Venäläisyhtiön Honkarakenne-ostotarjous veti vesiperän

Julkaistu:

Venäläisen sijoitusyhtiö Sistema Financen ostotarjous hirsitaloja valmistavan Honkarakenteen osakkeista jäi kauas tavoitteista.
Käteistarjouksen tarjousaika päättyi eilen. Venäläisyhtiö tarjosi Honkarakenteen osakkeenomistajille 1,50 euroa käteisenä kustakin A- ja B-sarjan osakkeesta.

Sisteman mukaan sille tarjottiin 192 866 osaketta, jotka vastaavat 3,7 prosenttia Honkarakenteen B-osakkeista.

Ostotarjouksen toteutumisen ehtona oli vähintään 67 prosentin omistus Honkarakenteen A- ja B-sarjan osakkeista.

– Vaikka olemme edelleen vakuuttuneita, että ehdotettu transaktio olisi voinut olla houkutteleva mahdollisuus kaikille Hongan sidosryhmille, tässä vaiheessa Sistema Finance S.A. on päättänyt olla etenemättä ostotarjouksen kanssa tai olla korottamatta tarjottua hintaa, toteaa Sisteman toimitusjohtaja Emile Wirtz tiedotteessa.

Honkarakenteen pääomistaja Saarelainen Oy ilmoitti jo marraskuussa, ettei se hyväksy Sisteman ostotarjousta. Yhtiön taustalla on Honkarakenteen perustajien suku.

Myöskään Honkarakenteen hallitus ei suosittellut yhtiön osakkeenomistajille Sisteman ostotarjouksen hyväksymistä.

Marraskuun 11. päivä alkaneen tarjouksen oli määrä päättyä joulukuun puolivälissä, mutta venäläisyhtiö jatkoi sitä tammikuulle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    2. 2

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    3. 3

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    4. 4

      Jan Hurri: Tuliko Notre Damen katedraalista vyönkiristysten uhri?

    5. 5

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    6. 6

      Bisneksen aakkoset sököstä, ruplilla rahoiksi – kartanonherra Arto Hakala on poikkeuksellinen yrittäjä

    7. 7

      Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

    8. 8

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    9. 9

      Lasse Laine vannoi, ettei koskaan palaisi Saloon – Nokian romahdus ja putki­remontti aloittivat yllättävän menestys­tarinan

    10. 10

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    11. Näytä lisää

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    7. 7

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    8. 8

      Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”