Pörssiuutiset

Nokian Renkaat: "Pyydämme anteeksi"

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokian Renkaat kiistää, että yhtiön optiojärjestelmä olisi kannustanut testivilppiin.
Rengasvalmistaja Nokian Renkaat kiistää tiedot siitä, että sillä olisi ollut testivilppiin kannustanut optiojärjestelmä.

Kauppalehti uutisoi tänään, että Nokian Renkaat on lähettänyt rengastesteihin erikseen testejä varten valmistettuja renkaita. Sen mukaan manipulointiin ajoivat yhtiön kurssikehitys ja johdon palkitsemisjärjestelmä.

– Toisin kuin julkisuudessa on vihjattu, yhtiön hallitus ei ole missään vaiheessa päättänyt sellaisista optiojärjestelmistä, jotka olisivat kannustaneet testivilppiin, sanoo toimitusjohtaja Ari Lehtoranta tiedotteessa.

Hänen mukaansa aikoinaan toiminta alalla oli ajoittain kyseenalaista, kun testaajat pyysivät testattavat renkaat valmistajilta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lehtoranta huomauttaa, että merkittävimmät testaajat ovat kuitenkin jo vuosia hankkineet renkaansa rengasliikkeistä ja tehneet renkaille myös jälkitestejä.

Lehtoranta myönsi jo Kauppalehden toissa päivänä julkaistussa jutussa, etteivät Nokian Renkaiden takavuosien testikäytännöt olleet asiallisia.

– Suoritimme toimintatapojemme tarkastuksen viime vuonna, jonka jälkeen täsmensimme testaussäännöstöämme, ja nyt se yksiselitteisesti kieltää erityisesti testejä varten tehtyjen renkaiden suunnittelun ja valmistuksen.

Lehtoranta kertoo, että asia käsiteltiin välittömästi myös Nokian Renkaiden hallituksessa. Hallitus päätti kertoa yhtiön testaustoiminnasta oma-aloitteisesti julkisuuteen.

– Pyydämme omalta osaltamme anteeksi ja pahoittelemme aikaisempaa toimintaamme, Lehtoranta sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    2. 2

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    3. 3

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    4. 4

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    5. 5

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    6. 6

      Fiva: Suomessakin merkkejä kurssien manipuloinnista – riski jäädä kiinni suurempi kuin Ruotsissa

    7. 7

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    8. 8

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    9. 9

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    10. 10

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    2. 2

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    3. 3

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    4. 4

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    5. 5

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    6. 6

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    7. 7

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    8. 8

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    9. 9

      Kiinteistönvälittäjät: Uusista osakeasunnoista on jo ylitarjontaa

    10. 10

      Kiinteistön­välittäjät: asunto­kaupoilla näkyy tänä vuonna voimakkaasti vanheneminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    8. 8

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    11. Näytä lisää