Pörssitulokas Vincitin osake kiitää yli 40 prosentin nousussa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Pörssitulokas Vincitin osake kiitää yli 40 prosentin nousussa

Ohjelmistoyhtiö Vincitin pörssilistautuminen oli jo yhdeksäs Suomessa tämän vuoden aikana.

17.10.2016 12:49

Helsingin pörssin First North -kauppapaikka sai tänä aamuna uuden tulokkaan, kun kaupankäynti it-ohjelmistoyhtiö Vincitin osakkeella alkoi.

Vincitiä vaihdettiin noin kello 12.40 aikaan 6,01 eurossa, kun osakkeen merkintähinta oli 4,2 euroa. Nousua oli kertynyt jo 42,9 prosenttia.

– Erityisen iloinen olen siitä, että yli kaksi kolmasosaa Vincitin henkilöstöstä laittoi listautumisannissa rahaa likoon. Omistajuus lisää entisestään työntekijöidemme tyytyväisyyttä ja heijastuu sitä kautta myös muiden sijoittajien ja asiakkaiden tyytyväisyyteen, sanoo Vincitin toimitusjohtaja Tomi Pienimäki aamun tiedotteessa.

Vincit keräsi ylimerkatussa listautumisannissa noin viisi miljoonaa euroa.

Vincitin listautuminen oli jo yhdeksäs Suomessa tämän vuoden aikana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?