Erilaisiin EU-aiheisiin mielipidemittauksiin ja eurokyselyihin vastaavien suomalaisten suuri enemmistö ilmoittaa tavan takaa kannattavansa Euroopan unionin talous- ja rahaliittoa EMUa ja varsinkin Suomen ja muiden euromaiden yhteisvaluuttaa euroa.
Viimeksi tämä kävi ilmi viime kuussa, kun EU-komissio julkaisi säännöllisesti toteuttamansa Eurobarometri-kyselyn tuoreimman Suomi-raportin. Sen mukaan liki 80 prosenttia suomalaisista kannattaa euroa ja vain 20 prosenttia suhtautuu siihen kielteisesti.
Saman kyselyn perusteella suomalaiset suhtautuvat euroon myönteisemmin kuin EU-maiden kansalaiset keskimäärin.
Ensi alkuun ja varsinkin vain erillisen euroa koskevan kannatuskysymyksen perusteella suomalaiset tuntuvat olevan kiistatta euromielistä kansaa.
Sen lisäksi, että euron kannatus on likimain yksimielistä, se on myös hämmentävää.
Saman Eurobarometrin mukaan suomalaisten melkein yhtä suuri enemmistö on varsin tyytymätön talousongelmiin. Tämä vaikuttaa ristiriitaiselta siksi, että euroalueella nämä talousongelmat ovat pitkälti perua EMUn haittavaikutuksista.
Euroalueen keskitetyn rahapolitiikan, yhteisen valuutan sekä EU:n keskitetyn talousohjauksen piti yhdessä ja erikseen varmistaa jäsenmaiden vakaus ja kasvu. Sen sijaan euroalue on ollut erilaisten talouskriisien ja -anemian kourissa pian puolet siitä ajasta kuin euro on ollut käytössä.
Kyselyn teettänyt komissio tulkinnee tuloksia toisin, mutta Eurobarometrin kysymyksiin ja vastauksiin tutustuva sivullinen voi herkästi päätyä johtopäätökseen, että suomalaisten enemmistö ei ehkä ymmärrä kannattamansa euron ja moittimiensa talousvaikutusten yhteyttä – tai ei piittaa siitä.
Onko tarkoitus valistaa vai harhauttaa?
Niin kauan kuin jossakin euromaassa on jotkin tärkeät vaalit juuri tulollaan, komissio tuskin uskaltaa kysyä Suomen tai yhdenkään muun euromaan kansalaisilta suoraan kantaa esimerkiksi seuraavanlaisiin väittämiin:
”Talous- ja rahaliiton viimeistelemiseksi euromaiden on tarpeen luopua raha- ja valuuttapolitiikan lisäksi myös finanssi- ja työmarkkinapolitiikan itsenäisyydestä ja siirtää näitä koskeva päätösvalta kansallisilta parlamenteilta euroalueen uudelle talousministeriölle. Oletko samaa vai eri mieltä, vai etkö tiedä?”
Tai:
”Talous- ja rahaliitto on tarpeen kehittää oikeaksi liittovaltioksi, jolla on veronkanto-oikeus kaikissa jäsenmaissa ja keinot tasata jäsenmaiden tuloja, varoja ja velkoja tarvittaessa pysyvien tulonsiirtojen avulla. Kannatatko vai vastustatko? Etkö osaa sanoa?”
Tai:
”Elleivät tulonsiirrot ja yhteisvastuu suju, talous- ja rahaliitto on mahdollista pitää koossa vain pakottamalla kaikki muut kuin vahvimman kilpailukyvyn suuri jäsenmaa alituisiin sisäisiin devalvaatioihin toistuvine nimellispalkkojen alennuksineen ja/tai pysyvään deflatoriseen talouslamaan ja suurtyöttömyyteen. Koetko samoin vai toisin, vai emmitkö ilmaista kantaasi?”
Ainakaan tällaisia väittämiä ei löydy komission Eurobarometrista. Eikä niitä löydy esimerkiksi euroalueen keskuspankin EKP:n ilosanomasta, jonka se julkaisi viime kuussa sen kunniaksi, että talous- ja rahaliiton lähtölaukauksena pidetyn Maastrichtin sopimuksen allekirjoittamisesta tuli kuluneeksi 25 vuotta.
