Yhtiöittäminen siirtäisi väylät ulos budjettitaloudesta mutta ei EU:n velkatilastoista - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Näkökulma: Bernerin väyläyhtiö ei riitä kreikkalaiseen tilastotemppuun

Kuvituskuva
Julkaistu: 22.1.2017 6:02

Ministeri Bernerin ehdotus valtion tieverkon ja tienpidon yhtiöittämiseksi on kuin kreikkalainen tilastotemppu – joka tuskin onnistuu, kirjoittaa Taloussanomien erikoistoimittaja Jan Hurri.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) ja hänen ministeriönsä (LVM) ehdottavat valtion liikenneväylien ja väylänpidon yhtiöittämistä eli niiden siirtämistä liikenneverkon omistamista ja hallinnoimista varten perustettavalle osakeyhtiölle.

Ehdotuksen mukaan uusi liikenneverkkoyhtiö ”Live Oy” vastaisi vanhojen väylien hoitamisesta ja kehittämisestä sekä uusien rakentamisesta. Väyläyhtiö omistaisi kaikki valtion liikenneväylät ja rahoittaisi toimintansa ”käyttäjiltä” perimillään maksuilla.

Yhtiöittämisen keskeinen tavoite ja LVM:n ehdotuksen keskeinen perustelu on valtion tieomaisuuden sekä siihen liittyvien tulojen ja menojen heivaaminen valtion budjettitalouden ulkopuolelle.

Ministeriö haluaa yhtiöittämisen avulla vapauttaa ”liikennetalouden” valtion budjettitalouden ja muun julkisen talouden liian ahtaista rahoitusraameista – ja näin ”ratkaista” edes liikenneverkon rahoituksen.

Ilmeisesti ministeriössä jo valmisteilla oleva hanke tavoittelee yhtiöittämisen avulla ”ratkaisua” yhteen toiseenkin ongelmaan kuin väylänpidon rahapulaan. Yhtiöittämisen on tarkoitus raivata myös valtion budjettitalouden tarpeisiin lisää tilaa Euroopan unionin (EU) alijäämä- ja velkaraameihin.

Ministeriö näyttää toisin sanoen valmistelevan kreikkalaistyyppistä tilastotemppua, jolla Suomi vuorostaan kaunistelisi virallisia alijäämä- ja velkatilastojaan siirtämällä osa julkista taloutta EU-tilastojen ulkopuolelle.

Tällainen tilastotemppu ei kuitenkaan onnistuisi enää edes Kreikalta ainakaan sellaisilla ehdoilla ja lupauksilla kuin LVM esittää. Eikä onnistune Suomessakaan.

Väylät liian tärkeitä eduskunnalle

LVM julkisti torstaina yli 150-sivuisen selvityksen valtion väylien ja väylänpidon yhtiöittämisestä. Selvitys tekee alkulehdiltään lähtien selväksi, miksi ministeriö haluaa liikenneväylät ja niihin liittyvän taloudenpidon ulos valtion ahtaista budjettiraameista.

Ministeriö haluaa yhtiöittämisen avulla turvata liikenneväylien rakentamiselle ja kunnossapidolle nykyistä itsenäisemmän ja pitkäjänteisemmän ja ennen kaikkea entistä runsaamman rahoituksen.

Yhtiöittämisellä se haluaa rahoituskeinot vuosien mittaan kertyneen korjausvelan paikkaamiseen ja uusien väylähankkeiden entistä tehokkaampaan toteutukseen.

LVM katsoo liikenneverkon jääneen valtion muun budjettitalouden seassa alakynteen ja väyläverkon heikentyneen retuperälle siksi, että väylänpito joutuu kilvoittelemaan samalta viivalta samoista valtion niukoista budjettivaroista kuin esimerkiksi opetustoimi, maanpuolustus ja poliisitoimi.

Ministeriö katsoo, että liikenneväylät ovat liian tärkeitä jätettäviksi kaikkia muitakin julkisen talouden haasteita ratkovan eduskunnan ja valtion tukkoisen budjettitalouden armoille. Siksi se haluaa väyläyhtiön ja oikeuden periä ”käyttäjiltä” maksuja.

