Wahlroos kertoi, mistä Swedbank-kuviossa on kyse

Julkaistu:

Finanssikonserni Sammon hallituksen puheenjohtajan Björn Wahlroosin mukaan yhtiön Swedbank-ostojen taustalla ei ole isompaa suunnitelmaa.
Investointipankki Berenbergin seminaarissa Tarrytownissa Yhdysvalloissa puhunut Björn Wahlroos kertoi paikalla olleille pankkiireille, että Swebank-ostot olivat toiseksi paras vaihtoehto Nordean suuromistajalle.

Berenbergin analyytikoiden laatiman raportin mukaan Wahlroos kertoi, että Sampo halusi yksinkertaisesti saada parempaa tuottoa ylimääräiselle käteiselleen. Wahlroosin tiedetään pohtineen Nordean ja Swedbankin yhdistymistä.

Toukokuussa kävi ilmi, että Nordea-pankin suurin omistaja, Sampo on ostanut yli 11 miljoonaa ruotsalaisen Swedbankin osaketta kuukauden aikana. Sampo omistaa 21,4 prosenttia Nordeasta. Swedbankissa yhtiö on yhdenneksitoista suurin omistaja.

Wahlroosin mukaan omistusosuuden kasvattaminen Nordeassa olisi vaikeaa, sillä se saattaisi johtaa siihen, että yhdysvaltalaiset viranomaiset alkaisivat pitää Sampoa pankkitoimintaa harjoittavana holding-yhtiönä, mikä lisäisi sen sääntelyä. Tämän takia Swedbank-ostot olivat toiseksi paras vaihtoehto.

Berenbergin raportin mukaan Wahlroos esitteli "mukaansatempaavassa ja nautinnollisessa lounaspuheessaan" myös näkemyksiään maailmantalouden tilasta ja keskuspankkiirien osaamisesta.

Wahlroos kertoi pitävänsä selvänä, että Kiinan voimakas talouskasvu hidastuu. Yhdysvaltojen Wahlroos katsoi olevan matkalla kohti parempaa, koska keskuspankki Fedissä on ymmärretty rahapolitiikan "peruskonseptit".

Sen sijaan eurooppalaiset rahapolitiikan päättäjät eivät Wahlroosin mukaan vieläkään "tajua sitä". Sammon kolmanneksi suurin omistaja uskoo, että Euroopan talouskasvu jää varsin vaatimattomaksi tulevina vuosina ennen kuin monimutkaiset kulttuuriset ja sosiaaliset ongelmat saadaan ratkaistua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    4. 4

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    5. 5

      Oiva Toikan luovuudesta kumpusi kannattava bisnes – firma on takonut reipasta voittoa

    6. 6

      Stockmann: tulosvaroitus!

    7. 7

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    9. 9

      Rakennusteollisuus: Asuntoja rakennetaan tuhansia vähemmän kuin viime vuonna

    10. 10

      Virossa tekeillä täyskäännös alkoholiverotukseen, syynä hyytynyt viinaralli – yksi kuva kertoo karusti, miksi suomalaiset suuntaavat Latviaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Stockmann: tulosvaroitus!

    4. 4

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    5. 5

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    6. 6

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    7. 7

      Miljoonaomaisuuden menettänyt Jaakko Rytsölä myy nyt talouskasvatusta lapsille

    8. 8

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    10. 10

      Raakaöljyn hinta ponnasi vuoden huippuun – Syynä Iranin pakotteiden tiukennus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    3. 3

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    4. 4

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    5. 5

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    6. 6

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    7. 7

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    8. 8

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    9. 9

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    10. 10

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    11. Näytä lisää