Teräsjätti SSAB:sta voi tulla kokonaan suomalainen - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Teräsjätti SSAB:sta voi tulla kokonaan suomalainen

Kuvituskuva
Julkaistu: 16.9.2015 15:32

Suomalaiset voivat nielaista ruotsalaisomistuksen SSAB:ssa, arvioi talouslehti Dagens Industri.

Ruotsalais-suomalaisesta teräsjätistä SSAB:stä voi tulla kokonaan suomalainen, kertoo talouslehti Dagens Industri (DI).

Lehden nimettöminä pysyvien lähteiden mukaan SSAB:n suuromistaja, sijoitusyhtiö Industrivärden olisi irrottautumassa SSAB:sta. Todennäköinen ostaja olisi Suomen valtion pörssiomistuksia hoitava Solidium.

SSAB ja Rautaruukki fuusioituivat viime vuonna osakevaihdolla. Yhtiön pääkonttori on Tukholmassa.

Mikäli Solidium ostaisi sijoitusyhtiö Industrivärdenin osuuden, nousisi sen siivu SSAB:n osakkeista 27,8 prosenttiin.

Nykyisin Industrivärdenillä on 10,7 prosenttia SSAB:n osakkeista ja 17,7 prosenttia äänistä. Solidiumilla on puolestaan 17,1 prosenttia teräsyhtiön osakkeista ja 10,1 prosenttia äänistä.

Industrivärdenillä on SSAB:n lisäksi omistuksia muun muassa Handelsbankenissa, Volvossa, Ericssonissa, SCA:ssa ja Sandvikissa.

Tuoreimmat osastosta