EKP:n kansanvalistusosasto on laatinut ilosanoman hyväntuulisen animaation muotoon, mutta sen sisältö on silkkaa mielikuvamaalailua.
Euroanimaation keskeinen ja oikeastaan ainoa sanoma on se, että euro on euromaissa reissatessa vaivatonta matkavaluuttaa, ja että muiden euromaiden verkkokaupoissakin asioidessa tutuilla euroilla on mukava vertailla hintoja ja maksella ostoksia. Näyttääpä euro rohkaisseen eri euromaiden nuoria perustamaan perheitäkin.
EKP on julkaissut ilosanomansa YouTube-videopalvelun sivulla, jonka reunassa palvelu ehdottaa muita mahdollisesti katsojaa kiinnostavia videoita. Ehkä EKP olisi valinnut toisin, mutta YouTube ehdottaa seuraavaksi eurooppalaisten taloustutkijoiden Vox-yhteisön videoraporttia siitä, ”kuinka euro aiheutti Kreikan kriisin”.
EU haluaa radikaaleja muutoksia
Talous- ja rahaliiton valuvikojen arvostelemiseksi ei tarvitse olla eurokriittinen populisti. Eikä valuvikojen takia välttämättömien mutta vaikeiden valintojen puntaroimiseksi tarvitse olla EU-vastainen veneenkeikuttaja.
Sen myöntää EU:n ”virallinenkin totuus”, että euro ja euroalueen taloutta ohjaava hallintorakennelma ovat keskeneräisiä, puutteellisia, epäonnistuneet useissa keskeisissä tavoitteissaan ja lisäksi erittäin suurissa vaikeuksissa.
Joka epäilee, kääntyköön niiden puoleen, jotka eivät pelkästään usko eurotalouden ”viralliseen totuuteen” vaan määrittelevät sen.
Rahaliiton valuvioista ovat tehneet perusteellista selkoa esimerkiksi EU:n ”viisi presidenttiä” eli viiden keskeisen EU-toimielimen puheenjohtajat tai pääjohtajat. Heidän vuoden 2015 kesäkuussa julkaisemansa raportti ”Euroopan talous- ja rahaliiton viimeistely” kertoo otsikkoa myöten, että rahaliitto on keskeneräinen.
Raportin sisältö kertoo pääpiirteissään, mitä euron ja euroliiton korjaamiseksi on tarpeen tehdä. ”Presidenttien” suosittelemat muutokset ovat niin suurisuuntaisia ja toistaiseksi voimassa oleviin EU:n perussopimuksiin verrattuna radikaaleja, että moisia tuskin tarvittaisiin pikkuvikojen paikkailuun.
Puhe onkin täysremontin kuvauksesta, jossa ”presidentit” suosittelevat esimerkiksi lisää euromaiden keskinäistä yhteisvastuuta, lisää talouspolitiikan keskusohjausta ja lisää talousvallan siirtämistä jäsenmailta EU:n toimielimille.
Raportin suuntaviivat muokkaavat rahaliittoa tyystin eri suuntaan ja eri muotoon kuin esimerkiksi Suomen hallitus omien EU-linjaustensa perusteella tavoittelee ja omille äänestäjilleen kuvailee.
Sopimusten kiellot ovat vain hidaste
EU:n ”presidentit” katsovat viimeistään kriisivuosien osoittaneen euromaat liian erilaisiksi sopiakseen yhteen toistensa ja yhteisen valuutan kanssa. Ja kun euro ei voi samaan aikaan mukautua useiden erilaisten euromaiden tarpeisiin, on jäsenmaiden mukauduttava euron edellytyksiin.
Ehdotukset näyttävät monin paikoin menevän pidemmälle kuin EU:n voimassa olevat perussopimukset antaisivat tilaa. Talouden yhteisvastuu esimerkiksi on yhä ainakin paperilla kiellettyä, mutta sopimuksista huolimatta radikaalit muutokset ovat nyt EU:n virallisia tavoitteita eivät vain eurokammoisten harhanäkyjä.
