Etlan Määttänen: Trupin verouudistus vaikuttaisi nopeasti Suomeen - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Tutkija: Trumpin verouudistus iskisi nopeasti Suomeen

Jos Trump saa tahtonsa läpi, seuraukset tuntuvat vientivetoisissa maissa, Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttänen arvioi.

30.3.2017 19:35

Yhdysvaltain yritysverouudistus presidentti Donald Trumpin suunnitelmien mukaan vaikuttaisi Suomeen ja muihin maihin nopeasti ja vaatisi pikaisia reaktioita, uskoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttänen.

Luvassa voisi aluksi olla mittavia oikeusjuttuja ja myöhemmin muiden maiden sopeutumista – olettaen, että Trump saa uudistuksensa läpi viime aikojen poliittisesta vastatuulesta huolimatta, arvioi Määttänen Taloustoimittajat ry:n tilaisuudessa tiistaina.

Trumpin hallinnon kaavailema yritysverouudistus jakautuu karkeasti kahteen osaan, kohdemaaperiaatteeseen ja kassavirtaperusteisuuteen.

Kohdemaaperiaatteessa tuotteet verotetaan siinä maassa, jossa ne kulutetaan.

Määttäsen mukaan kohdemaaperiaate itsessään ei vielä ole protektionismia, ainakaan jos se toteutettaisiin maailmalla koordinoidusti. Kohdemaaperiaatetta noudattava kassavirtaverotus ei myöskään ole Trumpin hallinnon oma tuotos, vaan sen taustalla on laaja taloustieteellinen tutkimus, jota ovat kannattaneet sekä republikaanit että demokraatit.

Jos kuitenkin Yhdysvallat siirtyisi kohdemaaperiaatteeseen yksipuolisesti, se vaikuttaisi käytännössä protektionistisesti, koska Yhdysvallat on tällä hetkellä nettotuoja. Näin ollen Trump on voinut hyödyntää kohdemaaperiaatetta Amerikka ensin -teemassaan.

Kohdemaaperiaate hyödyttäisi ainakin lyhyellä tähtäimellä Yhdysvaltoja ja haittaisi vientivetoisia maita kuten Saksaa ja myös Suomea.

Periaatteessa mikään maa ei voi olla ikuisuuksiin nettotuoja, vaan alijäämäisen kauppataseen on pakko tasapainottua jossain vaiheessa. Tämä voi kuitenkin viedä kauan aikaa.

Samalla uudistus vahvistaisi dollaria, mikä tasaisi Yhdysvaltain talouden saamaan etua jo nopeammin.

– Valuuttakurssimuutokset voivat eliminoida kilpailukyvyn parantumisen välittömästi, Määttänen arvioi.

Jos Yhdysvallat ottaisi käyttöön kohdemaaperiaatteen, ensimmäiset seuraukset maailmalla olisivat luultavasti kauppakumppaneiden nostamat erilaiset oikeustoimet. Ei ole kuitenkaan yksiselitteistä, miten Yhdysvaltain toimia tulkittaisiin oikeudessa.

Toisena seurauksena kohdemaaperiaate Yhdysvalloissa kannustaisi muiden maiden yrityksiä siirtämään yritystoimintaansa Yhdysvaltoihin. Muut maat menettäisivät verotuloja, ja erityisen hankala tilanne olisi yrityksille, jotka vievät tavaraa ulkomailta Yhdysvaltoihin.

– Yritys maksaa täyden veron viennistään Yhdysvaltoihin, mutta ei saa vastaavaa vähennystä mistään, Määttänen sanoo.

Yhdysvaltain verouudistus vaatisikin muilta mailta nopeita reaktioita.

Jotakin hyvääkin kohdemaaperiaatteesta voisi seurata, se torjuisi kansainvälistä veronkiertoa.

Kassavirtaperusteisuus kannustaisi investointeihin

Toinen osa Yhdysvalloissa suunniteltua verouudistusta on siirtyminen nykymallista niin sanottuun kassavirtaverotukseen.

Kun nykymallista yrityksen tuloista vähennetään ennen verotusta liiketoiminnan menot, korkomenot ja käyttöomaisuudet poistot, kassavirtaverotuksessa tuloista vähennettäisiin liiketoiminnan menot ja investoinnit.

Kassavirtamallissa investoinnit saisi siis vähentää välittömästi samana vuonna. Jos investoinnit ylittäisivät tulot, käyttämättä jääneitä vähennyksiä voisi käyttää myöhemmin.

Kun korkokuluja ei saisi vähentää, vähenisi velkarahoituksen houkuttelevuus.

Lisäksi Trumpin hallinto on lupaillut yritysverokannan laskua. Tällä hetkellä Yhdysvaltain yleinen yhteisöverokanta on 35 prosenttia, pienillä yrityksillä vähemmän. Vertailun vuoksi esimerkiksi Suomen yhteisöveroprosentti on 20.

Korkeaa verokantaa tasapainottavat kuitenkin Yhdysvalloissa mahdollisuudet lukuisiin verovähennyksiin sekä verosuunnitteluun. Vuonna 2015 yhteisöverotulojen prosenttiosuus bkt:sta olikin Suomessa ja Yhdysvalloissa lähes tasoissa reilussa kahdessa prosentissa.

Varsinaisen verojärjestelmän uudistuksen lisäksi Trump on esittänyt yrityksille mahdollisuutta kotiuttaa ulkomaille jätettyjä voittoja kertaluonteisesti normaalia alemmalla veroprosentilla. Nykyään Yhdysvallat verottaa yritystensä ulkomaiset voitot, kun voitot kotiutetaan. Tästä syystä yhdysvaltalaisyritykset ovat jättäneet suuret summat varoja ulkomaille.

Vielä on kuitenkin epävarmaa, saako Trump suunnitelmiaan läpi. Vaikka esimerkiksi Yhdysvaltojen vientiyritykset hyötyisivät verouudistuksesta, tuontitavarasta riippuvainen vähittäiskauppa voisi kärsiä.

Lisäksi Trumpin uskottavuus on vastikään kärsinyt kovan kolauksen terveydenhuoltouudistuksen kompuroinnissa. Verotuksen osalta voikin lopulta houkutella sopuratkaisu pelkästään yritysverokantaa alentamalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?