Alma Media halpeni suurkaupan jälkeen - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Alma Media halpeni suurkaupan jälkeen

Helsingin pörssi suuntasi tänään loivaan alamäkeen. Vaihtokärjen liepeille kiilasi suurkaupalla Alma Media.

14.12.2016 19:01

Sijoittajat odottelivat Yhdysvaltain keskuspankin Fedin iltaista korkopäätöstä ja ennen kaikkea tietoja keskuspankin suhdannenäkemyksistä.

Eurooppalaisosakkeiden kursseja kuvaava viiteindeksi Stoxx 600 liikkui illalla puolen prosentin laskussa.

Helsingin yleisindeksi OMXH laski keskiviikkona 0,6 prosenttia 8758,04 pisteeseen. Vaihdetuimpien osakkeiden OMXH 25 painui 0,7 prosenttia. Vaihtoa kertyi 674 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 103 miljoonaa ja Alma Mediaa 41 miljoonaa euroa.

Nokian osakkeen kurssi nousi 0,6 prosenttia 4,46 euroon. Santander nosti Nokian osakkeen kurssin tasolle ”hold” aiemmalta tasolta ”underweight”. Vaihtokärjen jyrkin laskija oli 3,2 prosenttia peruuttanut Neste.

Viestintäkonserni Alma Media laski 1,4 prosenttia 4,93 euroon. Alman osakkeella tehtiin aamulla kauppa, jossa vaihtui 7,3 prosenttia yhtiön osakkeista. Osakekohtainen hinta oli 5,15 euroa eli kolme prosenttia eilistä päätösnoteerausta enemmän.

Ostaja yhteensä 30,8 miljoonan euron osakepotille oli Otava-konserni ja myyjä oli Kaleva. Otavan toimitusjohtajan mukaan Alma-osakkeita voidaan hankkia vielä lisää.

Liiketuloksensa heikkenemisestä varoittanut maaliyhtiö Tikkurila eteni alun notkahduksen jälkeen 2,5 prosenttia.

Metsäyhtiöistä UPM pakitti 1,4 prosenttia ja Stora Enson R-osake 0,5 prosenttia. Kartonkia valmistavan Metsä Boardin B-osake halpeni 3,4 prosenttia. OP on Metsä Boardin viimeaikaisen kallistumisen jälkeen laskenut osakkeen suosituksen tasolle ”vähennä” aiemmalta tasolta ”lisää”.

Evli puolestaan nosti Elisan suosituksen tasolta ”vähennä” tasolle ”lisää”. Elisa kiri 1,2 prosenttia.

Yhteistyösopimuksesta Wisconsinin yliopiston lääketieteellistä tutkimusta tukevan yhtiön kanssa kertonen lääkeyhtiö Orionin vaihdetumpi B-osake oli prosentin laskussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?