Tässä Opec-kokouksen 4 mahdollista tulosta - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Tässä Opec-kokouksen 4 mahdollista tulosta

Jos Opec saavuttaa yhteisymmärryksen tänään Wienissä, nousee öljyn barrelihinta arvioiden mukaan reiluun 50 dollarin sahattuaan jo kuukausia 42–50 dollarin väliä. Muuten hinta jatkaa jo kolmatta vuotta nykyisissä pohjalukemissaan.

Iranin öljyministeri Bijan Namdar Zangeneh sanoi ministerien aamiaistapaamisessa, että vaikka Iran ei suostu jäädyttämään tuotantoaan, voisi maa suostua toiseen järjestelyyn.­

30.11.2016 14:34

Wieniin kokoontuneet Opec-maiden edustajat ovat olleet tänään optimistisia siitä, että sopimus öljyntuotannon rajoittamisesta voisi syntyä, kirjoittaa uutistoimisto Bloomberg.

Iranin öljyministeri Bijan Namdar Zangeneh sanoi ministerien aamiaistapaamisessa, että vaikka Iran ei suostu jäädyttämään tuotantoaan, voisi maa suostua toiseen järjestelyyn. Zangeneh ei kertonut tarkemmin, mikä tämä ratkaisu voisi olla.

Samanlaista uskoa ratkaisuun ilmaisivat myös Opecin pääjohtaja Mohammed Barkindo ja Arabiemiraattien öljyministeri Suhail Bin Mohammed al-Mazroui, joka sanoi odottavansa myöhemmin tänään hyviä uutisia. Myös Nigerian öljyministeriön valtiosihteeri Emmanuel Ibe Kachikwu ilmaisi luottamuksensa sopimuksen syntymiseen Bloombergin televisiohaastattelussa.

Näiden kommenttien jälkeen Pohjanmeren Brent-öljyn tammikuun toimitusten hinta nousi 4,5 prosenttia 48,47 dollariin ja myöhemmin yli 50 dollariin barrelilta oltuaan alimmillaan tänään 47,39 dollarissa.

Bloombergin mukaan Opecin täytyy ratkaista sen kolmen suurimman tuottajan eli Saudi-Arabian, Iranin ja Irakin väliset ongelmat siitä, kuinka tuotantoleikkausten kustannukset jaetaan. Saudi-Arabia ei allekirjoita sopimusta, mikäli muut maat poisluettuna Libya ja Nigeria eivät lähde siihen mukaan.

Iran taas on puolustanut oikeuttaan kasvattaa tuotantoaan nyt, kun maan öljyteollisuus toipuu aikaisemmista Euroopan ja Yhdysvaltojen asettamista pakotteista. Pakotteista luovuttiin tammikuussa, kun Iran täytti ydinsopimuksen ehdot. Irak on puolestaan toistanut vaatimuksensa erityiskohtelusta vedoten siihen, että maa tarvitsee kaikki mahdolliset öljytulot taistellakseen Isistä vastaan.

Algeria ehdotti tiistaina, että 14 Opec-maata laskisi tuotantonsa 32,5 miljoonaan barreliin päivältä lokakuun 33,8 miljoonan barrelin tasosta. Ehdotuksessa toistui Opecin syyskuun esitys tuotannon leikkaamisesta suunnilleen samoihin määriin.

Jättipankki Goldman Sachsin eilen antaman tiedon mukaan markkinat ovat laskeneet Opec-kokoukselle 30 prosentin onnistumismahdollisuuden. Energy Aspectsin johtavan öljyanalyytikon Amrita Senin mukaan todennäköisyys sopimukselle on tätä hieman korkeampi.

– Tilanne sopimuksen syntymisen suhteen on nyt 50-50. Maat sopivat joko isosta leikkauksesta tai sitten eivät mistään sen sijaan, että ne tyytyisivät vain pelastamaan kasvonsa jollain ilmoituksella, sanoo Sen Bloombergille.

Nämä ovat neuvotteluiden neljä todennäköistä lopputulosta

Taloussivusto Marketwatchin mukaan neuvottelut johtavat yhteen neljästä eri lopputuloksesta tämän päivän kriittisessä ja pitkään odotetussa ministerikokouksessa.

1. Ensimmäinen vaihtoehto on se, että Opec vahvistaa Algerian syyskuun ehdotuksen tuotannon rajoittamisesta 32,5–33 miljoonaan barreliin päivässä. Jotta tämä toteutuisi, tulisi jäsenmaiden pudottaa tuotantoaan lokakuun 33,8 miljoonasta barrelista.

Kuluneen viikon uutisten perusteella Opecin vahvin jäsen Saudi-Arabia olisi valmis sopimaan haarukan alarajalle sijoittuvasta leikkauksesta. Goldman Sachsin analyytikoiden mukaan öljyn barrelihinta asettuisi tällöin reilun 50 dollarin tasolle sahattuun jo kuukausia 42–50 dollarin väliä.

2. Toisaalta jos Iran, Irak ja Opecin ulkopuolinen maa Venäjä pitävät kannoistaan kiinni, sopimuksen syntyminen on epätodennäköistä.

– Uskomme, että tässä tapauksessa Saudi-Arabialla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lopettaa neuvottelut, kirjoittaa sijoitustutkimusyhtiö Macquarie Researchin ekonomisti Vikas Dwivedi tiistaina ilmestyneessä muistiinpanossaan.

Tässä skenaariossa Goldman Sachs uskoo raakaöljyvarantojen kasvavan ensi vuoden alkupuoliskon ajan ja öljyn barrelihinnan asettuvan noin 45 dollariin pintaan läpi kesän.

3. Kolmanneksi Opec voisi jäädyttää tuotantonsa historialliseen, lokakuun 33,8 miljoonan barrelin huippuunsa. Koska kysyntä ja tarjonta ovat etääntyneet nyt niin paljon toisistaan, ei tuotannon jäädyttämisen tälle tasolle palvelisi alaa. Sen sijaan se voisi luoda toivoa Opec-maiden mahdollisuudesta unohtaa ristiriitansa ja sopia leikkauksista myöhemmin.

4. Viimeinen vaihtoehto Wienin neuvotteluissa on Marketwatchin mukaan se, että Opec lykkää neuvotteluita. Tällöin markkinat reagoisivat todennäköisesti samoin kuin silloin, jos sopimusta ei syntyisi lainkaan.

– Opec-maat vakuuttelivat syyskuun tapaamisessa markkinoita siitä, että ne olivat päässeet yhteisymmärrykseen, joten sopimuksen jättämättä tekeminen viittaisi siihen, että öljykartelli on edelleen yhtä tehoton kuin se on ollut jo kaksi vuotta, kirjoittaa markkinoita seuraavan 7:00’s Reportin Tyler Richey.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?