Analyytikko: Nokian loppuvuosi oli jopa hämmästyttävän hyvä

Julkaistu:

Nokian verkkoyksikön liikevaihto tulee edelleen rajusti alas, mutta Nokia on todella hyvin onnistunut puolustamaan katteitaan ja kannattavuuttaan, Inderesin analyytikko Mikael Rautanen sanoo.
Verkkolaitevalmistaja Nokian tulos heikkeni loka–joulukuussa, mutta ylitti selvästi markkinoiden konsensusennusteen. Nokia onnistui loppuvuonna puolustamaan katteitaan verkkolaitemarkkinoilla ja piti kulunsa kurissa, arvioi analyysiyhtiö Inderesin analyytikko Mikael Rautanen.

– Nokian tulos heikkeni edellisvuodesta, mutta olosuhteisiin nähden se oli hyvä suoritus ja selvästi parempi kuin odotukset, jotka oli viritetty heikon markkinatilanteen takia alhaiselle tasolle, Rautanen sanoo Taloussanomille.

– Nokian verkkoyksikön liikevaihto tulee edelleen rajusti alas, mutta Nokia on todella hyvin onnistunut puolustamaan katteitaan ja kannattavuuttaan. Nokia ei ole lähtenyt rajuimpaan hintakilpailuun ja kustannustehokkuus on purrut. Sen ansiosta kannattavuus oli jopa hämmästyttävän hyvällä tasolla viimeisellä neljänneksellä.

Nokia ei tehnyt osavuosikatsauksessaan merkittäviä muutoksia marraskuussa annettuihin arvioihin kuluvan vuoden näkymistä. Sen sijaan toimitusjohtaja Rajeev Suri kommentoi katsauksessaan odottavansa verkkolaitemarkkinoiden piristymistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suri arvioi näkevänsä Nokialle mahdollisuuden kasvattaa katteitaan tänä vuonna ja seuraavina vuosina, kun markkinaympäristö kohentuu ja Nokian myynnin muutosohjelman vaikutukset alkavat vahvistua.

– Surin kommentissa oli näkyvissä pieniä valonpilkahduksia synkkyyden keskellä. Tänä vuonna kysyntä vielä heikkenee, mutta näyttäisi, että verkkomarkkinoiden rajuin hintakilpailu olisi hellittämässä, Rautanen sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  2. 2

    Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

  5. 5

    Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

  6. 6

    Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

  7. 7

    180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

  8. 8

    Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

  9. 9

    Airbus hankkii enemmistön Bombardierin kapearunkoisten koneiden ohjelmasta

  10. 10

    10 eroa – tästä tunnistat Cokiksen juojan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  2. 2

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  3. 3

    Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

  4. 4

    Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

  5. 5

    Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

  6. 6

    Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

  7. 7

    180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

  8. 8

    Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

  9. 9

    Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

  10. 10

    200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  2. 2

    Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

  3. 3

    Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

  4. 4

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  5. 5

    Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

  6. 6

    Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

  7. 7

    Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

  8. 8

    200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

  9. 9

    180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

  10. 10

    Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

  11. Näytä lisää