Saudien öljyjätti voi viedä Applen kultasijan - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Saudien öljyjätti voi viedä Applen kultasijan

Opec-maa Saudi-Arabia vahvistaa, että se harkitsee öljy-yhtiönsä Saudi Aramcon listaamista. Uutistoimisto Bloombergin mukaan listautuessaan Saudi Aramco voisi ohittaa Applen maailman suurimpana pörssiyrityksenä.

8.1.2016 16:45

Saudi Aramcon listauksesta kertoi aiemmin Saudi-Arabian varakruununprinssi Muhammed bin Salman talouslehti The Economistin haastattelussa. Salman vertasi Saudi-Arabian talouden uudistuskuuria Margaret Thatcherin tekemiin uudistuksiin Iso-Britanniassa 1980-luvulla.

Aramcon tiedotteen mukaan osakkeita tulee myyntiin "sopiva määrä". Vielä ei ole tietoa, mitä osia yhtiöstä listataan. Listauksen kohteena voi olla joko emoyhtiön öljynporaustoimintaa tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi yhtiön öljynjalostustoimintaa.

The Economistin mukaan listattavien osakkeiden määrä vosi olla aluksi viisi prosenttia, ja lisää osakkeita voitaisiin myydä myöhemmin. Saudi-Arabia haluaa kuitenkin säilyttää määräysvallan yhtiössä.

Aramcon hallussa on kymmenen kertaa suuremmat öljyreservit kuin esimerkiksi yhdysvaltalaisella Exxon Mobililla. Sveitsiläisen Dogma Capitalin salkunhoitajan Danilo Onorinon arvion mukaan yhtiön arvo voi olla yli 2 500 miljardia dollaria eli noin 2 300 miljardia euroa.

Aramco tuottaa kaiken Saudi-Arabiassa pumpattavan öljyn. Joulukuussa sen päivittäinen tuotanto pli keskimäärin 10,25 miljoonaa barrelia. Venäläisen Rosneftin keskimääräinen päivätuotanto oli yli viisi miljoonaa barrelia ja Exxonin noin neljä miljoonaa barrelia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?