"Salossa päättyy yksi maamme menestyksekkäimmistä teollisuustarinoista"

Julkaistu: , Päivitetty:

Salon kaupunki kertoi pian Microsoftin yt-pommin jälkeen, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy irtisanottavien auttamiseksi.


Salon kaupunki haluaa erityisesti tunnistaa Microsoftin Salon-yksikön huipputiimit ja markkinoida heidän osaamistaan uusille salolaisille yrityksille.

Ohjelmistojätti Microsoft kertoi eilen vähentävänsä maailmanlaajuisesti 7 800 työntekijää. Suomesta vähennetään jopa 2 300, kun koko maassa yhtiöllä on noin 3 200 työntekijää. Salossa toiminta loppuu kokonaan.

– Salossa päättyy yksi maamme menestyksekkäimmistä teollisuustarinoista, kaupunginjohtaja Antti Rantakokko pahoittelee tiedotteessa.

Microsoftin työntekijät ovat entisiä Nokian työntekijöitä. Nokia päätti edellisvuonna myydä matkapuhelintoimintonsa Microsoftille. Kauppa toteutui 5,44 miljardilla eurolla.

Kolme vuotta sitten Nokia sulki tuotantoyksikkönsä Salossa. Tuolloin vähennettiin 800 työpaikkaa. Salolla on noilta ajoilta kokemusta kriisin hoidosta.

– Olemme vuodesta 2008 lähtien olleet teollisen rakennemuutoksen paikkakunta ja työttömyyslukumme ja työttömyyskustannuksemme ovat korkeat jo ilman tätä uutista, Rantakokko sanoo.

"Kolme pääpolkua"

Salo aikoo hoitaa äkkityöttömyyttä kolmella tavalla: kouluttamalla väkeä uusiin töihin ja kannustamalla yrittäjyyteen. Lisäksi osa väestä työllistyy uudelleen suoraan.

Kaupunki haluaa erityisesti tunnistaa Microsoftilta irtisanottavat huippuosaajat.

– Salossa tulee todennäköisesti tarjolle kokonaisia kehitystiimejä, jotka ovat loistava mahdollisuus uudelle yritystoiminnalle, kaupunginjohtaja Rantakokko sanoo.

Kaupunginjohtajan mukaan osaamista voisi hyödyntää esimerkiksi kulutuselektroniikassa, älykkäässä liikenne- ja autoteollisuudessa, terveysteknologiassa ja internetin tuomisessa erilaisiin tavaroihin ja koneisiin.

Lisäksi kaupunki pyytää apua valtiolta, joka eilen ehti jo ilmoittaakin lisäbudjetista asian hoitoon. Yhteydessä on oltu myös Varsinais-Suomen TE-toimistoon ja ELY-keskukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    2. 2

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    3. 3

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    4. 4

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    5. 5

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    6. 6

      Microsoftin tulos ylitti selvästi odotukset

    7. 7

      Hoivajättejä vaadittiin panemaan asiat kuntoon – nyt ne kertovat, mitä on tehty

    8. 8

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    9. 9

      Sirkan kortti meni rikki, ja käteistä varten olisi pitänyt ajaa 100 kilometriä – Nordean virkailija antoi erikoisen vinkin

    10. 10

      SuPerin johtaja hoivakotien laiminlyönneistä: ”Pelkään, että vasta jäävuoren huippua on penkaistu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    2. 2

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    3. 3

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    4. 4

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    5. 5

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    6. 6

      Microsoftin tulos ylitti selvästi odotukset

    7. 7

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    8. 8

      EU kiistelee omasta ehdokkaasta: ”Vakaa ja pätevä ja mahdollistaa IMF:n pysymisen eurooppalaisissa käsissä”

    9. 9

      G7-maat: Teknojäteille veroja, Facebookin librasta ”vakava huoli”

    10. 10

      Tiedon tulos laskussa – liikevaihto ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    6. 6

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

    10. 10

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    11. Näytä lisää