Näkymiään nostanut Trainers' House vahvistuu laskupörssissä

Julkaistu:

Helsingin pörssi on painunut aamun jälkeen miinukselle. Vaihtokärjen yhtiöistä Neste porskuttaa edelleen ylämäessä vastoin yleistä suuntaa.
Kurssit ovat kääntyneet laskuun myös muualla Euroopassa. Laaja Stoxx 600 -indeksi liikkui iltapäivällä 0,6 prosentin laskussa.

Helsingissä yleisindeksi OMXH oli noin kello 14.05 laskenut 0,4 prosenttia 8 326,58 pisteeseen. Suuryritysten OMXH 25 oli heikentynyt 0,5 prosenttia. Osakkeita oli vaihdettu 141 miljoonan euron edestä, josta teknologiayhtiö Nokiaa oli 25 miljoonaa.

Nokian osake oli halventunut 1,2 prosenttia 5,08 euroon. Yhtiö on saanut päätökseen yhdysvaltalaisen kaapeliverkon teknologiaa kehittävän startup-yritys Gainspeedin hankinnan.

Toiseksi vaihdetuin eli öljynjalostaja Neste on jatkanut etenemistään 2,6 prosentin nousuvauhdilla.

Euroopan pankkivalvojan EBA:n stressitesteissä puhtaat paperit saaneen pankkikonserni Nordean osake oli heikentynyt 0,9 prosenttia. Stressitesteissä Nordea ydinvakavaraisuus painui kielteisessä skenaariossa viime vuoden lopun 16,5 prosentista 14,1 prosenttiin vuoden 2018 lopulla.

Kuluvan vuoden tulosnäkymiään nostavan konsulttiyhtiö Trainers' Housen osake oli harpannut 8,4 prosenttia. Yhtiö arvioi nyt koko vuoden operatiivisen kannattavuutensa paranevan viime vuodesta.

Suosituslaskun Nordealta saanut konsultti- ja suunnitteluyhtiö Pöyry liikkui 1,6 prosenttia pakkasella. Nordea laski osakkeen suosituksen tasolle "myy", kun aiemmin se oli "pidä".

Bioteknologiayhtiö Biohit kertoo mahasyöpäriskin väestöseulontatutkimuksen Venäjällä valmistuneen. Yhtiön osake oli noussut 1,4 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ilmailualan unioni pidensi tukilakkoaan neljään viikkoon – JHL:n tukilakko pysäyttää junien huoltoa ja töitä ratapihoilla

    2. 2

      Postilakko toi nimettömän uhkailun Paltan some-tileille – ”Henkilöön menevä uhkailu ei kuulu työelämään”

    3. 3

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    4. 4

      Ulkopolitiikka-lehti: Baltian maat riitelevät Rail Balticasta, Vesterbacka pitää kiinni Tallinna-tunnelista

    5. 5

      OP:n yt-neuvottelut päättyivät, potkut enintään 290:lle

    6. 6

      Finnair aikoo vaihtaa koneitaan vähemmän päästöjä tuottaviin – maksaa jopa 4 miljardia euroa

    7. 7

      Telia sai EU-komission hyväksynnän Bonnier-kaupalle

    8. 8

      JHL:n tukilakko iskee rautateiden tavaraliikenteeseen

    9. 9

      Uniper antoi positiivisen tulosvaroituksen – väläyttää lisäosinkoa

    10. 10

      Selvitys: Naisen eläke-euro on 79 senttiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    2. 2

      Hämmennys Postin lajittelukeskuksen aitaan leikatusta aukosta jatkuu – työntekijä: sisään pyrkivät valikoitiin nimilistan perusteella

    3. 3

      Ilmailualan unioni aloitti jo tukilakon – Merimies-Unioni Postista: ”Mitä härskimmäksi tämä menee, sitä nopeammin joudutaan toimimaan”

    4. 4

      Posti vastaa PAUn väitteeseen Liedon pakettikeskuksen tapahtumista: ”Aidan purkaminen on normaali, mutta kuitenkin melko harvinainen toimenpide”

    5. 5

      Yrittäjä HS:lle: Tästä syystä ruisleipä maksaa kahdeksan euroa lentoasemalla

    6. 6

      Posti mainostaa rekrytointitapahtumaa keskellä lakkoa

    7. 7

      Omakotitaloja puretaan entistä kiivaammalla tahdilla – katso video: Näin päättyy rintamamiestalon tarina

    8. 8

      Sijoittajakonkari on saamassa Cramo-kaupasta 2,1 miljoonaa euroa – pitää ostotarjousta liian pienenä

    9. 9

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    10. 10

      OP:n yt-neuvottelut päättyivät, potkut enintään 290:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Avioero teki Annelista, 72, miljonäärin ja tulokuningattaren – ex-mies sai ehdottoman vankeustuomion

    2. 2

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    3. 3

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Nikosta, 29, tuli parissa vuodessa miljonääri tuurilla – ”Niitä jaettiin käytännössä ilmaiseksi kaikille”

    6. 6

      ”Japanin Ikeaksi” kuvattu Muji avaa jättimyymälän Suomeen – 500 lahjakassin tekstissä piilee yllättävä Suomi-vitsi

    7. 7

      Vantaalainen Albion, 25, kirjoitti nimensä vero­koneeseen ja yllättyi – näin paljon vartijana ja pysäköinnin­valvojana työskennellyt tienasi

    8. 8

      Sipilä pesee hallituksen kädet laittomiksi todetuista kikyistä – SAK:n puheenjohtaja tyrmistyi

    9. 9

      Järvenpään K-Citymarket on valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi – ”Teimme sen!”

    10. 10

      Yritti miljonääriksi 500 päivässä – näin tienasi Lauri Salovaara: ”En koe, että minun pitää nostaa palkkaa”

    11. Näytä lisää