Nokia aloittaa yt-neuvottelut: jopa 190 työpaikkaa vähennetään Suomesta – Ranskaan ei kosketa

Julkaistu:

Nokia aloittaa yt-neuvottelut Nokia Technologies -liiketoiminnoissaan. Mm. älyhiusharjastaan tunnettu ranskalaisyksikkö on leikkausten ulkopuolella.
Teknologiayhtiö Nokia aloittaa Nokia Technologies -liiketoiminnassaan yt-neuvottelut, joissa vähennetään enintään 310 työtehtävää maailmanlaajuisesti. Leikkauksista enintään 190 kohdistuu Suomeen, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Loput koskevat pääasiassa Britanniaa ja Yhdysvaltoja.

Leikkaukset liittyvät Nokian aikeisiin keskittää liiketoimintaryhmän toimintaa digitaaliseen terveydenhuoltoon. Lisäksi yhtiö aikoo esimerkiksi panostaa enemmän brändi- ja teknologialisensointiin liittyvän liiketoiminnan kasvattamiseen sekä kohdentaa investointeja virtuaalitodellisuuteen.

Patenttilisensointiliiketoimintaa muutokset eivät koske.

– Nokia Technologies on tilanteessa, jossa oikeanlaisen fokuksen ja oikeiden investointien kautta voimme merkittävästi kasvaa digitaalisen terveydenhuollon alueella ja meidän tulee tarttua tähän tilaisuuteen, kommentoi Nokia Technologies -liiketoimintaryhmän johtaja Gregory Lee tiedotteessa.

Nokia osti verkkoon kytkettyjä terveystuotteita valmistavan ranskalaisen Withings-yhtiön viime vuonna. Yhtiö on odottanut, että kuluttajien kysyntä terveyden seurantaan liittyviin tuotteisiin ja palveluihin on lähivuosina reippaassa kasvussa. Withings on luonut Nokialle mm. älyhiusharjan. Tätä Ranskassa sijaitsevaa yksikköä yt-neuvottelut eivät siis koske.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

    2. 2

      Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

    3. 3

      Kiina syytti teräksen polkumyynnistä – näin vastaa Outokumpu

    4. 4

      Mauri suosii luomumökkejä, joissa ei aina ole edes sähköä – talvi houkuttaa lentämään

    5. 5

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    6. 6

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    7. 7

      HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienaa viikossa saman kuin perus­palkansaaja vuodessa

    8. 8

      Marimekko varoitti tulosparannuksesta – osake nousussa

    9. 9

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    10. 10

      Kiina asettaa polkumyyntitulleja ruostumattomalle teräkselle EU:sta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

    2. 2

      Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

    3. 3

      Mauri suosii luomumökkejä, joissa ei aina ole edes sähköä – talvi houkuttaa lentämään

    4. 4

      HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienaa viikossa saman kuin perus­palkansaaja vuodessa

    5. 5

      Kiina syytti teräksen polkumyynnistä – näin vastaa Outokumpu

    6. 6

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    7. 7

      HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienasi viime vuonna 48 kertaa enemmän kuin tavallinen palkansaaja

    8. 8

      Kullanhuuhdonta houkuttelee matkustajia Lappiin: ”Yksi kesän valteista”

    9. 9

      Marimekko varoitti tulosparannuksesta – osake nousussa

    10. 10

      Kiina asettaa polkumyyntitulleja ruostumattomalle teräkselle EU:sta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    2. 2

      Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    5. 5

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    6. 6

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    7. 7

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    8. 8

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    9. 9

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    10. 10

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    11. Näytä lisää