Yhtiöittämisen avulla LVM haluaa myös varmuuden siitä, että edes osa liikenteen veroista ja maksuista päätyy nykyistä varmemmin väylien hoitoon ja rakentamiseen.

LVM kuitenkin varoo vaikutelmaa, että se yrittäisi väyläyhtiön avulla vain kahmia lisää varoja ”omaan” käyttöönsä ja näin viedä niukkoja varoja esimerkiksi opetukselta, puolustukselta tai poliisitoimelta.

Se vihjailee, että väylien yhtiöittäminen voisi olla ”ratkaista” muidenkin kuin liikenteen rahahuolia. Paha vain, että juuri nuo vihjeet vaikuttavat kreikkalaiselta tilastotempulta.

Väylävelat ulos velkatilastoista

Väyläyhtiöselvityksen uumenista sivulta 119 löytyy lyhyt katsaus, mitkä olisivat liikenneväylien yhtiöittämisen vaikutukset muuhun julkiseen talouteen. Katsaus herättää epäluulon.

Ministeriö muistuttaa EU:n määräyksistä, joiden mukaan julkisen talouden alijäämä ei saisi olla suurempi kuin kolme prosenttia eikä velkamäärä suurempi kuin 60 prosenttia suhteessa maan vuotuisen kokonaistuotannon arvoon.

Samoin ministeriö muistuttaa, että Suomi on alijäämärajan tuntumassa ja velkarajan väärällä puolella.

LVM:n mukaan väylien yhtiöittämisellä ”voi olla vaikutusta näiden EU:n finanssipoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen”. Ja lisää, että ”hankkeen valmistelun tavoitteena on, että tämä toteutuisi.”

Ministeriö toisin sanoen vahvistaa jo valmistelevansa yhtiöittämistä, ja tekee sitä muun muassa sellaisin tavoittein, että väyläyhtiö ei siirtyisi vain valtion budjettitalouden vaan myös julkisen talouden alijäämä- ja velkatilastojen ulkopuolelle.

Väyläyhtiöön on tarkoitus siirtää väyläomaisuuden lisäksi siihen jotenkin liittyviä valtion velkoja arviolta viitisen miljardia euroa. Jos väyläyhtiö siirtyisi EU-tilastoissa julkisen talouden ulkopuolelle, pienenisi Suomen EU-tilastoissa näkyvä julkisen talouden velkamäärä saman verran.

Näin EU-tilastoihin syntyisi väylävelkojen verran tilaa vaikkapa puolustusvoimien hävittäjähankintojen väistämättä vaatimalle velkarahoitukselle. Samoin hallitus saisi ainakin hetkeksi tilaisuuden todistaa velkaantumisen sittenkin taittuneen.

Väylien yhtiöittäminen tuskin kuitenkaan ”ratkaisee” EU:n velkaraamien ongelmaa. Ei ainakaan sellaisella yhtiöittämisen mallilla, jota LVM ehdottaa ja selvityksessään esittelee.

Tilastotemppu tyssää yhteiskunnan ohjaukseen

Ministeriön maalailema valtion alijäämä- ja velkatilastojen kevennys edellyttäisi, että väyläyhtiö olisi aidosti vapaa valtion poliittisesta ja taloudellisesta ohjauksesta.

Se taas tarkoittaisi, että väyläyhtiö tekisi esimerkiksi investointeja ja hinnoittelua koskevat päätöksensä ja muut väylätoimintaan liittyvät päätöksensä täysin itsenäisesti ja lisäksi aidosti markkinaehtoisin ja kaupallisin perustein.

Korpienkin valtatiet pysyisivät kyllä kunnossa, mutta vain sillä ehdolla, että taipaleiden taakse harvakseltaan pyrkivät ”käyttäjät” maksaisivat sen verran kuin väyläyhtiön mielestä olisi kaupallisin perustein paikallaan. Maksujen pitäisi kattaa kustannusten ja vaivan lisäksi väyläyhtiön kohtuulliset voitot.

