Nokia vähentää Suomesta 1 032 työpaikkaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokia on saanut huhtikuussa aloittamansa yt-neuvottelut päätökseen.
Nokia vähentää Suomesta 1 032 työntekijää, kun yt-neuvottelujen alkaessa vähennystarpeeksi Suomessa ilmoitettiin 1 300 työpaikkaa.

Vähennyksistä noin puolet kohdistuu Espooseen, neljäsosa Ouluun ja noin neljäsosa Tampereelle. Suurin osa vähennyksistä toteutuu kesän aikana, pienempi osa vuoden loppuun mennessä.

Nokian viestinnästä kerrotaan Taloussanomille, että Suomeen jää vähennysten jälkeen vajaa 6 000 työntekijää. Vähennysten kohteena olivat kaikki liiketoimintaryhmät ja tukitoiminnot lukuun ottamatta Nokia Technologiesia, joka vastaa yhtiön patenttilisenssoinnista.

Myytyään puhelintoimintansa Nokia osti ranskalais-yhdysvaltalaisen verkkovalmistajan Alcatel-Lucentin. Vähennykset liittyvät maailmanlaajuiseen 900 miljoonan euron säästöohjelmaan, jolla haetaan synergiaetuja Alcatel-Lucent-kauppaan liittyen. Säästöjen pitäisi toteutua vuoden 2018 aikana.´

Vähennysohjelman alettua uutistoimisto Bloomberg kertoi, että yhtiö vähentää maailmanlaajuisesti 14 prosenttia työvoimastaan eli noin 10 000–15 000 työntekijää. Nokian viestinnästä Bloombergin uutista kuvailtiin spekulaatioksi ja todettiin, että tarkkaa päälukua ei ole ulos kerrottavaksi. Yhtiön mukaan henkilöstön vähennykset on käynnistetty kaikkiaan 30 maassa.

– Suomi on nyt ja jatkossakin yksi Nokian keskeisimmistä maista ja Suomessa on Nokian pääkonttori. Meidän on kuitenkin virtaviivaistettava toimintojamme varmistaaksemme, että vastaamme nopeasti muuttuvien markkinoiden tarpeisiin ja kykenemme investoimaan tulevaisuutta muokkaaviin teknologioihin, Nokian Suomen maajohtaja Tommi Uitto sanoi tiedotteessa yt-neuvottelujen alkaessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yrittäjä-Jarin pinna paloi tulorekisterin edessä: ”Jos tämä taakan lisääminen ei p..le lopu, niin sitten loppuu työnteko”

    2. 2

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    3. 3

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    4. 4

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    5. 5

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    6. 6

      Kysytkö puolisoltasi, saatko ostaa uuden paidan?

    7. 7

      Palkasta on voinut saada vaikka tonnin etukäteen – tulorekisteri uhkaa sysätä förskotit historiaan

    8. 8

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    9. 9

      Massiivinen kauppakeskus Redi avautuu torstaina – Kuvat: tältä sisällä näyttää vuorokausi ennen avajaisia

    10. 10

      Esperi Care pestasi saattohoidon huipun kehittämään työnsä laatua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    2. 2

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    3. 3

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    4. 4

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    5. 5

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    6. 6

      Microsoftin tulos ylitti selvästi odotukset

    7. 7

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    8. 8

      Yrittäjä-Jarin pinna paloi tulorekisterin edessä: ”Jos tämä taakan lisääminen ei p..le lopu, niin sitten loppuu työnteko”

    9. 9

      EU kiistelee omasta ehdokkaasta: ”Vakaa ja pätevä ja mahdollistaa IMF:n pysymisen eurooppalaisissa käsissä”

    10. 10

      Tiedon tulos laskussa – liikevaihto ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    6. 6

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää