Saksalainen ruuvijätti sijoittaa voittojaan taiteeseen ja perustaa taidemuseoita - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Saksalainen ruuvijätti sijoittaa voittojaan taiteeseen ja perustaa taidemuseoita

Würthin taidemuseo Ranskassa.

Würthin taidemuseo Ranskassa.

Julkaistu: 1.10.2016 7:12, Päivitetty 30.9.2016 15:41

Saksalaisissa perheyrityksissä pörssi jää usein väliin, jotta voitot voitaisiin sijoittaa tuotantoon ja tuotekehitykseen tai yleishyödyllisesti kulttuuriin ja taiteeseen. Maailman johtaviin kiinnitys- ja asennustarvikkeiden kauppiaisiin kuuluva Würth on perustanut jo neljä taidemuseota: kaksi Saksan sekä Espanjan ja Ranskan toimipisteiden yhteyteen.

Ostat ruuveja ja suosit sen kautta myös taidetta – kyse ei ole mistään tuikiharvinaisesta kulttuurisen vastuunkantajan roolista saksalaisyrityksillä. Ne sponsoroivat sekä tukevat eri tavoin kulttuuria, taidetta, koulutusta ja tutkimusta. Ne uskovat tämän palvelevan myös omaa etuaan ankkuroimalla yrityskulttuurinsa muuhun kulttuuriin ja sen parhaimpiin perinteisiin.

Reinhold Würth, liikevaihdoltaan jo lähes 12 miljardin euron ruuvi-imperiumin 81-vuotias patriarkka, on hankkinut yrityksensä säätiön kokoelmiin jo 15 000 teosta vanhaa ja uutta taidetta. Viisi vuotta sitten hän herätti suurta huomiota hankkimalla kokoelmiin renessanssimestari Hans Holbein nuoremman vuonna 1526 Baselissa maalaaman Darmstadtin Madonnan yli 50 miljoonalla eurolla.

Holbeinin taidehistoriallisen avainteoksen tapauksessa Würth päihitti tarjouskilpailussa Frankfurt am Mainin Städel-museon. Würth ei kuitenkaan pimitä taideteoksiaan, vaan on asettanut ne kiertämään museoissaan. Madonnan pysyvä paikka on Saksan kakkosmuseossa, Johanniterhallessa Schwäbisch-Hallissa, mutta sitä lainattiin taannoin myös valtiolliselle Bode-museolle Berliinissä.

Mistä teoksessa on kysymys?

Holbein osoittaa hallitsevansa Rafaelin ja muiden italialaisten plastisen tyylin. Hän maalaa Baselin katoliselle pormestarille vielä pyhäinkuvan, kun reformaatio jo kolkuttaa ovella. Hän on jo tutustunut täällä myös vapaamielisiin älykköihin, kuten Erasmus Rotterdamilaiseen, mutta kun tiukkapipoiset protestanttiset kuvainraastajat nousevat valtaan, hän jättää paikkakunnan ja muuttaa Englantiin.

Taideteokset kertovat ajastaan ja harjaannuttavat silmiämme näkemään muotoja, värejä, ihmisiä ja sosiaalisia ympäristöjä. Ne ovat parhaimmillaan suurta sivilisatorista antia, joka ei avaudu automaattisesti, vaan oppimalla, peilaamalla niitä nykyaikaan ja toimimalla keskustelun, ajatusten ja tunteiden vaihdon välineinä – ja myös erinomaisena aineksena small talkille.

Kun Suomesta lähdetään Saksaan ja muualle tekemään bisnestä, niin yleensä korostetaan myös small talkin tärkeyttä. Jotkut tosin voivat vähätellä sitä pintapuheena, kun pitäisi muka päästä heti syvemmälle tai suoraan asiaan. Se tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden keskustella ja osoittaa mielenkiintoa toisiakin kiinnostaviin kohteisiin, eikä vain blaablaana tai visailufaktoina.

Saksalaisten kanssa kannattaa liike-elämässäkin tuntea vähän kulttuuria, taidetta, musiikkia ja kirjallisuutta. Kun saksalaisen kauppaorganisaation EHI:n silloinen johtaja Bernd Hallier oli 15 vuotta sitten toimittamassa ja julkaisemassa paksua kirjaa täkäläisten kauppiaiden taidekokoelmista, hän kyseli minulta, miten suomalaiset kauppiaat ovat toimineet taidemesenaatteina.

Suomessakin yrittäjäperheet ovat monin tavoin tukeneet taidetta jo 1800-luvun kultakaudella, kun nuoret taiteilijat lähtivät Italiaan, Saksaan ja Ranskaan oppiin. Tai myöhemmin taiteen ostajina ja suosijoina, kuten Maire Gullichsen (os. Ahlström) ja pääomasijoittajana maineikas Pentti Kouri. Elinkeinoelämän keskusliiton Guggenheim-myönteisyys taas kertoo pikemminkin oman oivallisen taidemaailman vähättelystä.

Sijoitus inhimillisyyteen, mutta myös tuottavuuteen

Würthin Holbein-sijoitusta on mahdotonta arvioida kannattavuudeltaan, mutta se ei ollutkaan mikään pääomasijoitus, vaan kestävä sijoitus inhimilliseen pääomaan. Jonkun vuoden takaisessa haastattelussa Tagesspiegel-lehdelle Reinhold Würth totesi, että raha ei merkitse hänelle mitään. Se on tärkeää talouseliitille, koska se on valtaa, mutta sitä taas pitäisi pyrkiä aina humanistisesti kesyttämään.

Kesällä yrityksen kotipaikalla, 15 000 asukkaan Künzelsaussa, 90 kilometriä koilliseen Stuttgartista, Würth kehui uusia toimitiloja: niiden valoisuutta ja seinillä riippuvia taideteoksia. Kyllä kelpaa, hän antaa ymmärtää, kun täällä on nyt kauniimpaa kuin kotona. Se saa ehkä itse kunkin nyt jäämään paikalle päivittäin puoleksi tunniksi pitempään, mikä tietäisi 10–20 prosenttia enemmän myyntiä!

Svaabilaiselle yrittäjälle kaikki kaikessa on aikaansaamista, Schaffenia, jota siis taidekin voi palvella. Kun monelle taide merkitsee ennen kaikkea irtiottoa oravanpyörästä, luovaa joutilaisuutta ja uusien perspektiivien kokemista, niin Reinhold Würth ei osaa eikä halua hellittää. Taide ei edusta sinänsäkään joutilaisuutta, se ei roiku seinälläkään joutilaasti eikä saa edistä katsojansa joutilaisuutta.

Toisaalta 86 maahan laajentunut Würth ei siis ole vain armoton myyntikoneisto tai ruuvi-imperiumi. Se satsaa paljon myös omaan tuotekehitykseensä. Siihen kuuluvilla tytäryrityksillä ja toimipisteillä on suuri itsenäisyys tavoitteenasettelussaan ja työntekijöillä on tunnetusti joustavat työajat. Sillä on myös varaa ja kaukokatseisuutta satsata yleiseen hyvään, kulttuuriin ja taiteeseen.

Tuoreimmat osastosta