Raisio teki parhaan neljänneksensä

Elintarvike- ja rehuyhtiö Raision toinen vuosineljännes sujui myötätuulessa. Liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuoden vertailukauteen verrattuna.

Raision liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa lähes seitsemän prosenttia viime vuodesta 141,5 miljoonaan euroon. Liiketulos ilman kertaeriä kohosi 14,0 miljoonaan euroon viime vuoden 8,5 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos parani 0,07 euroon 0,04 eurosta.

Toimitusjohtaja Matti Rihko on lukuihin tyytyväinen.

– Raision vahva suoritus jatkui kireässä kilpailutilanteessa. Raision tekemä 14 miljoonan euron liiketulos on neljäs peräkkäinen vertailukautta parempi kvartaalitulos ja samalla nyky-Raision paras kvartaalitulos, hän sanoo tulostiedotteessa.

Rihkon mukaan pääosa liiketuloksen paranemisesta tulee viime vuoden marraskuussa ostetusta Benecol-kuluttajatuoteliiketoiminnasta Britanniassa, Irlannissa ja Belgiassa. Puolassa Benecol-liiketoiminnan kannattavuus parani tehostamistoimien ansiosta.

Raisio päivitti tulosjulkistuksen yhteydessä myös ohjeistustaan vuodelle 2015. Yhtiö ennakoi liikevoittonsa palautuvan pitkäaikaisen trendinsä mukaiseen kasvuun.

Raisio arvioi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna viime vuodesta ja liikevoittomarginaalin ilman kertaluonteisia eriä olevan selvästi korkeampi kuin viime vuonna, jolloin se oli 7,0 prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?