Pörssiuutiset

Fortum: Uniper on sijoitus, ei valtaus

Julkaistu:

Fortumin toimitusjohtajalla Pekka Lundmarkilla oli selkeästi harjoiteltu lausunto Uniperin ostamista koskevaan iltapäivän mediapuheluun. Useammin kuin muutaman kerran Lundmark lausahti, että Fortumin mahdollinen Uniper-sijoitus on nimenomaan sijoitus, ei valtaus.
Lundmarkin mukaan Fortumin suunnittelema 46,65 prosentin osuuden Uniperistä ostaminen saksalaiselta E.ONilta sopii hyvin yhtiön sijoitusstrategiaan.

– Uniperin omistukset tuottavat käteistä ja toimivat lähellä Fortumin päämarkkinoita, Lundmark sanoi.

Hänen mukaansa Fortumilla on riittävästi varoja hankkia sekä E.ONin osuus että mahdollisesti loputkin Uniperistä.

Fortumin tarjoama hinta on 22 euroa osakkeelta, mutta Uniperin osakkeen kurssi nousi iltapäivän mittaan yli Fortumin tarjoaman hinnan. Lundmarkin mukaan hintatarjous kuitenkin on ja pysyy.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Uskomme, että hinta luo arvoa osakkeenomistajille.

Uniper ei halunnut fuusiota

Mediapuhelun aikana saksalainen Uniper julkaisi oman tiedotteensa, jonka mukaan Fortumin ostotarjous ei ollut toivottu. Tiedotteessa yhtiön toimitusjohtaja Klaus Schäfer sanoo, että pyytämättä tullut ostotarjous ei ole Uniperin strategian mukainen eikä Uniper käy keskusteluja Fortumin tai E.ONin kanssa.

Lundmark kommentoi tilannetta toistamalla, että kyseessä ei ole valtaus vaan sijoitus. Hän myös paljasti, että Fortum oli kesällä keskustellut suoraan Uniperin kanssa mahdollisesta fuusiosta, mutta suunnitelma ei edennyt. Nyt neuvotteluja siis käydään Uniperin suurimman osakkeenomistajan E.ONin kanssa.

– E.ON on kertonut julkisesti jo pitkään, että se aikoo myydä. Uniper puolestaan on sanonut, että se etsii pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Uskomme, että olisimme hyvä pitkäaikainen kumppani. E.ON on myymässä joka tapauksessa. Kuka tahansa osuuden ostaa, joutuu automaattisesti käymään läpi lain vaatiman ostotarjousmenettelyn, Lundmark kertoi.

Neuvotteluja pienempien osakkeenomistajien kanssa ei Lundmarkin mukaan tällä hetkellä käydä.

Hiilivoimalat ihmetyttävät

Ostoneuvotteluiden tultua julki monia on mietityttänyt, miten Uniperin hiilivoimalat sopivat Fortumin strategiaan. Lundmarkin mukaan myös hiilivoimaloita tarvitaan siirtymässä kohti uusiutuvia energiamuotoja esimerkiksi tukemaan tuotantovarmuutta.

– Uskomme, että tämä ostos auttaisi vauhdittamaan Euroopan siirtymistä kohti uusiutuvaa energiaa. Siirtymävaiheessa tarvitaan monenlaisia tuotantomuotoja. Myös fossiilisella tuotannolla on roolinsa, Lundmark sanoi.

Lundmarkin mukaan monella maalla, jossa Uniperilla on toimintaa, on suunnitelmana vähitellen siirtyä pois hiilen käytöstä energiantuotannossa. Lundmarkin mukaan Fortum tukee näitä suunnitelmia.

– Uniperilla on noin 300 voimalaa, joista 200 on vesivoimaloita. Lisäksi sillä on ydinvoimaloita Ruotsissa. Yhtiössä on paljon muutakin kuin fossiilista energiantuotantoa.

Venäjällä riskinsä, Fortum päässyt tavoitteisiinsa

Sekä Fortumilla että Uniperillä on toimintaa Venäjällä. Lundmarkin mukaan Venäjä voisikin olla yksi niistä markkinoista, joilla yhtiöt voisivat jatkossa tehdä yhteistyötä. Lundmarkin mukaan se on kuitenkin ostotarjouksesta erillinen asia.

