Helsingin pörssin laskuvauhti hieman tasoittunut

Julkaistu: , Päivitetty:

Alamäki jatkuu yhä laajana Helsingin pörssissä muun Euroopan lailla. Sijoittajahuolet pyyhkivät tulosannin kurssireaktiot yhtenäiseen alamäkeen.
Osakkeiden rytinä on päivän edetessä tasoittunut aamuisesta. Alamäki jatkui silti yhä laajana Helsingin pörssissä muun Euroopan lailla, kun sijoittajahuolet pyyhkivät tulosannin kurssireaktiot yhtenäiseen alamäkeen.

Vuosiraporttinsa julkisti tänään kaikkiaan 17 yhtiötä. Tulosjulkistajista hyviä tuloksia tarjoilivat lähinnä Nokia, Outokumpu ja eQ, heikompia muun muassa Kemira, Citycon ja Atria.

Selvästi odotuksia enemmän kohentuneesta tuloksesta raportoineen Nokiankin osake liikkui päävirran mukana painuneena. Vaihtoykkösenä olevan Nokian kurssi oli painunut 0,9 prosenttia 5,26 euroon. Muutoin vahvan tuloksen puutteena markkinoilla on pidetty sitä, että Nokia ei suostunut spekuloimaan näkymillä.

Uutistoimistopuhelussa Suri vakuutti näkymien olevan kuitenkin lupaavat. Nokia antaa ohjeistuksen vasta Q1-raportissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Euroopassa laaja Stoxx 600 -indeksi liikkui kello 14 aikaan 3,1 prosenttia pakkasella.

Helsingissä yleisindeksi OMXH oli 2,9 prosentin laskussa 7290,25 pisteessä. Suuryhtiöiden OMXH 25 -indeksi oli painunut 3,2 prosenttia. Osakkeita oli vaihdettu 308 miljoonan euron edestä. Siitä Nokian osuus oli 91 miljoonaa.

– Nyt mennään koko Euroopan tasolla alas, yksittäisten yhtiöiden tulokset eivät näytä niin paljoa kiinnostavan, Nordean osakestrategi Kristian Tammela kommentoi Taloussanomille.

– Tässä puhutaan varmasti enemmän psykologiasta, joka ratkaisee lyhyellä aikavälillä. Nyt myydään kovaa alas, käytännössä vähän kaikkea.

Teräsyhtiö Outokumpu kertoi myyntivoittojen parantaneen tulosta, mutta lisäsäästöjä on tulossa. Yhtiö ei maksa osinkoa. Osake pinnisteli tunnin verran vastavirtaan plussalla, mutta nousu oli iltapäivällä sulanut eiliselle päätöstasolle.

Outokummun tappio oli hieman ennusteita pienempi, ja merkittäviä toimenpiteitä on tulossa kulujen leikkaamiseksi. Yhtiö aikoo vähentää lisää käyttöpääomaa supistamalla varastojaan, OP:n analyytikko Jari Räisänen selvittää syitä.

Vesikemian yhtiö Kemiran tulos aleni odotuksia enemmän, mutta osinko pysyy ennallaan. Osake johti laajaa laskua 10,1 prosenttia miinuksella. Osakkeen hinta oli laskenut 9,1 euroon.

Huhtamäen osakkeen sukellus oli loiventunut 5,1 prosenttiin. Tulos oli hieman odotuksia pehmeämpi, mutta osinko kasvaa.

Huomisen tulosyhtiöistä Alma Media kertoi, että Alma Aluemedia aloittaa yt-neuvottelut. Yhtiön mukaan vähennystarve on enintään 34 henkilötyövuotta asiakaspalvelutoiminnoissa. Osake liikkui 5,5 prosenttia pakkasella.

Energiayhtiö Fortumin osake lasketteli 3,7 prosentissa. Saksalaispankki Berenberg arvelee, että yhtiö joutuu leikkaamaan osinkoaan ja että energian hinta rasittaa energiayhtiöiden taseita ja kaventaa liikkumavaraa.

Muista tulosyhtiöistä eQ oli prosentin nousussa. Citycon oli laskenut 4,5 prosenttia, Atria 3,5 ja Ramirent 4,2 prosenttia. PKC Group oli vajaat pari prosenttia painuksissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    9. 9

      Nuoret yhä useammin yrittäjiksi – ideat usein arjen tarpeista tai omista harrastuksista

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää