3 000 eurolla ilmaisia osakkeita. Miltä kuulostaa?
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professorin Markku Kaustian mielestä hyvältä. Kaustia patistaa valtiota jakamaan 16 miljardin pörssiomistuksensa suomalaisille osakkeina. Sillä saisi kansalaista kohden vajaan 3 000 euron osakesalkun.
Kaustian kollega, saman opinahjon rahoituksen professori Vesa Puttonen teki samantyyppisen avauksen viime perjantaina, kun hän vaati, että osa polttoaineyhtiö Nesteen osakkeista annettaisiin kansalle.
Professori: Opettaa taloudenpitoa ja antaa piristysruiskeen kulutukseen
Kaustian mukaan valtion omistusten jakamisesta kansalle olisi hyötyä kolmella tavalla sen sijaan, että osakkeet myytäisiin. Ensinnäkin se olisi tehokas tapaa opettaa sijoittamista ja taloudenpitoa.
– Tutkimukset osoittavat, että ihmisiä pitää sysätä hieman, jotta he ottavat vastuuta näistä asioista. Kun osakkeet saisi, olisi melkein automaattisesti pakko kiinnostua, mistä on kysymys. On iso juttu, kun ihmisestä tulee pyytämättä ja yllättäen osakesijoittaja, Kaustia kuvailee Taloussanomille.
Kaustian mukaan on selvää, että osa suomalaisista myisi osakkeensa heti kättelyssä. Professorin mukaan onkin syytä harkita, olisivatko osakkeet ensimmäinen vuoden sulkutilillä niin, ettei niitä voisi myydä.
Toiseksi osakeanti olisi oikeudenmukainen tapaa jakaa yhteisiä varoja. Samaa korosti Puttonen.
– Mikä olisi reilumpaa kuin se, että jokainen saa itse päättää mitä rahoilla tekee? Se, että kansa omistaa, on sekä oikeisto- että vasemmistoideologioiden mukaista, Kaustia kuvailee.
Kolmanneksi osakkeiden jakaminen kansalle antaisi vauhtia heikkoon kulutuskysyntään, kun ihmiset voisivat myydä omistuksiaan ja saada näin lisää rahaa käyttöönsä.
– Tällaisessa nollakorkoympäristössä korkojen alentaminen ei enää toimi.
Ajatus on samankaltainen kuin niin sanotussa helikopterirahassa, jota keskuspankit voisivat pudottaa suoraan kansalaisten pankkitileille. Kaustian ehdottaman piristysruiskeen inflaatiovaikutus ei kuitenkaan olisi sama, koska raha olisi jo valmiiksi olemassa.
"Pienempikin summa vaikuttaisi"
Kaustian mukaan osakeanti voisi ensi alkuun koskea kaikkia valtion omistamia pörssiyhtiöitä. Tapauskohtaisesti pitäisi sitten katsoa, kuinka paljon kustakin yhtiöstä voisi lohkaista kansalle.
Viime perjantaina valtion pörssiomistusten arvo oli reilut 16 miljardia euroa. Kaustian mielestä koko potin voisi jakaa kansalle.
– Toivoisin, ettei valtiolla olisi merkittäviä omistuksia missään pörssiyhtiössä, vaan että huoltovarmuuden tai muiden erityissyiden takia syntyvä kontrollin tarve toimintoihin olisi järjestetty muulla tavoin.
– Pienemmälläkin summalla saataisiin aikaan näitä kuvailemiani vaikutuksia, Kaustia sanoo.