Pörssiuutiset

Näkökulma: Kreikka horjahtelee taas kohti euroeroa – tilanteen povataan heikkenevän ”räjähdysmäisesti”

Julkaistu:

Kreikka on taas kassa tyhjänä umpikujassa, josta on ulos vain kivikkoisia teitä. Yksi on ero eurosta, kirjoittaa Taloussanomien erikoistoimittaja Jan Hurri.
Kuka vielä muistaa, mitä tarkoittaa muka leikkisä lyhenne ”Grexit”? Aivan oikein, se viittaa englanninkieliseen sanapariin ”Greek exit”, ja se taas viittaa Kreikan euroeroon.

Saman surkean sanaleikin tuoreita ja euroeliitin kauhuksi ajankohtaisia muunnelmia ovat Ranskassa kasvavia erohaluja ilmentävä ”Frexit” ja Italian jo pitkän aikaa voimistuneita erohaluja kuvaava ”Italexit”.

Ja kuin näissä suurten euromaiden tuoreissa erouhkissa ei olisi europäättäjille kylliksi päänsärkyä, on alkuperäinen exit-uhka palannut nyt otsikoihin. Kreikan kriisi on kaikkea muuta kuin ohi, ja maa on taas umpikujassa.

Siitä on pian kaksi vuotta aikaa, kun Kreikka viimeksi kävi euroeron partaalla. Tuolloin kriisivaltion velkoja erääntyi maksuun enemmän kuin valtiolla oli varaa maksaa, ja se joutui samalla kertaa rahoituksen ja europolitiikan umpikujaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kreikan oli pakko valita, taipuako jo kolmannen kerran muiden euromaiden ”pelastettavaksi” eli ottaako vastaan uusi kymmenien miljardien tukirahoitus ja suostuako taas uusiin ankariin ehtoihin – vai erotako eurosta.

Ero oli vuoden 2015 kesäkriisissä lähempänä kuin kertaakaan aikaisemmin tai sen jälkeen. Se oli niin lähellä, että tuolloin jopa keskeiset europäättäjät myönsivät jäsenmaan eron ”peruuttamattomasta” eurosta mahdolliseksi. Lopulta Kreikka kuitenkin taipui ”pelastajien” rahoitukseen ja ehtoihin.

Sovun synnyttyä Kreikan valtio sai taas lisää luottoa, maksoi rästiin kertyneitä vanhoja velkojaan, ja pian keskustelu Kreikan euroerosta laantui. Kriisin katoaminen otsikoista merkitsi, että Kreikka katosi euroalueen finanssimarkkinoiden tutkakuvasta kokonaan.

Kunnes tällä viikolla Kansainvälinen valuuttarahasto IMF palautti Kreikan ongelmat kerta heitolla tutkaruuduille. Samalla ”Grexit” palasi otsikoihin.

Kreikan olisi pitänyt jo erota

Tämän viikon alussa IMF muistutti Kreikan ongelmista varsin näkyvällä tavalla, kun se julkaisi uusimman painoksensa Kreikan vuosittaisesta maa-analyysistaan.

Raportti antoi tukalaa puheenaihetta euromaiden talousministereiden niin sanotulle euroryhmälle, jonka kokousten asialistalla on jo hyvän aikaa viipynyt Kreikan kolmannen tukiohjelman välitarkastelu.

Euroministereillä on ollut vaikeuksia hyväksyä Kreikan seuraavaa rahoituserää ilman IMF:n hankalaa raporttiakin.

Mutta nyt tasapainoilu ja tinkiminen Kreikan ja muiden euromaiden välillä voi olla entistä vaikeampaa, sillä IMF ennustaa Kreikan tulevaisuuteen melkoisen varmaa vararikkoa – elleivät muut euromaat anna suurta osaa vanhoista hätälainasaatavistaan Kreikalle anteeksi.

IMF kuvaa raportissaan Kreikan tähänastisia kriisivuosia ja ennen kaikkea Kreikan ”pelastamiseksi” toteen pantuja kriisitoimia rahoituksineen ja ehtoineen karummalla tavalla kuin kertaakaan aikaisemmin.

Jää enää juuri ja juuri raportin rivien väleihin, että Kreikan olisi jo kriisin alussa kannattanut erota eurosta.

IMF:n mukaan Kreikan on nykymenolla turha haaveilla velkakestävyydestä, sillä se ennustaa valtion velkaisuuden suhdelukujen heikkenevät vuoteen 2060 asti vähitellen kasvavalla voimalla ja sen jälkeen ”räjähdysmäisesti”.

Euromaat ovat toista maata

IMF:n ekonomistit perustelevat esittämänsä kauhukuvat perinpohjaisin laskelmin ja varsin uskottavin kuvauksin, mutta ne ovat silti näkymiä ja tulkintoja eivätkä talouden tosiasioita.

Sen lisäksi, että IMF:n Kreikalle esittämät madonluvut ovat karseita ne ovat europäättäjien tuoreeltaan esittämien vastalauseiden perusteella myös ärsyttäviä ja vääriä.

Kyseinen Kreikka-raportti on ani harvoja IMF:n vuosien mittaan julkaisemista maaraporteista, joista laitoksen yleensä yksimielisyyteen pyrkivä johtokunta on joutunut kirjaamaan pöytäkirjoihinsa eriäviä mielipiteitä.

Kreikan näkymät ovat lohduttomia, jos asiaa kysytään IMF:n omilta taloustutkijoilta tai kaikilta muilta kuin EU-maita edustavilta johtokunnan jäseniltä. Eri mieltä ovat vain johtokunnan EU-maita edustavat jäsenet.

Europäättäjien turhautunut ärtymys käy selkeästi ilmi esimerkiksi talouslehti Financial Timesin julkaisemasta ”vastalauseesta”, jonka on laatinut euromaiden yhteisen EVM-kriisirahaston toimitusjohtaja Klaus Regling.

Siinä Kreikan ”pelastuspakettien” rahoitusvirtoja ohjaileva Regling arvostelee IMF:n tylyä Kreikka-raporttia ja sen synkeitä tulevaisuuden kuvia Kreikan talousvaikeuksien paisutteluksi ja vääristelyksi. Hänen mukaansa Kreikka ei ole toivottomassa velkakierteessä vaan suunnitelmien mukaisella tiellä kohti talouden ja rahoituksen tasapainoa.

Regling tulkitsee IMF:n harhautuneen vääriin tulkintoihinsa siksi, että ”rahaston ei ole vielä onnistunut ottaa analyyseissään huomioon Kreikan talouden niitä erityispiirteitä, jotka tekevät euromaasta erilaisen kuin muut maat maailmassa”.

Itse Regling tuntee nämä euromaiden ja Kreikan erityispiirteet perin juurin. Hän oli EU-komission rahoitus- ja talousasioiden osaston johtaja silloin, kun Kreikka vuonna 2001 hyväksyttiin osin vääristeltyjen taloustilastojen perusteella euromaaksi, ja siirtyi muihin tehtäviin vasta vähän ennen kuin eurokriisi leimahti Kreikan tilastokärystä.

Yhdestä Kreikan erityispiirteestä euromaat ja IMF ovat kuitenkin yhtä mieltä: pohja paistaa valtion kassassa.

IMF vaatii yhtä ja euromaat toista

Kreikan velkaisella valtiolla on ensi heinäkuussa edessään noin seitsemän miljardin euron erääntyvät kuoletukset ja korot. Sen sijaan rahaa valtiolla ei ole tuota määrää nyt eikä näillä näkymin heinäkuuhun mennessä.

Kreikan valtion rahoituskonttorin velkatilastojen mukaan huhtikuussa erääntyy runsaan miljardin euron nimellisarvoiset vanhat velkakirjat, mutta niistä valtio selvinnee joten kuten esimerkiksi muita maksujaan taas rästiin jättämällä.

Ongelmat kärjistyvät heinäkuun rahoituspaineista.

Heinäkuu uhkaa kärjistää Kreikan rahoitushuolet uudeksi kriisiksi siksi, että valtio ei selvinne heinäkuun eräpäivistään ilman uusia tukiluottojen maksueriä. Ja siksi, että Kreikan meneillään oleva kolmas tukiohjelma uhkaa sitä ennen karahtaa karille.

Kreikan valtio voi näillä näkymin saada uutta rahoitusta vanhojen velkojensa maksamiseen tai muihinkaan rahan tarpeisiinsa vain EVM:n tukirahoitusluukulta. Mutta se taas edellyttää, että EVM:n rahoitusta takaavat euromaat hyväksyvät joka ikisen uuden lainaerän.

Saksa ja joukko muita euromaita on parlamenteissaan hyväksynyt osallistumisen Kreikka-kolmoseen vain sillä ehdolla, että IMF osallistuu uuteen rahoitukseen samalla noin yhden kolmasosan osuudella kuin kahteen aiempaan rahoitusohjelmaan.

Kolmas rahoitusohjelma alkoi vuoden 2015 kesäkriisin laannuttua, mutta toistaiseksi IMF on ottanut siihen osaa vain teknisenä neuvonantajana ja kiusallisen kriittisiä analyysejä laativana tarkkailijana. IMF ei ole lainannut uutta rahaa euronkaan vertaa, mutta sen sijaan se on perinyt takaisin aiempien rahoitusohjelmien saataviaan.

Tämänviikkoinen poikkeuksellisen julkinen kiistely on pitkästä aikaa vakavin varoitusmerkki Kreikka-kriisin uudesta kärjistymisestä.

