Eläkesijoittaja: Terrorismi iskee taloudellisesti pahiten maihin, joista se kumpuaa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Eläkesijoittaja: Terrorismi iskee taloudellisesti pahiten maihin, joista se kumpuaa


Terroristit iskivät marraskuun 20. päivä malilaiseen luksushotelliin pääkaupungissa Bamakossa.

Terroristit iskivät marraskuun 20. päivä malilaiseen luksushotelliin pääkaupungissa Bamakossa.

Julkaistu: 7.12.2015 15:26

Pariisin terrori-iskujen vaikutus osakemarkkinoiden kehitykseen jää pieneksi, arvioi eläkeyhtiö Ilmarisen korko- ja absoluuttisen tuoton sijoituksista vastaava johtaja Staffan Sevón.

– Vuosina 1993?2014 Länsi-Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan kohdistuneet yli kymmenen henkeä vaatineet iskut eivät keskimäärin edes aiheuttaneet negatiivista osakemarkkinoiden tuottokehitystä, Sevón kirjoittaa eläkevakuuttaja Ilmarisen blogissa.

Hänen mukaansa jopa syyskuun 11. päivän iskut vuonna 2001 vaikuttivat vain hetkellisesti osakemarkkinoihin. Pariisin iskutkaan eivät heilauttaneet pörssejä "merkittävästi", Sevón sanoo

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö terrorismi vaikuttaisi talouteen. Sevón muistuttaa EU-komission arvioineen, että Pariisin iskut ja pakolaiskriisi voivat yhdessä vaikuttaa negatiivisesti Euroopan talouskasvuun.

Eniten iskujen taloudelliset vaikutukset tuntuvat kuitenkin Euroopan ulkopuolella – maissa, joista terrorismi kumpuaa, Sevón arvioi. Iskut voivat heikentää elinoloja ja lisätä tyytymättömyyttä, mikä taas voi vahvistaa terrorismin kierrettä.

– Valtavan inhimillisen kärsimyksen lisäksi koulutuksen taso heikkenee, sukupuolisyrjintä pahenee ja yrittäminen kärsii pakotteista, fundamentalismista, epäluuloista ja pelosta, Sevón jatkaa.

Tuoreimmat osastosta