SAS:n konsernijohtaja: Lentoliikenteen harjoittaminen on nykyään vaikeata

Julkaistu:

Uusien yhtiöiden liiketoimintamallit eivät pohjaudu pelkästään rahan ansaitsemiseen, SAS:n konsernijohtaja Lars Sandahl Sörensen sanoo haastattelussa.
Lentoyhtiö SAS pysyy itsenäisenä yhtiönä, mutta tulevaisuudessa parhaat näkymät löytyvät ennen kaikkea vapaa-ajanmatkustuksesta.

Näin sanoo 70 vuotta täyttävän SAS:n konsernijohtaja Lars Sandahl Sörensen uutistoimisto Ritzau Finansin haastattelussa.

– Kova kilpailu asettaa meille kovia taloudellisia haasteita, ja lentoliikenteen harjoittaminen nykyään on vaikeata, hän sanoo nostaen esiin erityisesti yhtiöt, joilla hänen mukaansa on toiminnassaan muita motiiveita kuin kannattavuus.

– Uusilla yhtiöillä on uudet liiketoimintamallit, jotka eivät pohjaudu pelkästään rahan ansaitsemiseen. Niillä on myös muita tavoitteita, kuten esimerkiksi liikenteen avaaminen johonkin tiettyyn maahan tai kaupunkiin, Lars Sandahl Sörensen sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viimeaikaisten uusien reittien avaamisen seurauksena SAS:n mannertenvälinen liikenne on kasvanut 25 prosenttia kuluneiden kahdentoista kuukauden aikana.

SAS:n toimitusjohtaja Rickard Gustafsson huomauttaa, että tekniikan kehitys vähentää liikematkustamisen kysyntää. Tähän johtaa hänen mukaansa esimerkiksi verkkotapaamisten ja videokonferenssien yleistyminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    2. 2

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    5. 5

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    6. 6

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    7. 7

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    8. 8

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    9. 9

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    10. 10

      Olli Rehn: Kryptovaluutoissa selvä hintakupla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    4. 4

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    5. 5

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    6. 6

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    7. 7

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    8. 8

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    9. 9

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    10. 10

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää