Nordea voi menettää suuren asiakkaan Ruotsissa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Nordea voi menettää suuren asiakkaan Ruotsissa

Kuvituskuva
Julkaistu: 26.4.2016 9:29, Päivitetty 26.4.2016 9:57

Myös Ruotsissa ammattiliitot harkitsevat yhteyksien katkaisemista pankkikonserni Nordeaan.

Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö LO harkitsee yhteistyön lopettamista pankkikonserni Nordean kanssa Panama-skandaalin johdosta, kertoo Svenska Dagbladet (SvD) verkkosivuillaan.

LO:n talousjohtaja Kjell Ahlbergin mukaan liitto on ollut yhteydessä Nordean kanssa sen jälkeen kun veroparatiisikohu alkoi purkautua kuun alussa.

– Tutkimme tämän perusteellisesti. Nordean selvitys on käynnissä ja odotamme sitä, sanoi Ahlberg SvD:lle.

LO:lla on hoidossaan 1,5 miljardin kruunun varallisuus. Ahlberg ei kertonut, kuinka suuresta summasta on kysymys, mutta hänen mukaansa kysymyksessä ei ole "merkityksetön osuus".

Ahlbergin mukaan yhteistyötä ei kuitenkaan katkaista ennen kuin on käynyt selväksi, että Nordea on rikkonut sääntöjä. Ensimmäisiä tuloksia selvityksestä odotetaan kesään mennessä.

Suomessa SAK:n piiriin kuuluva TEAM teollisuusalojen ammattiliitto on ilmoittanut luopuvansa Nordea-yhteistyöstä mahdollisimman pian. Aiemmin samanlaisen päätöksen on tehnyt auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT.

Tuoreimmat osastosta