Markkinoilla näkyy huoli Ranskasta - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Markkinoilla näkyy huoli Ranskasta

Kiinan markkinat palasivat kahden viikon tauolta maltillisissa merkeissä. Valuuttakursseissa ei näkynyt isompia reaktioita kiinalaisen kalenterin uudenvuoden loman aikana USA:n presidentin virkaan astuneen Donald Trumpin puheisiin tulleista ja kaupan rajoituksista. Suurimmat markkinareaktiot nähtiin Ranskassa, jossa lainatuottoja nosti presidenttiehdokas Marine Le Penin lausunto.

6.2.2017 14:15

Marine Le Pen avasi lauantaina vaalikampanjansa ja julisti muun muassa aikovansa muuttaa Ranskan noin 2000 miljardin euron velat frangimääräisiksi, mikäli tulee valituksi presidentiksi. Vähemmän selväksi jäi, miten tämä käytännössä toteutettaisiin tai miten velkojat operaatioon suostuteltaisiin. Joka tapauksessa Ranskan kymmenvuotisen viitelainan tuotto nousi maanantaina aamupäivällä muutamia prosenttiyksikön sadasosia 1,1 prosentin tuntumaan. Saksan vastaava lainatuotto sen sijaan laski perjantain 0,45 prosentista alle 0,4 prosenttiin ja Yhdysvaltojen 2,48 prosentista 2,45 prosenttiin.

Vielä viime viikolla markkinat odottivat Kiinan markkinoiden avautumista hermostuneina. Presidentti Trumpin töräytykset tuontirajoituksista ja tulleista Yhdysvaltojen oman tuotannon suojelemiseksi ulkomaiselta kilpailulta uhkasivat maailmankaupan toimintaa, ja Kiinan vastatoimia pidettiin mahdollisina. Kiinan keskuspankki on Yhdysvaltojen liittovaltion suurin ulkomainen velkoja ja voi halutessaan ajaa lainatuotot nousuun omistuksiaan keventämällä.

Tilannetta ei ole helpottanut se, että Trumpin hallinnon päästrategi Steve Bannon on aiemmin ennustanut USA:n ja Kiinan ajautuvan sotaan Etelä-Kiinan merellä lähimmän kymmenen vuoden aikana. Toisaalla ulkoministeri Rex Tillerson on julistanut, että USA estää Kiinan pääsyn meren saarille rakentamiinsa tukikohtiin. Puolustusministeri James Mattis puolestaan lupasi viikonloppuna Japanille Yhdysvaltojen tukea konfliktissa Kiinan kanssa. Kiina on tähän mennessä tyytynyt toteamaan Yhdysvaltojen vaarantavan Tyynenmeren alueen vakauden.

Valuuttamarkkinat ovat ottaneet poliittisen kärhämän kohtalaisen rauhallisesti. Dollari on laskenut perjantain 112,6 jenistä alle 112,5 jeniin mutta pysynyt 6,87 juanin tuntumassa. Suhteessa euroon dollari on vahvistunut hieman, perjantaina 1,08 dollaria maksanut euro on halventunut alle 1,075 dollariin. Samalla yhteisvaluutta on laskenut 121,5 jenin tuntumasta alle 120,8 jeniin.

Euron hermoilu heijastellee markkinoiden kasvavaa huolta Ranskan presidentinvaalien tuloksesta. Oikeistopopulisti Marine Le Penin lausunnot kertovat Ranskassa kytevän epävarmuuden kasvusta. Maan talous ei toimi, ja etenkin työmarkkinoiden rakenteiden uudistaminen Saksan malliin ei ole vielä edes valmistelussa. Toistaiseksi Le Penin voittoon ei uskota, vaan useimmat ennakkoarviot uskovat hänen häviävän vaalien toisella kierroksella joko oikeiston tai vasemmiston ehdokkaalle, joka keräisi taakseen molempien ensimmäisen kierroksen äänestäjät.

Molemmilla Le Penin päävastustajilla on kuitenkin ongelmia: oikeiston Francois Fillonin on paljastettu maksaneen vaimolleen palkkaa julkisista varoista. Vasemmiston Benoit Hamon puolestaan lupailee kohtalaisen utopistista talouspolitiikkaa, kuten veroja roboteille ja 32 tunnin työviikkoa. Kun Le Pen julistaa globalisaation päävastustajakseen, on markkinoiden huoli Ranskan ja siinä sivussa myös EU:n lähitulevaisuudesta ymmärrettävä.

Mitä Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteisiin tulee, tilanne on vasta alussa. Yhdysvaltojen liittovaltio tarvitsee jatkuvasti uutta velkaa vanhojen erääntyessä, ja Kiinan keskuspankin tarvitsee vain jättää osallistumatta esimerkiksi helmikuun 16. päivän velkojen uusintaemissioon muistuttaakseen Yhdysvaltojen hallitusta maiden läheisestä taloussymbioosista. Se saattaisi vähentää Valkoisen talon tuoreen isännän uhoa, ja rauhoittaa sekä markkinoita että talouskehitystä. Kiinan toimia odoteltaessa hermoilu jatkuu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?