Pörssivuosi alkoi nousulla

Julkaistu:

Pörssivuoden ensimmäinen kaupankäyntipäivä päättyi selvään ylämäkeen. Osakkeet nousivat laajalla rintamalla. Vaihtokärjessä nousivat Nokia, Fortum ja Outokumpu.
Myös Euroopassa nousu oli selvää. Laaja Europe Stoxx 600 oli illalla 0,5 prosenttia plussalla.

Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH nousi 1,3 prosenttia 9014,93 pisteeseen. OMXH 25 eteni 1,2 prosenttia. Kokonaisvaihto oli 231 miljoonaa euroa.

Vaihdetuimpia osakkeita olivat Nokia, Outokumpu ja Fortum. Nokiaa vaihdettiin 43 miljoonan euron edestä. Osake oli tasan prosentin nousussa 4,63 eurossa.

Outokumpu nousi tänään 0,2 prosenttia ja Fortum 2,3 prosenttia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Metsäyhtiö Stora Enso myi tytäryhtiönsä, lahtelaisen Formecan, joka valmistaa automatisoituja pakkauslaitteita. Kauppahintaa ei kerrottu. Stora Enson R-osake kiri 0,5 prosenttia. Kilpailija UPM:n osake nousi 0,6 prosenttia.

Aamulla ennen pörssin avautumista bioteknologiayhtiö Biohit ilmoitti luopuvansa omistuksestaan kiinalaisessa yhteisyrityksessä ja saavansa vastineena immateriaalioikeudet, jotka investoitiin Kiinan liiketoiminnan pohjaksi.

Lisäksi Biohit saa käteismaksuna noin 1,8 miljoonaa euroa tämän päivän Kiinan juanin kurssilla laskettuna. Immateriaalioikeuksista kirjataan vuoden ensimmäiselle puoliskolle noin 7,1 miljoonaa euron suuruinen tuotto. Biohitin osake nousi 6,9 prosenttia 6,47 euroon.

Stockmann ilmoitti aamulla saaneensa Hobby Hallin myynnin päätökseen. Yhtiön vaihdetumpi B-osake kallistui 4,8 prosenttia.

Turkisyhtiö Saga Fursin osake jatkaa viime vuoden lopulla alkanutta vahvaa kurssinousua. Maanantaina osake kiri 11,3 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Atria keskittää sianlihan tuotannon Jyväskylästä Nurmoon – irtisanoo 17 henkeä

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    6. 6

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    7. 7

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää