IMF varoittaa öljymaita: "Hinta pysyy alhaisena pidemmän aikaa"

Julkaistu:

IMF:n pääjohtajan mukaan myös tarjonta- ja kysyntätekijät viittavat siihen, että öljyn hinta pysyy alamaissa pidemmän aikaa.
Raakaöljyn hinta pysyy alhaisena todennäköisesti pidempään kuin on odotettua, Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtaja Christine Lagarde sanoo ja kehottaa Persianlahden öljyntuottajamaita leikkaamaan menojaan ja lisäämään verotuksen avulla tulojaan.

Hän kehottaa Persianlahden maita ottamaan käyttöön yhtäläisen arvonlisäveron, joka yhdessä yritys- ja kiinteistöverojen kanssa auttaisi kasvattamaan valtion tuloja.

– Öljyn hinta ei ole vain laskenut kahta kolmannesta viime aikojen huipustaan, vaan myös tarjonta- ja kysyntätekijät viittaavat siihen, että hinta pysyy alhaisena pidemmän aikaan. Tämän vuoksi öljyntuottajamaiden hallitusten on vähennettävä riippuvuuttaan öljytuloista, Lagarde sanoi Abu Dhabissa pitämässään puheessa.

National Bank of Abu Dhabi arvioi eilen julkaisemassaan tämän vuoden talouskatsauksessaan, että WTI-öljyn hinta liikkuisi tänä vuonna 25-45 dollarissa barrelilta, vaikkakin lyhyt notkahdus kohti kahtakymmentä dollaria on mahdollinen. Hintojen liike haarukan alalaidassa piristäisi kysyntää, pankki arvioi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tänään iltapäivällä sekä WTI- että Brent-öljyn barrelihinta oli kohonnut yli 3,5 prosenttia perjantain päätöksestään. Hintoja on tukenut Saudi-Arabian ja Venäjän sekä eräiden muiden maiden sopimus tuotantokatosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    3. 3

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    4. 4

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    5. 5

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    6. 6

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    7. 7

      Lintilä uskoo Altian kiinnostavan sijoittajia – ”Pohjanmaalla nousee aika kova kossuosakeliike”

    8. 8

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    9. 9

      Airbus hankkii enemmistön Bombardierin kapearunkoisten koneiden ohjelmasta

    10. 10

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    6. 6

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    7. 7

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää