Nordea nimesi tuloskauden iloiset yllättäjät

Suomalaisten pörssiyhtiöiden tuloskunto on pysynyt vahvana vaisusta kysyntäympäristöstä huolimatta. Näin arvioi Nordea aamulla julkaisemassaan viikkoraportissa.

2.11.2015 13:28

– Vaikka osakkeiden polku jatkuu kuoppaisena, ovat ne kuitenkin yhä kaikkein mielenkiintoisin sijoituskohde. Nollakorko ei houkuta sijoittajia, joten rahat halutaan laittaa osakemarkkinoille tuottamaan. Nostammekin jälleen osakkeet ylipainoon suosituksissamme, Nordea Varallisuushoito lausuu katsauksessaan.

Kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksissa pettymyksen on tuottanut liikevaihtokehitys, mutta silti yli puolet yhtiöistä on saavuttanut vähintään konsensusennusteiden mukaisen tuloksen.

– Kun tähän päälle lisätään vielä pääosin odotusten mukaisina pysyneet näkymät, voi tuloskauden kokonaissaldoa luonnehtia helpotukseksi, Nordea sanoo.

Viime viikolla myönteisimmät tulosyllätykset saatiin verkkolaiteyhtiö Nokialta ja rengasvalmistaja Nokian Renkailta. Muita myönteisesti yllättäneitä tulosjulkistajia olivat viestintäkonserni Sanoma ja lentoyhtiö Finnair.

Vastaavasti pettymyksen tuottivat kaivosteknologiayhtiö Outotec ja tavaratalokonserni Stockmann.

Tällä viikolla tuloskauden loppusuoralla osavuosikatsauksensa julkistavat vielä muun muassa maaliyhtiö Tikkurila, vakuutuskonserni Sampo, toimitusjohtajaansa vaihtanut teräsyhtiö Outokumpu ja kartonkiyhtiö Metsä Board.

– Kotimarkkinoiden näkymät ovat edelleen ankeat, mutta toisaalta tuloskausi valaa uskoa ensi kevään paisuviin osinkoihin, Nordea arvioi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?