– Jokaisella markkinalla on riskinsä, mutta olemme viime aikoina olleet tyytyväisiä Venäjän-liiketoimintaamme. Kehitys on ollut positiivista poliittisista paineista ja sekasorrosta huolimatta. Olemme jo päässeet tulostavoitteisiimme. Olen varovaisen positiivinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näistä koostuu Helsingin huippukokouksen miljoonalasku – ”Hyvä panos-tuotos-suhde”

    2. 2

      Läkähdyttävät hellepäivät jatkuvat – Suomalaiset: Näin pidät kotisi viileänä

    3. 3

      Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

    4. 4

      Kokousvieraat hehkuttivat suomalaisia mansikoita ja herneitä – kesätyöntekijä Emman nopea toiminta ratkaisi kaiken

    5. 5

      EU ja Japani solmivat valtavan vapaakauppasopimuksen – vastaisku USA:lle

    6. 6

      Henkilöllisyyden voi kohta todistaa matkapuhelimella Alkon kassalla

    7. 7

      Kuolinpesän myymä talo oli valtava katastrofi – Oikeus purki kaupan, 90 000 euron kulut perillisille

    8. 8

      Dieselhuijaus: EU-komissio sai valvontansa päätökseen – ”VW toteutti lupaamansa suunnitelman, mutta siinä kaikki”

    9. 9

      EK:n asiantuntija: EU voi joutua muuttamaan taktiikkaansa Trumpin kanssa

    10. 10

      Lämpöpumppu, markiisi, kalvo... – miten koti kannattaa viilentää ja paljonko se maksaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

    2. 2

      Kokousvieraat hehkuttivat suomalaisia mansikoita ja herneitä – kesätyöntekijä Emman nopea toiminta ratkaisi kaiken

    3. 3

      Kuolinpesän myymä talo oli valtava katastrofi – Oikeus purki kaupan, 90 000 euron kulut perillisille

    4. 4

      Näistä koostuu Helsingin huippukokouksen miljoonalasku – ”Hyvä panos-tuotos-suhde”

    5. 5

      EU ja Japani solmivat valtavan vapaakauppasopimuksen – vastaisku USA:lle

    6. 6

      Läkähdyttävät hellepäivät jatkuvat – Suomalaiset: Näin pidät kotisi viileänä

    7. 7

      Asiantuntijat: Suomi lobattiin mobiilidatan suurkuluttajaksi – ja nyt se hidastaa yhteyksiä

    8. 8

      Henkilöllisyyden voi kohta todistaa matkapuhelimella Alkon kassalla

    9. 9

      Dieselhuijaus: EU-komissio sai valvontansa päätökseen – ”VW toteutti lupaamansa suunnitelman, mutta siinä kaikki”

    10. 10

      EK:n asiantuntija: EU voi joutua muuttamaan taktiikkaansa Trumpin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS-lukija hiiltyi Helsinki-Vantaalla: ”Miksi vesi maksaa kahvilassa maltaita?” Finavia: Näin matkalainen saa ilmaista vettä

    2. 2

      Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

    3. 3

      Vuokraisännän ja vuokralaisen suhde muuttui intiimiksi – 36 vuoden ikäero alkoi ahdistaa ja poiki rajun riidan

    4. 4

      Kuolinpesän myymä talo oli valtava katastrofi – Oikeus purki kaupan, 90 000 euron kulut perillisille

    5. 5

      10 000 euron nosto ei onnistunut noin vain – HS: 83-vuotias nainen hämmästyi pankissa asioidessaan

    6. 6

      Kokousvieraat hehkuttivat suomalaisia mansikoita ja herneitä – kesätyöntekijä Emman nopea toiminta ratkaisi kaiken

    7. 7

      Valtava koneisto vyöryy Suomeen: Katso tästä hurjat luvut Trumpin ja Putinin tapaamisen takana

    8. 8

      Listeriavaara piinaa yhä kauppoja – Lidliltä laaja ilmoitus takaisinvedettävistä tuotteista

    9. 9

      MT: Sanna Kiisken muumikahvilasta tehtiin Ruotsissa rikosilmoitus – omistajat ilmiriidassa keskenään

    10. 10

      Löytyikö ullakolta romu vai keräilyhitti? Klassikkolamppu 130 000 euroa, Muumi-lelu 500 dollaria

    11. Näytä lisää