Handelsbanken: Fortumin osinko ei ole vaarassa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Handelsbanken: Fortumin osinko ei ole vaarassa

Kuvituskuva
Julkaistu: 2.10.2015 12:08, Päivitetty 2.10.2015 12:00

Energiayhtiö Fortumin osinko ei ole vaarassa, uskoo Handelsbanken. Tänään aamukatsauksessaan pankin analyytikot kirjoittavat, että 700 miljoonan euron alaskirjauksen vaikutus kassavirtaan on noin 50–150 miljoonaa euroa.

Fortum ilmoitti toissa päivänä, että se kirjaa Oskarshamnin kahdesta suljettavasta reaktorista 700 miljoonan euron kertaluonteisen kulun. Reaktoreiden sulkemisesta esittää yhteisyritys OKG:n pääomistaja, saksalainen EON.

– Käsityksemme mukaan 700 miljoonan euron kertaluonteinen kulu muodostuu lähinnä alaskirjauksista. Suurin näistä liittyy Fortumin lainasaataviin OKG:ltä, joita on 900 miljoonan edestä. Nyt kun OKG:n kapasiteetista suljetaan 45 prosenttia, laukaisee tämä mielestämme vastaavan alaskirjauksen lainasaatavissa, Handelsbanken kirjoittaa.

Koska ulosvirtaus kassasta jää kuitenkin selvästi pienemmäksi, ei Handelsbanken usko alaskirjauksen vaarantavan 1,8 miljardin euron nettokassalla varustetun Fortumin osingonmaksukykyä lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä.

Tuoreimmat osastosta