Googlen osake harppasi – perustajille miljardien lisätulo

Julkaistu:

Hakukonejätti Googlen osake kallistui perjantaina 16 prosenttia. Hyppäys tietää lisätienestejä yhtiön perustajakaksikolle.


Hakukonejätti Google tuotti kahdelle perustajalleen perjantaina yhteensä noin kahdeksan miljardia dollaria, eli noin 7,35 miljardia euroa.

Yhtiön osake kallistui perjantaina New Yorkin pörssissä 16 prosenttia 672,93 dollariin. Päivässä nousua kertyi yli 93 dollaria yhtiön toisen vuosineljänneksen tuloksen ylitettyä markkinaodotukset.

– Google on vahvempi ja terveempi yhtiö kuin mitä Wall Street on aiemmin arvioinut. Sekä Google että Facebook hyötyvät kasvutrendeistä, jotka siirtävät mainosdollareita verkkoon. Molemmille yhtiöille on vielä tilaa kasvaa, analyytikko Colin Sebastian sijoituspalveluyhtiö Robert W Bairdista sanoi uutistoimisto Bloombergille.

Googlen osakkeen nousu on hyvä uutinen yhtiön perustajille Larry Pagelle ja Sergei Brinille, jotka molemmat tienasivat perjantaisella nousulla noin neljä miljardia dollaria.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tänä vuonna heidän omaisuutensa on kasvanut noin 24 prosenttia, mikä tarkoittaa molemmille noin seitsemän miljardin dollarin lisätuloja, Bloomberg kertoo.  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    2. 2

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    3. 3

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    4. 4

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    5. 5

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    6. 6

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    7. 7

      Eonin toimitusjohtaja: Fortum-Uniper-järjestely on hyödyllinen molemmille

    8. 8

      Turun kulttuuripääkaupunkisäätiöltä peritään takaisin kaksi miljoonaa euroa

    9. 9

      SAK:n vaihtoehto aktiivimallille: karenssit selvästi nykyistä lievemmiksi

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    4. 4

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    5. 5

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    6. 6

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    7. 7

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    8. 8

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    9. 9

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    10. 10

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    5. 5

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    6. 6

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    11. Näytä lisää