Työntekijäpula piinaa jo amerikkalaisia yrityksiä – avoimiin paikkoihin ei löydy riittävästi tekijöitä

Julkaistu:

Keskuspankki Fedin alueellisen katsauksen mukaan Yhdysvaltain talous kasvaa vakaasti.
Yhdysvaltain talous jatkoi vaatimatonta tai kohtuullista kasvuaan helmikuun puolivälistä maaliskuun loppuun. Myös työmarkkinoiden kiristyminen jatkui ja työnantajilla oli vaikeuksia täyttää työpaikkoja. Tämä ilmenee Federal Reserven alueellisesta talouskatsauksesta eli Beige Bookista.

Fedin aluekeskuspankeilta kerätyt tiedot kertovat, että yksityinen kulutus, autokauppa poislukien, pehmeni vaikka amerikkalaiset keräsivät lisää varallisuutta tulevaisuuden varalle.

Katsaus piirtää kuvan vakaasta talouskasvusta, mutta ilman nopeaa vahvistumista, mikä heijastuisi kuluttajien ja liike-elämän paisumisena. Samaan aikaan näyttää siltä, että peruskasvu ei ehkä olekaan niin heikkoa kuin joissain arvioissa on ennakoitu. Esimerkiksi Atlantan Fed ennustaa bruttokansantuotteen kasvaneen ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosentin vauhtia.

Beige Bookin mukaan kasvutahti jakautui tasan vaatimattoman ja kohtuullisen välillä kaikkiaan 12 keskuspankkialueella. Lisäksi kasvutahti vaihteli eri talouden osa-alueilla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Työmarkkinoiden kiristyminen heijastuu jo palkkakehitykseen. Useimmat alueet kertoivat, että ”alhaisen vaatimustason paikkojen täyttäminen on vaikeaa” ja korkeamman osaamisen työntekijöistä oli kovempi kysyntä.

Kahdeksan kertaa vuodessa julkaistavaa Beige Bookia käytetään apuna keskuspankin päätöksenteossa. Fedin avomarkkinakomitea kokoontuu päättämään koroistaan seuraavan kerran 2.-3. toukokuuta.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    3. 3

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    6. 6

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Siili Solutionsin toimitusjohtaja vaihtuu – Kuula lähtee toisen työnantajan palvelukseen

    9. 9

      Joka kolmas arvioi hallituksen onnistuneen – arvosanat niukassa nousussa

    10. 10

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    4. 4

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    5. 5

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    10. 10

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää