Nordean fuusio huolettaa yhä – Fivan Tuominen haluaa Ruotsilta vakuudet sujuvasta tietojenvaihdosta

Suomen Finanssivalvonnan (Fiva) johtajan Anneli Tuomisen mukaan lainsäädäntöä ei ole suunniteltu Nordean kokoiselle toimijalle.

Suomi ja Tanska haluavat edelleen vakuuksia siitä, että Nordean suunnitelma fuusioida tytärpankit ruotsalaiseen emoyhtiöön ei lisää paikallisiin rahoitusjärjestelmiin kohdistuvia riskejä.

Maiden valvontaviranomaiset ovat huolissaan siitä, että rahoitusmarkkinoiden suuren toimijan kontrolli siirtyy rajojen ulkopuolelle. Tanskan rahoitustarkastuksen johtajan Jesper Bergin mukaan on tärkeää, ettei fuusio ”heikennä varovaista politiikkaamme”.

Nordean suunnitelmia aiemminkin arvostelleen Suomen Finanssivalvonnan (Fiva) johtajan Anneli Tuomisen mukaan lainsäädäntöä ei ole suunniteltu Nordean kokoiselle toimijalle.

– Lainsäädäntö on sopiva kahden prosentin markkinaosuudelle, mutta Nordean markkinaosuus Suomessa on yli 30 prosenttia, Tuominen sanoo Bloombergille.

Tanskan ja Suomen valvojat haluaisivat ruotsalaisviranomaisilta vakuuksia siitä, että tietojenvaihto sujuu ja tasapainottomuuksiin puututaan ajoissa. Tuomisen mukaan yhteistyösopimuksilla on kuitenkin rajansa.

Silloin kun ajat ovat hyvät ja suhteet eri maiden viranomaisten välillä ovat kunnossa, ne riittävät hyvin.

– Mutta jos asiat menevät vikaan, meillä täytyy olla tukea laista.

Suomen kannalta asioita monimutkaistaa myös se, että Suomi on euromaa, toisin kuin toiset pohjoismaat. Tämä asettaa Euroopan keskuspankin valvonnassa olevat suomalaispankit eri viivalle Nordean kanssa.

Nordean osakkeenomistajat hyväksyivät fuusiosuunnitelmat maaliskuun yhtiökokouksessa. Ensi vuoden alussa toteutuvassa fuusiossa pankkiasiakkaiden talletussuoja ja sijoittajien korvausrahastosuoja siirtyvät Ruotsin lain piiriin. Talletussuojan määrä pysyy ennallaan sadassa tuhannessa eurossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?