Suosituslaskun saanut Kotipizza pakitti

Julkaistu:

Vaihtokärjessä Nokia jäi hieman miinukselle ja myös Outokumpu sekä Fortum upposivat pinnan alapuolelle.
Helsingin pörssissä käytiin tänään kauppaa loivan alamäen merkeissä. Vaihtokärjessä Nokia jäi hieman miinukselle ja myös Outokumpu sekä Fortum upposivat pinnan alapuolelle. Stora Enso sen sijaan nousi suositusnoston myötä rivakasti. Toimialaindekseistä noin puolet jäi laskuun.

Muualla Euroopassa kurssit olivat myös pienessä laskussa, kun markkinoilla odoteltiin huomista Fedin korkopäätöstä sekä Hollannin parlamenttivaaleja. Laaja viiteindeksi Stoxx 600 oli illan suussa 0,4 prosenttia laskussa.

Yleisindeksi OMXH heikkeni tänään 0,1 prosenttia 9085,50 pisteeseen ja vaihdetuimpien yhtiöiden OMXH 25 jäi nollille. Vaihtoa kertyi 455 miljoonaa euroa, josta verkkolaitevalmistaja Nokiaa oli 65 miljoonaa euroa.

Nokian osake heikkeni 0,4 prosenttia 4,98 euroon. Vaihtokakkonen metsäyhtiö Stora Enson R-osake nousi 2,7 prosenttia. Danske Bank nosti Stora Enson suosituksen tasolle ”osta” aiemmalta tasolta ”pidä”.

Kilpailija UPM:n osake oli painui aavistuksen. Muista vaihdetuimmista teräsyhtiö Outokumpu sekä energiayhtiö Fortum jäivät alle prosentin miinukselle.

Piirilevyvalmistaja Aspocomp kertoi taloudellisista tavoitteistaan. Yhtiö tavoittelee seuraavien viiden vuoden aikana keskimäärin kymmenen prosentin liikevaihdon kasvua vuosittain. Tavoitteena on myös, että liikevoitto on yli seitsemän prosenttia liikevaihdosta viimeistään strategiakauden lopussa.

Aspocompin toinen pääomistaja Hartiavoima myi eilen omistuksiaan sijoittaja Kyösti Kakkoselle. Yhtiön pörssikurssi oli nousussa jo eilen. Tänään nousua kertyi 8,9 prosenttia.

Kauppakonserni Kesko kertoi helmikuun myyntiluvuistaan. Myynnin kasvu johtui pääasiassa yritysostoista. Vertailukelpoinen myynti laski 1,7 prosenttia. Keskon B-osake halpeni 0,1 prosenttia.

Inderes laski Kotipizzan suositusta tasolle ”lisää” aiemmalta tasolta ”osta”. Tavoitehinnan Inderes piti ennallaan 12,30 eurossa. Kotipizzan tuloskasvua avittavat Inderesin arvion mukaan vuoden alussa ostettu Pizzataxi-ketju ja Foodstockin asiakaspiirin laajentuminen.

Kotipizzan osake pakitti 0,9 prosenttia.

Konepajayhtiö Wärtsilä on sopinut viiden vuoden palvelusopimuksen Songa Offshoren kanssa. Sopimus koskee Pohjanmerellä toimivien öljynporauslauttojen huoltoa. Lautoissa on käytössä Wärtsilän moottorit.

Wärtsilän osake painui 0,1 prosenttia.

Nordean toimitusjohtaja Casper von Koskull uhkasi Dagens Industrin haastattelussa, että pankkikonserni siirtää pääkonttorinsa pois Ruotsista hallituksen suunnittelemien pankkimaksujen vuoksi. Nordean kurssi halpeni 1,2 prosenttia.

Konepajayhtiö Valmet toimittaa automaation Rauma Marine Constructions -yhtiön rakentamalle alukselle, joka toimitetaan Mols-Linien -laivayhtiölle. Toimitus ajoittuu tämän vuoden joulukuulle.

Valmetin osake nousi 0,9 prosenttia.

Stanrd & Poor’s vahvisti Metson luottoluokituksen ja piti näkymät vakaina. Metson osake nousi 0,6 prosenttia.

Osinko (0,40 euroa) irtosi tänään Evlin osakkeesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    2. 2

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    3. 3

      Näin lakot leviävät busseihin, lentokentille ja risteilylaivoille

    4. 4

      Posti ei aio perua pakettilajittelijoiden sopimusvaihdosta – Kuusiston mukaan vaihdoksella valtion omistajaohjauksen tuki

    5. 5

      Sähköliitto ilmoitti tukilakkonsa PAUlle

    6. 6

      IMF: Suomen talous ei ole tasapainossa vuonna 2023

    7. 7

      Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

    8. 8

      Osapuolet vastasivat työriidan sovintoesitykseen – PAU hylkäsi

    9. 9

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    10. 10

      Kylie Jenner myy enemmistön Kylie Cosmetics -yrityksestään kosmetiikkayhtiö Cotylle – kauppahinta 600 miljoonaa dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    2. 2

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    3. 3

      Osapuolet vastasivat työriidan sovintoesitykseen – PAU hylkäsi

    4. 4

      Valtakunnansovittelija: Postin lakkoon sovintoesitys myöhemmin illalla

    5. 5

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    6. 6

      Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

    7. 7

      Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

    8. 8

      Myös Pam liittyy postilaisten tukilakkorintamaan

    9. 9

      ”Ei ole kestävää perustetta myydä kaupungin omaisuutta alehintaan hyväosaisille” – ekonomisti pitää hitas-järjestelmää luokattomana

    10. 10

      Postin neuvottelut jatkuvat, isot kysymykset vielä auki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    2. 2

      Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

    3. 3

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    4. 4

      Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

    5. 5

      Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

    6. 6

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    7. 7

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    8. 8

      Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

    9. 9

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    10. 10

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    11. Näytä lisää