Tämä tarkoittaa, että nykyisenlainen euro on vain välivaihe, josta kiinni pitäminen vie Suomeakin vähitellen vaikean valinnan eteen. Euro rahayksikkönä ei välttämättä muutu muuksi, mutta sen taustalla liittoa koossa pitävä hallinto- ja valtarakennelma muuttuu sitäkin enemmän.
Samalla muuttuvat Suomen asema ja suhde euroon. Ennen pitkää on pakko valita: liittovaltio tai ero.
EU-johtajien tulevaisuuden kuvaus on toki valoisampi mutta samalla vaihtoehdoton. He eivät suinkaan esitä eroa yhdenkään liittovaltiokehitykseen haluttoman euromaan vaihtoehdoksi. Heidän kaavailuissaan ei näy tyytymättömiä, sillä juuri euroliittoa muuttamalla euronkin on tarkoitus alkaa kukoistaa kaikkien harmoniseksi hyödyksi.
Joka tapauksessa EU-johtajien kaavailemat muutokset ovat niin perusteellisia, että yhtä radikaalia on ainoastaan näistä näkymistä vaikeneminen euroa puivassa kansalaiskeskustelussa.
Silti komissio jättää tällaiset seikat tyynesti mainitsematta, kun se kysyy kansalaisilta euron kannatusta. Ja silti EKP aivan yhtä tyynesti valistaa kansalaisia videoilla, joissa piirretyt ilopillerit kehuvat euron kätevyyttä matkakäteisenä.
Asiallisempaa ja samalla raadollisempaa tulkintaa EU-johtajien tavoitteiden merkityksestä on näemmä haettava muualta kuin ”virallisen totuuden” lähteistä.
Tohtorikolmikolta tulenarka johtopäätös
Yhden inhorealistisen mutta samalla kiihkottoman tulkinnan rahaliiton ja euron näkymistä on julkaissut suomalaisten EU:sta riippumattomien taloustutkijoiden ja -asiantuntijoiden EuroThinktank -ajatuspaja.
Ajatuspajan tohtorikolmikko Heikki Koskenkylä, Tuomas Malinen ja Peter Nyberg julkaisi viime viikolla perusteellisen eurotarkastelun otsikolla ”Eurooppa tienhaarassa – liittovaltioon vai ei?”. Siinä he esittävät Suomellekin kohtalokkaan tärkeitä kysymyksiä, joista hallitus ja Suomen Pankki mieluummin vaikenevat.
Kirjoittajat tarkastelevat EU-johtajien eurotavoitteita sekä euromaiden ja -alueen talouden ominaispiirteitä taloustieteen viilein keinoin. He hahmottelevat euroalueesta ja sen tulevaisuuden näkymistä kokonaiskuvan, ja ravistelevat siitä pois kokonaisuutta hämäävät korulauseet sekä ”puolitotuudet ja valkoiset valheet”.
He eivät esitä suosituksia mutta päätyvät poliittisesti tulenarkaan johtopäätökseen:
Jos euro on tarkoitus pelastaa ja jos euroalueen on tarkoitus tapailla luvattua vakautta ja kasvua, on euroalue pakko kehittää oikeaksi liittovaltioksi niin kuin EU-johtajat haluavat. Se tarkoittaa tohtorikolmikon mukaan pysyviä ja käytännössä yksisuuntaisia tulonsiirtoja vahvoilta heikommille jäsenmaille.
Mutta jos taas tulojen ja velkojen tasaaminen ja uusjako eivät miellytä, on eurosta pakko ennen pitkää erota. Tämä on kolmikon mukaan ainoa oikea vaihtoehto eurolle ja liittovaltiolle, sillä heidän mukaansa nykyisenlainen kompromissieuro on ajan oloon kestämätön kokeilu.
Heidän tarkastelunsa perusteella olisi paikallaan lisätä seuraavaan euron kannatusmittaukseen ainakin yksi uusi kysymys:
”Euro on etelänmatkoilla kätevää käteistä, ja siitä hyvästä Suomen korkeisiin veroihin tottunut kansa maksakoot osansa keveämpiin veroihin mieltyneiden muiden eurokansojen veroista, ja siksi muita euromaita vähemmän velkaisen Suomen on paikallaan ottaa vastatakseen osansa muidenkin veloista. Kannatatko vai vastustatko? Vai etkö piittaa?”
