Ammattiliitot ovat mukana osinkojuhlissa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Ammattiliitot ovat mukana osinkojuhlissa

Julkaistu: 25.4.2016 6:01, Päivitetty 25.4.2016 9:56

Ay-liikkeellä on valtava miljardiomaisuus, jota kartuttivat myös paheksutut yt-firmojen osingot.

Ammattijärjestöt ovat keränneet itselleen mittavan omaisuuden.

Taloussanomat pyysi keskusjärjestöistä ja useasta ammattiliitosta niiden taseita ja tilinpäätöksiä. 12 liittoa ja järjestöä toimitti taloustiedot, joista selvisi niillä olevan yhteensä yli 980 miljoonan euron omaisuus.

Vaikka omaisuuden suuruudesta annettiinkin kokonaisluvut, jäi saatujen tietojen perusteella pimentoon, mihin valtavia omaisuuksia on tarkalleen sijoitettu.

– Sijoitussalkkumme sisältö ei ole julkinen, oli esimerkiksi SAK:n vastaus.

Tarkkoja tietoja ei juuri herunut muistakaan ammattijärjestöistä, joilla on suuri omaisuus.

Ay-liikkeestä on arvosteltu yrityksiä ylisuurista osingoista, vaikka osinkotulot ovat kelvanneet hyvin myös sinne – vieläpä verovapaasti.

Team aloitti osinkojuhlat

SAK:hon kuuluva Team teollisuusalojen ammattiliitto aloitti vuoden alussa Osinkojuhlat 2016 -kampanjan, jossa on kritisoitu yt-neuvotteluita käyneiden ja potkuja antaneiden yritysten maksamia osinkoja liian suuriksi.

"Voi olla, että tämän kevään osingot ovat kaikkien aikojen suurimmat. Nyt keväällä 2016 omistajilla on siis osinkojuhlat. Tämä tilanteessa, jossa liki kaikilta muilta yhteiskuntaryhmiltä odotetaan joustamista ja uhrautumista Suomen saamiseksi jaloilleen", Teamin kampanjan Facebook-sivuilla kirjoitettiin helmikuun alussa.

Liitto on nostanut esiin kampanjassaan muun muassa Nokian Renkaat, Sanoman, Uponorin ja Tikkurilan sekä niiden osingot ja yt-neuvottelut.

Teamin esittämä kritiikki ei kuitenkaan ole estänyt sitä omistamista itse kyseisten yhtiöiden osinkoihin oikeuttavia osakkeita.

Teamin omistukset oikeuttavat maltillisiin osinkoihin: Nokian Renkaista reilut 1 000 euroa, Uponorista noin 500 euroa, Tikkurilasta 8 000 euroa ja Sanomasta yli 2 000 euroa.

Team omistaa kuitenkin myös muiden viime vuonna yt-neuvotteluissa olleiden firmojen osakkeita, jotka oikeuttavat suurempiin osinkotuloihin: yli 36 000 euroon Fortumista, 27 000 euroon Tiedosta, 16 800 euroon Elisasta, reiluun 20 000 euroon Nokiasta (ehdotettu osinko) ja yli 13 000 euroon Stora Ensosta (ehdotettu osinko).

Taloussanomat kysyi Teamista heidän kampanjastaan ja osakeomistuksistaan.

Eikö ole periaatteellista ongelmaa syyllistää firmoja ja ottaa itse niistä osinkoa?

– En näe sitä tuolla tavalla. Firmoja, jotka käyvät pahoja yt-neuvotteluja ja parin kuukauden kuluttua maksavat superosinkoja, on syytäkin kritisoida. En pidä kummallisena, että ammattiliitto omistaa niiden osakkeita niistä firmoista, joissa niiden jäseniä on töissä. Kuka uskoisi suomalaiseen teollisuuteen, ellei näiden alojen ammattiliitto, Teamin viestintäyksikön päätoimittaja Tuomo Lilja sanoi.

Liljan mukaan Teamissa haluttiin kiinnittää kampanjalla huomiota yt-neuvottelujen lisäksi myös teollisuusinvestointien vähäiseen määrään.

Jos kritisoitte omistajia osinkojuhlista, eikä teidän pitäisi kritisoida itseänne?

– Meidän omistukset ovat niin pieniä, ettei niillä ole merkitystä. Aina voi katsoa peiliin, mutta en näe tässä erityistä syytä. Mikäli minusta riippuu, järjestämme osinkokriittisen kampanjan myös ensi keväänä.

Taloussanomat koetti saada tietoa Teamin koko omaisuuden suuruudesta, mutta liitto ilmoitti, ettei se luovuta tasettaan ulkopuolisille.

Osingot ovat liitoille verovapaita

Myös muissa ay-järjestöissä omistetaan yt-firmoja. Esimerkiksi Metalliliiton osakkeet oikeuttavat yli 52 000 euron osinkoon Fortumista, noin 25 000 euroon Nokiasta, vajaaseen 14 000 euroon Nokian Renkaista ja noin 24 000 euroon Elisasta. Muun muassa SAK, PAM, ja Super omistivat myös joitakin kyseisistä yt-firmoista.

Ammattiliitot nauttivat osinkojen verovapaudesta, koska ne ovat yleishyödyllisiä yhteisöjä.

Arvopaperikeskuksen kautta selviävät omistukset suomalaisissa pörssifirmoissa selittivät vain vähän liittojen suurista sijoitustuloista.

Liittojen sijoitukset kohdistuvat myös muun muassa rahastoihin, kiinteistöihin, joukkovelkakirjoihin ja korkosijoituksiin.

Metalliliitto sai vuonna 2014 sijoitus- ja rahoitustoiminnalla kulujen jälkeen 6,9 miljoonaa euroa ja JHL peräti 11,8 miljoonaa euroa.

Merkittävä tulonlähde osalle liitoista on ollut vuokranantajayhtiö VVO, joka on jakanut niille huimia miljoonaosinkoja.

Ay-liikkeestä on perusteltu sen tarvitsevan suuria omaisuuksia työtaisteluiden varalle.

Taloussanomat on osa Sanoma-konsernia.

Jutun taulukko ei valitettavasti näy kokonaisena kaikissa mobiililaitteissa. Voit katsoa sen myös täältä