Suhteellisen tiukat linjaukset julkisen ja yksityisen talouden väliseen rajanvetoon ja sitä myöten julkisen talouden tilastointiin löytyvät EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin määräyksistä.

Tilastoviranomainen säätelee kansantalouden tilinpidon sektorijakoa yksityiskohtaisin määräyksin, jotka ovat vieläpä kiristyneet Kreikan valtion jäätyä eurokriisin alussa kiinni julkisen talouden alijäämä- ja velkatilastojen vääristelystä.

Kreikka näytti vuosien ajan julkisen talouden tilastoissaan todellista pienempiä alijäämä- ja velkalukuja piilottelemalla valtion velkoja esimerkiksi yhtiöittämisten ja mutkikkaiden rahoitusjärjestelyjen avulla valtion budjettitalouden ja virallisten tilastojen ulkopuolelle.

LVM tuskin valmistelee samanlaista vääristelyä. Ja vaikka valmistelisi, tuskin onnistuisi.

Sektorijakoa koskevien tilastomääräysten perusteella pelkkä yhtiöittäminen ei riitä siirtämään väylätaloutta ulos julkisen talouden tilastoista. Se edellyttäisi myös väyläyhtiön vapauttamista yhteiskunnan ohjauksesta. Ja sen taas LVM itsekin torjuu.

Ministeriön mukaan ”yhtiö tuottaisi yhteiskunnalle välttämättömiä palveluita, siksi sen olisi oltava yhteiskunnallisessa ohjauksessa”.

EU:n alijäämä- ja velkaraamien väljennys tyssännee tuohon ”yhteiskunnalliseen ohjaukseen”. Sen tietävät LVM:n selvityksen laatijatkin:

”Jos liikenneverkkoyhtiö luokitellaan yhteiskunnallisesta kontrollista johtuen osaksi valtionhallintoa, ei julkisen talouden kannalta ole merkitystä sillä, onko liikenneverkkojen ylläpito ja kehittäminen valtion budjettirahoitteista vai yhtiön vastuulla.

Tilastotemppu tai liikenneväylien Caruna

Julkisen talouden budjettirajoitteista, EU:n alijäämä- ja velkaraameista ja LVM:n väyläyhtiöstä näyttää syntyvän eriskummallinen ja jokseenkin toispuolinen julkisen talouden rahoituksen ”ratkaisu”.

Ehdotuksen toteutustavalla väyläyhtiö antaisi lisää rahoitusta ja takaisi rahoituksen vakauden väylätaloudelle mutta ottaisi saman verran rahoitusta ja rahoituksen vakautta pois muilta julkisen talouden lohkoilta.

Näin käy, jos väylien yhtiöittäminen varmistaa LVM:n väylien korjausvelkaan, jatkuvaan hoitamiseen ja lisäksi kehittämiseen haluaman määrän rahoitusta, mutta samalla muiden hallinnonalojen on jatkettava omien varojensa kinuamista valtion entistä ahtaammasta budjettirahoituksesta.

Budjettiraameja ahdistaisi LVM:n ehdotus alentaa autoilijoiden verotusta saman verran kuin väyläyhtiö veloittaisi ”käyttäjiltä” väylien käyttämisestä. Ja se, että väyläyhtiönkin velat pysyisivät mukana EU:n velkatilastoissa ja osaltaan kaventaisivat muun julkisen talouden rahoitusvaraa.

Jos väylien yhtiöittämisellä on tarkoitus ”ratkaista” liikennerahoituksen lisäksi väyläyhtiön verran lisää tilaa Suomen julkisen talouden EU-raameihin, tarvitaan vielä radikaalimpi väyläremontti kuin ministeri Berner ja LVM ovat nyt tohtineet ehdottaa.

Julkisen talouden alijäämä- ja velkaraameihin syntyy lisää tilaa vain, jos väylät on yhtiöittämisen jälkeen tarkoitus myös yksityistää ja jos väylänpito on tarkoitus kaupallistaa ja avata kaikin puolin markkinaehtoiselle kilpailulle.

Se olisi kuin liikenneväylien Caruna.

Tuoreimmat osastosta