Pihlajalinna kasvoi voimakkaasti – kannattavuus koheni

Julkaistu:

Viime kesänä Helsingin pörssin päälistalle listautunut terveydenhoitoyhtiö Pihlajalinna paransi tulostaan ja liikevaihtoaan loka–joulukuussa.
Pihlajalinnan tulos ennen veroja kohosi vuoden viimeisellä neljänneksellä 1,0 miljoonaan euroon edellisvuoden 0,7 miljoonasta eurosta.

Liikevaihto kasvoi viidenneksen 62,6 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 51,9 miljoonasta eurosta.

Toimitusjohtaja Mikko Wirénin mukaan Pihlajalinna-konsernin kasvu jatkui voimakkaana viimeisellä vuosineljänneksellä.

– Merkittävän osan orgaanisesta kasvusta toivat sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisulkoistukset Parkanossa, Kihniössä ja Jämsässä. Lisäksi lokakuussa aloitettu vastaanottokeskustoiminta toi kasvua liikevaihtoon, Wirén sanoo tilinpäätöstiedotteessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Konsernin koko vuoden kannattavuuteen vaikutti toteutettu hallinnon ja tukitoimintojen vahvistaminen sekä toiminnanohjausjärjestelmän kehittäminen.

Wirén kertoo tilikauden tulosta rasittaneiden uusien yksiköiden alhaisten käyttöasteiden kehittyneen myönteisesti loppuvuonna.

Yhtiön liikevoitto ilman kertaeriä jäi loppuvuonna 1,4 miljoonaan euroon vuodentakaisen 1,9 miljoonan euron jälkeen.

Osakekohtainen tulos heikkeni 0,03 euroon vertailukauden 0,06 eurosta.

Yhtiön hallitus esittää, että osinkoa maksettaisiin 0,02 euroa osaketta kohti.

Pihlajalinna odottaa kuluvan vuoden liikevaihdon kasvavan viime vuodesta ja ylittävän 400 miljoonaa euroa. Koko viime vuoden liikevaihto oli 213,3 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö ennakoi liikevoittomarginaali ilman kertaeriä paranevan viime vuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    2. 2

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    8. 8

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    9. 9

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää