikin riski korostuu ja voimistuu niin kauan kuin velkaa ei ole vain liian paljon vaan se lisäksi kasvaa kaiken aikaa runsaammaksi.
Suomen kotitalousvelkojen arvo on jo ylittänyt kriittisen 65 prosentin bkt-osuuden, ja velkamäärä kasvaa yli tuplaten nopeammin kuin maan talous, joten Suomi on jo rikkonut molemmat IMF:n riskirajat.
Ja rikkoo vielä lisää niin kauan kuin velkaa kertyy lisää ja velkaantuminen voimistuu – ja niin kauan kuin EKP jatkaa miinuskorkokeppostaan. Tai kun käy niin kuin Irlannissa ja Espanjassa, ja velkaantuminen katkeaa vasta seuraavan kriisin puhjettua.
Alla olevalla videolla kerrotaan, kuinka velkaantumista mitataan.
