Pankki arvioi: Näin punta reagoisi Britannian EU-euroon

Julkaistu:

Japanilainen investointipankki Nomura arvioi, että Britannian Euroopan unionissa (EU) pysymisen eli Bremainin mahdollisuudet ovat huomattavasti eroa suuremmat.
Investointipankki Nomuran analyytikot arvioivat uudessa raportissaan, miten Britannian punta käyttäytyy äänestyksen aikaan.

Britannian pääministeri David Cameron ilmoitti eilen lauantaina järjestävänsä kansanäänestyksen maan EU-jäsenyydestä 23. kesäkuuta.

Nomuran analyytikot arvioivat, että Britannian EU-jäsenyyden jatkumisen eli Bremainin mahdollisuudet ovat 75 prosenttia. EU-eron eli Brexitin mahdollisuuksiksi analyytikot arvioivat 25 prosenttia.

Bremain?

Japanilaispankin asiantuntijat arvioivat, että mikäli brittiäänestäjät puoltavat jäsenyyden jatkoa, Britannian punta vahvistuisi suhteessa muihin valuuttoihin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Analyytikoiden mukaan punta vahvistuisi, koska äänestystulos vähentäisi merkittävästi poliittista epävarmuutta. Mutta kuinka paljon? Vaikea sanoa, analyytikot myöntävät.

Analyytikoiden arvion mukaan punta saattaisi vahvistua kenties noin 4–5 prosenttia. Näkemystään he perustelevat sillä, että sijoittajat alkaisivat hinnoitella samalla uusiksi mahdollisuutta sille, että Englannin keskuspankki nostaa ohjauskorkoa, mikä olisi omiaan tukemaan valuuttaa.

Vai Brexit?

Myös sitä, kuinka paljon mahdollinen Brexit-tulos heikentäisi puntaa, on vaikea arvioida täysin aukottomasti, analyytikot kirjoittavat.

– On mahdotonta sanoa, kuinka paljon punta heikentyisi Brexitin koittaessa. Punnan kurssia tukeneet tekijät kuitenkin kalpenesivat, kun markkinat olisivat shokissa erotuloksesta, analyytikot kirjoittavat.

– Seuraavat pari vuotta kestävien EU-neuvotteluiden aika olisi epävarmaa Britanniassa ja siksi myös maan valuuttakurssi heikentyisi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää