Mitsubishi on huijannut polttoainetesteissä – osake syöksyi 15 % - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Mitsubishi on huijannut polttoainetesteissä – osake syöksyi 15 %

Japanilainen autojätti Mitsubishi on myöntänyt vääristelleensä autojensa kulutustestien tuloksia.

Näin pyydetään Japanissa anteeksi...

20.4.2016 12:45 | Päivitetty 20.4.2016 13:45

Japanilainen autonvalmistaja Mitsubishi on myöntänyt manipuloineensa autojensa polttoainekulutusta mittavien testien tuloksia.

Testimanipulaatio koskee neljää automallia ja yhteensä 625 000 autoa, joiden joukossa kerrotaan olevan myös autonvalmistaja Nissanille toimitettuja autoja.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Nissan havaitsi testien sormeilun. Nimettömän lähteen mukaan testeissä autojen painoa on kevennetty ja siten polttoainekulutus on jäänyt todellista pienemmäksi.

Yhtiön pääjohtaja Tetsuo Aikawa pahoitteli tapausta tänään Tokiossa. Anteeksipyyntö osoitettiin asiakkaille ja sijoittajille.

Mitsubishin osake valahti uutisen tultua noin 15 prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?