Technopolis nousee vastavirtaan laskevassa Helsingin pörssissä - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Technopolis nousee vastavirtaan Helsingin pörssissä

Osakekurssit jatkoivat iltapäivällä laskussa Helsingin pörssissä Kreikka-huolten painaessa sijoittajien mieliä. Vastavirtaan pyristeli positiivisen tulosvaroituksen antanut kiinteistösijoitusyhtiö Technopolis.

12.6.2015 15:15

Osakekurssit jatkoivat aamupäivän tyyliin laskussa myös perjantaina iltapäivällä Helsingin pörssissä. Myös muualla Euroopassa kurssit olivat alamäessä. Euroopan laaja Stoxx 600 -indeksi oli 0,4 prosentin laskussa puoli kolmelta Suomen aikaa.

Eniten vastavirtaan pörssissä ui kiinteistösijoitusyhtiö Technopolis, joka nosti arviotaan tämän vuoden näkymistään. Yhtiön osakekurssi oli puoli kolmen aikaan 4,1 prosentin nousussa.

Technopoliksen mukaan yhtiön alkuvuoden taloudellinen kehitys on ollut hyvää, loppuvuosi näyttää vakaalta ja lisäksi yhtiölle tulee 2,8 miljoonan euron kertaluonteiset tulot vuokrasopimuksien ennenaikaisista päättämisistä Oulussa. Technopolis sanoi tiedotteessaan, että sopimusten päättämiset vähentävät riippuvuutta ICT- ja mobiilialasta sekä mahdollistavat tilojen vuokraamisen uusille asiakkaille välittömästi.

– On positiivista, että he ovat löytäneet uusia asiakkaita Ouluun. Oulun näkymät ja tulevaisuus on ollut yksi riskitekijä yhtiölle, sanoo analyytikko Jaakko Tyrväinen Evlistä Taloussanomille.

Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli puoli kolmelta iltapäivällä laskenut 0,9 prosenttia 8 417,00 pisteeseen. Vaihdetuimpien osakkeiden OMXH 25 -indeksi oli 0,8 prosenttia miinuksella. Vaihtoa oli kertynyt 142 miljoonaa euroa, josta Nokiaa runsaat 27 miljoonaa euroa.

Nokian osake oli 0,7 prosentin laskussa 6,40 eurossa.

Helsingin pörssin vaihdetuimmista yhtiöistä kovimmassa laskussa oli teräsyhtiö Outokumpu (-2,3 %). Muita kovia laskijoita olivat Valmet (-2,0 %), Cargotec B (-1,8 %) ja YIT (-1,8 %). Nousussa olivat puolestaan Biotie Therapies (+2,9 %) ja Outotec (+0,5 %).

Yhtiöistä kauppakonserni Kesko kertoi kokonaismyyntinsä laskeneen toukokuussa 6,8 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna, mutta vertailukelpoisesti ilman Anttilaa ja paikallisissa valuutoissa lasku oli 2,9 prosenttia. Keskon pääjohtaja Mikko Helander sanoi Keskon kasvattaneen markkinaosuuttaan ruoassa viime aikoina. Yhtiön B-osakkeen kurssi oli 1,0 prosentin laskussa.

Osaketutkimusyhtiö Inderes antoi First Northiin listautuneelle tilitoimistoyhtiö Talenomille tavoitehinnan ja suosituksen. Tavoitehinta on 9,30 euroa ja suositus "osta". Talenomin osake oli 1,2 prosentin nousussa 6,86 eurossa.

First North -listalla oleva, puhtaan teknologian kasvuyrityksiin sijoittava Cleantech Invest kertoi ostaneensa kymmenen prosentin osuuden ilmansuodatusratkaisuihin keskittyneestä Eagle Filtersistä. Cleantech Investin osakekurssi oli 0,2 prosentin laskussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?