Helsingin pörssipomo: Poikkeuspäivä Brexit-uhan vuoksi mahdollinen, mutta yhtäkään pyyntöä ei ole tullut - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Helsingin pörssipomo: Poikkeuspäivä Brexit-uhan vuoksi mahdollinen, mutta yhtäkään pyyntöä ei ole tullut

Viikon kuluttua Suomi juhlii juhannusta ja Britannia äänestää EU-jäsenyydestä. Helsingin pörssi on näillä näkymin kiinni, vaikka äänestyksen uskotaan aiheuttavan markkinoilla heiluntaa.

Henrik Husman ­

16.6.2016 15:47 | Päivitetty 16.6.2016 16:30

Helsingin pörssi pitää juhannusaattona ovensa kiinni. Toimitusjohtaja Henrik Husmanin mukaan yksikään taho ei ole pyytänyt heitä selvittämään, voisiko pörssi olla poikkeuksellisesti perjantaina auki Britannian EU-äänestyksen vuoksi.

Husman sanoo, että poikkeuspäivän pitäminen pörssissä ei olisi kuitenkaan täysin poissuljettu vaihtoehto.

– Kaikkihan on mahdollista. Tästä on kyllä keskusteltu jollain tasolla, mutta meille ei ole tullut yhtään pyyntöä selvittää tai harkita auki olemista. Ehkä se kertoo jotain markkinatoimijoiden ajatuksista, Husman pohtii.

Hän toteaa, että koska Brexit-äänestys ei ole innostanut välittäjiä ja sijoittajia ryhtymään mahdolliseen kaupankäyntiin juhannusaattona, miksi pörssikään silloin auki olisi.

– Jos pelkkä pörssi on auki juhannuksena, ei se vielä kesää tee. Myös kaikkien osapuolten olisi oltava siellä aktiivisesti mukana.

Husman lisää, että poikkeuspäivän pitäminen pörssissä vaatisi huolellisia ennakkovalmisteluja, jotta se olisi järkevää. Mitä lyhyemmällä varoitusajalla asiaa ryhdyttäisiin valmistelemaan, sitä suuremmat olisivat riskit.

– Jos äänestystulos aiheuttaisi heiluntaa markkinoilla ja pörssi olisi auki, mutta kaikki toimijat eivät kuitenkaan olisi siellä aktiivisesti mukana, tämä saattaisi olla sijoittajien kannalta huonompi vaihtoehto kuin se, että pörssi on kokonaan kiinni.

Koska perjantai ei ole pankkipäivä, pörssin aukiolo olisi pitänyt Husmanin mukaan toteuttaa niin, että perjantaina tehdyt kaupat olisi selvitetty vasta tiistaina, jolloin olisi selvitetty myös torstaina tehdyt kaupat.

– Tämä olisi aiheuttanut omat valmistelunsa. Nyt pitäisi olla todella painavat syyt, että olisimme auki, Husman sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?