Ennuste romahti: Näin käy kullan

Yhdysvaltalaispankki Goldman Sachs on laskenut ennusteitaan raaka-aineiden hinnoista halvan energian ja dollarin vahvistumisen synkentäessä markkinanäkymiä.

| Päivitetty

Goldman Sachs on laskenut muun muassa kuparin, kullan ja rautamalmin hintaennusteita 10–20 prosenttia seuraaville kolmelle vuodelle tuotantokustannusten laskun vuoksi.

– Tärkein syy ennusteemme muutoksille on kustannusdeflaatio, joka on seurausta dollarin vahvenemisesta sekä energian ja muiden tuotantokustannusten halpenemisesta ja kaivostuotannon kannattavuuden paranemisesta, pankki lausuu tämänpäiväisessä raportissaan.

Goldman Sachsin mukaan kuparin, kullan ja rautamalmin hinnat uhkaavat laskea jyrkimmin. Palladiumin, sinkin ja nikkelin kohdalla pankin näkemys on kuitenkin synkin.

Pankki laski ennusteensa kuparin tonnihinnasta tänä vuonna 5 542 dollariin aiemmasta 6 400 dollarista. Lontoon raaka-ainepörssissä kuparitonnista on tänään maksettu 5 557 dollaria. Hinta on kuluneiden kahdentoista kuukauden aikana laskenut 23 prosenttia.

Rautamalmin hinnan Goldman Sachs ennustaa tänä vuonna olevan 66 dollaria tonnilta, kun aiempi ennuste oli 80 dollaria.

Kullan hinnan pankki ennustaa laskevan tämän vuoden kolmannesta neljänneksestä alkaen, kun Yhdysvaltain keskuspankin odotetaan alkavan nostaa korkojaan. Goldman Sachs arvioi nyt kullan maksavan ensi vuonna 1089 dollaria unssilta, kun aiempi ennuste oli 1 200 dollaria.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?