Nordea päättää ensi viikolla kotipaikastaan – onko valinta Suomi? - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Nordea päättää ensi viikolla kotipaikastaan – onko valinta Suomi?

Nordean hallitus kokoontuu keskiviikkona.

Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull on aiemmin arvioinut, että pankin olisi järkevämpää sijaita euroalueella.­

31.8.2017 16:31

Pohjoismainen finanssikonserni Nordea julkistaa päätöksensä kotipaikkansa sijainnista ensi viikolla, kun yhtiön hallitus on kokoontunut keskiviikkona.

Näin kertoo uutistoimisto Bloombergin haastattelema Nordean tiedottaja Petter Brunnberg.

Nordean tämänhetkinen kotipaikka on Ruotsissa, mutta yhtiö on arvostellut maan pankkisääntelyä liian tiukaksi.

Konsernijohtaja Casper von Koskull on aiemmin arvioinut, että pankin olisi järkevämpää sijaita euroalueella.

Jos von Koskullin arvio pitää paikkaansa, on Suomi selkein vaihtoehto, jos Nordea päättää vaihtaa kotimaata.

– Toivon, että viesti on ollut selkeä: me tarjoamme vakaan toimintaympäristön emmekä ole suunnittelemassa mitään veroja pankkialalle. Totta kai olisi hienoa saada noin suuren instituution pääkonttori Suomeen, valtiovarainministeri Petteri Orpo kertoi uutistoimisto Bloombergille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?