Öljykaupan "jumala" Andrew J. Hall teki laskulla mukavan tilin - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Öljykaupan "jumala" teki laskulla mukavan tilin

Kuvituskuva
Julkaistu: 10.12.2014 22:06, Päivitetty 10.12.2014 22:15

Öljyvälittäjä Andrew J. Hall on kuuluisa uskostaan öljyn hinnan nousuun. Tänä vuonna hän on silti kyennyt takomaan reilusti rahaa.

Andrew J. Hallin pyörittämä rahasto Astenback Capital Management on – kenties hieman yllättäen – noussut tänä vuonna. Asiasta perillä olevien lähteiden ja Hallin sijoittajakirjeiden perusteella Hall on veikannut dollarin vahvistumisen puolesta.

Dollariveto todennäköisesti nostaa Astenbackin seitsemän prosentin tuottoon tänä vuonna, nimettömät lähteet kertoivat Bloombergille. Rahastossa on noin kolme miljardia dollaria.

Hall on yksi öljykaupan legendaarisimpia hahmoja. Hänen kilpailijansa kutsuvat häntä "jumalaksi" Tom Bowerin kirjoittaman Oil-kirjan mukaan. Hän on 63-vuotias, valmistunut Oxfordin yliopistosta ja keräilee taidetta.

Astenback ei silti aina ole ollut voitollinen. Se teki tappiota muun muassa 2011 ja 2013. Itse asiassa Hall on tunnetumpi menestyksestään päätyössään raaka-ainevälitysyhtiö Phibron ruorissa.

Phibro teki vuosina 1997–2009 voittoa joka vuosi ja myös 80 prosenttia neljänneksistä oli voitollisia. Öljy-yhtiö Occidental osti Phibron Citigroupilta 2009.

Occidental on suunnitellut myyvänsä tai sulkevansa Phibron tämän vuoden loppuun mennessä. Phibron juuret ulottuvat aina vuoteen 1901.

Hall veikkasi oikein öljyn hinnan nousun huippuunsa 2008 ja seuranneen romahduksen. Tuona aikana hänellä oli kolmen vuoden menestysputki, josta hän nettosi bonuksina yhteensä noin 100 miljoonaa dollaria.

Mitä "öljyjumala" sitten arvioi mustalle kullalle tapahtuvan?

Joulukuun 1. päivän sijoittajakirjeessä Hall sanoo, että halpa öljy vauhdittaa maailmantaloutta, mikä aikanaan nostaa öljyn kysyntää. Siinä vaiheessa öljyn kysyntä voi taas ylittää tarjonnan. Hall lisää, että hänen käsityksensä mukaan näin ajattelee myös Saudi-Arabia.

Yhdysvaltain "liuskeöljyvallankumousta" Hall pitää ylimainostettuna. Hän uskoo, että halpa öljy karsii heikommin kannattavat liuskeöljykentät pelistä. Halpa öljy hidastaa myös syvänmeren porausta, arktista öljynporausta ja Kanadan öljyhiekkakenttien hyödyntämistä.

Öljynviejämaiden järjestön Opecin hiljattaista päätöstä olla supistamatta tuotantoa Hall pitää oikeana. Hänestä markkinoilla on liikaa tarjontaa. Yritykset kannatella öljyn hintaa 90 dollarissa barrelilta ovat hänestä "hölmöläisen hommaa".

Tuoreimmat osastosta