Melkein mahdoton pattitilanne

Esimerkiksi Saksa, Hollanti ja Suomi ovat luvanneet Kreikalle lisää rahoitusta vain niillä kahdella ehdolla, että Kreikka täyttää prikulleen kaikki rahoitusohjelman ehtojen vaatimukset, ja että osa apurahasta tulee IMF:ltä.

Tähän mennessä ehtojen täyttymisestä on käyty Kreikan ja muiden euromaiden kesken alituista kinastelua, mutta toistaiseksi tulkintoja näyttää olleen helpompi pitkin hampain sovittaa kuin karauttaa rahoitusohjelma niiden takia kiville.

Sen sijaan IMF:ää on vaikeampi taivutella avaamaan rahanyörejään.

IMF on ilmoittanut ottavansa kyllä osaa Kreikan kolmanteenkin rahoitusohjelmaan, mutta vain sillä ehdolla, että euromaat ensin keventävät Kreikan velkataakkaa vanhojen velkojen tuntuvilla leikkauksilla.

Rahasto vetoaa entistä tinkimättömämmin omiin rahoitustuen ohjeisiinsa. Niiden mukaan se voi myöntää kriisirahoitusta vain sellaiselle maalle, jonka se uskoo ennen pitkää saavuttavan velkakestävyyden. Sen sijaan se ei osallistu toivottomien tapausten rahoittamiseen.

Euromaat ovat toistaiseksi järjestelleet Kreikan tukiluottojen ehtoja monin tavoin alkuperäistä keveämpään kuosiin esimerkiksi korkoja alentamalla ja laina-aikoja pitkittämällä. Mutta ne eivät ole suostuneet lainapääomien leikkauksiin.

Saksa tuskin taipuu velkaleikkauksiin ainakaan ennen kuin maan syyskuussa pidettävät liittopäivävaalit on pidetty. Eikä se hyväksyne uusia lainaeriä ilman IMF:n osallistumista. IMF taas ei suostune rahoittamaan konkurssikypsäksi arvioimaansa Kreikkaa ennen kuin Saksa ja muut euromaat leikkaavat tämän velkataakkaa.

Tämän pattitilanne näyttää mahdottomalta, mutta on siihen mahdollisiakin ratkaisuja. Yhdellä mahdollisella ratkaisulla on jopa lempinimi. Se on Grexit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Teatteriohjaaja Piia Peltola huolestui aktiivi­malli kakkosesta – kertoo työn­haussa uhkaavasta patti­tilanteesta

    2. 2

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    3. 3

      Polttoaineen hinta on kallistunut selvästi – katso, missä on juhannusmatkasi halvin bensa

    4. 4

      Sote-yritys Pihlajalinna: tulosvaroitus

    5. 5

      Asuntojen hinta on koko maan tasolla seurannut tulokehitystä – yhdellä alueella kehitys kuitenkin poikkeaa muusta Suomesta

    6. 6

      Vaikeuksiin ajautunut entinen energiajätti General Electric putoaa pois Dow Jones -indeksistä

    7. 7

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    8. 8

      Yle: General Electric irtisanoo 134 Tampereelta

    9. 9

      Nyt se on selvitetty: näin yleistä ikäsyrjintä on Suomen työelämässä

    10. 10

      Lakialoite poistaisi maksuhäiriö­merkinnät velat maksaneilta – yli sata kansanedustajaa allekirjoitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    2. 2

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    3. 3

      Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

    4. 4

      Sote-yritys Pihlajalinna: tulosvaroitus

    5. 5

      Polttoaineen hinta on kallistunut selvästi – katso, missä on juhannusmatkasi halvin bensa

    6. 6

      Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

    7. 7

      Lakialoite poistaisi maksuhäiriö­merkinnät velat maksaneilta – yli sata kansanedustajaa allekirjoitti

    8. 8

      Kauppa­sota pelottaa: Osake­kurssit laajassa laskussa

    9. 9

      Asuntojen hinta on koko maan tasolla seurannut tulokehitystä – yhdellä alueella kehitys kuitenkin poikkeaa muusta Suomesta

    10. 10

      Yllätyspaluu: OP-ryhmä hakee edun­valvoja Finanssi­alan jäsenyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

    2. 2

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    3. 3

      Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

    4. 4

      Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

    5. 5

      Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

    6. 6

      Audin toimitusjohtaja pidätettiin

    7. 7

      Moni piensijoittaja tuhoaa tuottonsa todella helpolla virheellä

    8. 8

      ”Osa leskeneläkkeistä on hävyttömän suuria”– epäreilua rikkaiden tukemista vai turva kriisitilanteen varalle?

    9. 9

      Oululaisyritys pestasi 59-vuotiaan työttömän Hannun – hän on nyt 66-vuotias ja käy vieläkin töissä

    10. 10

      Suomen peltoja uhkaa katastrofi: ”Julmin mahdollinen” sää vie jopa neljänneksen sadosta

    11. Näytä lisää