Talousodotukset korkeimmillaan kuuteen vuoteen euroalueella

Julkaistu:

Alustavat tiedot ostopäällikköindekseistä kertovat talouden odotettua paremmasta vedosta Euroopassa.
Euroalueen talous näyttää olleen huhtikuussa ennakoitua vahvemmassa kasvussa, kun ostopäällikköindeksit ylsivät korkeimmilleen kuuteen vuoteen. Luvut viittaavat toisen neljänneksen alkaneen vahvasti kysynnän paisuessa ja työllisyyden lisääntyessä.

IHS Markit-tutkimusyhtiön perjantaina julkistamien alustavien tietojen mukaan euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi kohosi huhtikuussa lukemaan 56,8 maaliskuun 56,2:sta. Uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa ekonomistit olivat odottaneet lukeman laskevan 56,0 pisteeseen.

Palvelualojen ostopäällikköindeksi nousi 56,2 pisteeseen aiemmasta 56,0 pisteestä, kun indeksin oli odotettu laskevan 55,9 pisteeseen.

Ostopäällikköindekseissä lukeman ollessa yli 50 tuotannon tulkitaan olevan kasvussa. Alle 50:n lukeman taasen tulkitaan kertovan tuotannon supistumisesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ranskan vaalit muodostavat suurimman lyhyen aikavälin riskin näkymille, mutta ennen vaaleja liike-elämän luottamus on ollut vahvaa, IHS Markitin pääekonomisti Chris Williamson kommentoi Bloombergille.

Teollisuuden ja palvelualat yhteen nivova yhdistelmäindeksi kohosi lukemaan 56,7 maaliskuun 56,4:stä. Ekonomistit olivat odottaneet indeksin pysyvän 56,4 pisteessä.

Aiemmin perjantaina saatiin tietää euroalueen suurimpien talouksien eli Saksan ja Ranskan kehityksen olleen huhtikuussa ennakoitua parempaa. Saksassa teollisuuden indeksi laski odotettua vähemmän ja Ranskassa vahvistui odotettua enemmän.

Saksan teollisuuden ostopäällikköindeksi painui huhtikuussa 58,2 pisteeseen maaliskuun 58,3 pisteestä. Odotuksissa oli lasku 58,0 pisteeseen.

Ranskan vastaava indeksi kohosi 55,1 pisteeseen 53,3 pisteestä, kun markkinoilla odotettiin 53,1 pistettä.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tässä on Suomen kovin mökkikunta: Yhtä vakituista asuntoa kohti yli kuusi mökkiä

    2. 2

      Putin kehaisi nyt Fortumia: Päästimme heidät Siperiassa kaikkein herkimpiin kohteisiimme…

    3. 3

      Talonrakentajien aikataulut paukkuvat jopa viikkoja pääkaupunkiseudulla – syynä erikoinen pullonkaula

    4. 4

      Iso muutos tuli voimaan tänään – taloyhtiöt ymmällään: miten käy saunavuorolistojen?

    5. 5

      Alkoholilaki muuttui ja odotukset olivat isot, kuinka kävikään?

    6. 6

      Huoli Italian euroerosta kasvaa – sijoittajat suojautuvat aiempaa innokkaammin

    7. 7

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    8. 8

      Kommentti: Kimppavoitto ilman pakotteita houkuttaa nyt Suomea ja Venäjää

    9. 9

      Saako MTV3 uuden omistajan? Telia vahvistaa neuvottelevansa Bonnierin kanssa

    10. 10

      Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iso muutos tuli voimaan tänään – taloyhtiöt ymmällään: miten käy saunavuorolistojen?

    2. 2

      Alkoholilaki muuttui ja odotukset olivat isot, kuinka kävikään?

    3. 3

      Tässä on Suomen kovin mökkikunta: Yhtä vakituista asuntoa kohti yli kuusi mökkiä

    4. 4

      Fortum selvitti Pietarin kauhukaatopaikan myrkyt – ”Nyt on vasta ymmärrys siitä, mitä siellä oikein on”

    5. 5

      Kommentti: Kimppavoitto ilman pakotteita houkuttaa nyt Suomea ja Venäjää

    6. 6

      Alle 30-vuotiaiden työsuhteissa selvä muutos 20 vuodessa – ”Silloin, kun tarve on suurin, työvoimaa on käytössä”

    7. 7

      Putin kehaisi nyt Fortumia: Päästimme heidät Siperiassa kaikkein herkimpiin kohteisiimme…

    8. 8

      SSS: Rivitalon uusi asukas toi mukanaan neljä kanaa – taloyhtiö tyrmistyi häkistä

    9. 9

      Saako MTV3 uuden omistajan? Telia vahvistaa neuvottelevansa Bonnierin kanssa

    10. 10

      Ruotsalaislehti: MTV3 päätymässä Telialle – operaattori ostamassa Bonnierin tv-toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    2. 2

      Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

    3. 3

      Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

    4. 4

      Iso muutos tuli voimaan tänään – taloyhtiöt ymmällään: miten käy saunavuorolistojen?

    5. 5

      Tiesitkö, että voit saada valtiolta 200 euroa tekemällä muutoksen autoosi?

    6. 6

      Talosta löytyi kolme salaista virhettä vuosia kaupan jälkeen – myyjälle liki 100 000 euron lasku

    7. 7

      Talo maalattiin ja rapattiin vähän sinne päin, sitten yrittäjän kepulikonsti paljastui ja maalarit katosivat kuin turaus Saharaan

    8. 8

      Yrittäjä ”kohensi” olohuoneen parketin karmeaan kuntoon Keski-Suomessa – remontista puhkesi iso riita

    9. 9

      Suomeen saattaa syntyä uusi valtakunnallinen sähköyhtiö – heti 250 000 asiakasta

    10. 10

      Syöpä sai Satun luomaan uuden tuotteen: ”Toivon sydämestäni, ettei kukaan tarvitse tätä”

    11. Näytä lisää